Avainsana-arkisto: Vekaran saari

Merellistä kulttuuriperintöä hoitamassa

Kierrettyäni alkukesän Katanpään linnakesaaren rakennuksia ja selvitettyäni niiden korjaustarpeita tuli juhannussunnuntaina aika pakata villapaidat, aurinkorasva ja työvaatteet kapsäkkeihin – edessä olisi kaksi viikkoa saarella kansainvälisellä talkooleirillä! Ammattienglannin opinnoista huolimatta ajatus korjaustyön ohjaamisesta englanniksi toi pientä lisäjännitystä. Pelot olivat kuitenkin turhia, sillä aina on aidassa matalampiakin kohtia jotka etsivä kyllä löytää: ”I don´t remember what this is in English, so from now on I am going to call it `taltta`.” Kokemuksen tuomana vinkkinä: vinha käsien pyörittely ja erilaiset demonstraatioäänet tuovat myös oivallista lisäpontta jos sanat loppuvat kesken.

 Leiri pidettiin Selkämerellä, Uudenkaupungin edustalla Vekaran saarella ja korjauskohteena oli 1800-luvulla rakennettu kalastajatilan päärakennus. Talkoolaiset osallistuivat leirin aikana vuoroin rakennusperinnön ja luonnon hoitoon. Rakennuksesta purettiin lahonnutta ulkovuorausta ja asennettiin uutta sekä kunnostettiin hirsikehikkoa. Lisäksi rakennuksen eri osia pintakäsiteltiin rautavihtrillillä, vernissalla ja pellavaöljymaalilla sekä hylkeentraanilla terästetyllä ja tietenkin paikalla itse keitetyllä keltamultamaalilla.

Työtä riitti seinärakenteiden lisäksi myös ikkunanpuitteiden, lasikuistin ikkunoiden sekä karmien parissa. Talkoolaiset tekivät puitteiden ja karmien kunnostuksessa kaikki työvaiheet pohjatöistä aina kitin valmistukseen ja kittaamiseen itse, eikä lopputulos ollut, näin länssuomalaiseen tapaan ilmaistuna, lainkka huano!

Työ eteni reippaasti ahkerien talkoolaisten ansiosta, vaikka leiriläisten kokemustausta oli hyvin erilainen; joukosta löytyi puuseppä, mutta myös suurkaupungin poika, joka ei ollut koskaan aiemmin pitänyt sahaa kädessään. Koko porukkaa leimasi innokas ja epäröimätön asenne, jonka avulla vähäpätöisemmät esteet, kuten kokemattomuus, oli äkkiä ohitettu. Työn ohella Selkämeren ulkosaaristo näytti parhaat puolensa keskikesän seisovina helteinä ja valoisina kesäöinä. Tunnelmaa loivat myös saarella luonnonhoitotöitä laiduntaen hoitaneet lampaat, peseytyminen savusaunassa, yöllä ulappaa halkonut Isokarin majakan valo sekä leirikokkimme Tuomon herkulliset eväät ja saaren kalastajaperinnettä jatkavan Matin kummitustarinat esi-isistään.

Vekarasta suuntasin auton nokan parin päivän tauon jälkeen kohti Pohjanmaata ja Raippaluotoa, josta lähdimme Vaasan puistonjohtaja Kari Hallantien ja Metsähallituksen puusepän Pekka Hipin kanssa kohti Västra Norrskärin saarella olevaa luotsitaloa. Yli tunnin merimatkalla pääsimme välittömästi aitoon myrskyluodon tunnelmaan, sillä tuulen voimakkuus oli 16m/s ja aallokko sen mukainen! Työt aloitimme vasta seuraavana päivänä sillä perille päästyämme saari toivotti meidät vielä tervetulleiksi kaatamalla valtamerellisen vettä niskaamme.

Keskityimme ensin luotsituvan ikkunoihin, mutta nälkä tunnetusti kasvaa syödessä ja lopulta myös saarella olevan kasarmirakennuksen ikkunoista iso osa tuotiin Raippaluotoon kunnostettavaksi. Lisäksi oli hyvää aikaa tarkastaa muita, tulevia korjaustarpeita ja tehdä pieniä paikkauksia saaren muihin rakennuksiin.

 Seuraavalla viikolla kunnostimme puitteita Raippaluodon Sommarössä. Kunnostustyöstä ilmoitettiin paikallisissa lehdissä ja kiinnostuneita saapuikin paikalle mukavasti. Osalla vierailijoista oli oma urakka tulossa, toiset olivat lähteneet katsomaan paikkaa ja ottamaan selvää, mistä oikein on kysymys. Teimme sen minkä viikon aikana ehdimme ja loput ikkunat jäivät Pekan harteille.

Samaan työhön ryhdyttiin syksyllä myös Selkämerellä, Porin edustalla Säpin majakkasaarella sekä Vekarassa. Molemmista haettiin huonokuntoisimpia ikkunoita ja Säpistä myös muutama ovi, jotka kunnostetaan talven aikana mantereella. Norrskärin luotsitalon ikkunat saatiin syyskuussa jo kunnostettuina takaisin paikalleen ottamaan vastaan ulkomeren syysmyrskyt!

Karmin maalausta Norrskärillä/ Hilja Palviainen

Karmin maalausta Norrskärillä/ Hilja Palviainen

Metsähallitus järjesti Vekaran leirin yhteistyössä Kansainvälinen vapaaehtoistyö ry:n kanssa (http://www.kvtfinland.org/)

Kulttuuriperinnölle merkityksiä yhdessä tekemisestä ja osallistumisesta

Lähtöolettamus on, että kulttuuriperintöä suojellaan, olipa se miten kaukana asutuksesta hyvänsä. Joskus inventoidessa sivussa vaellusreiteistä ja asutuksesta sitä miettii, että näkeeköhän näitä kohteita kukaan muu, kenelle tieto löydöistä kulkee ja onko tiedolla aidosti merkitystä yhtään kellekään. Viimeisten kuukausien aikana uskoni kulttuuriperinnön merkitykseen on kuitenkin palautunut, hieman yllättäen, harvaan vakituisesti ja pääasiassa vain kausiluontoisesti asutussa saaristossa.

Tsekkiläiset Josef ja Marketa sekä espanjalainen Chloé  korjaavat Vekaran päärakennuksen seinää. Kuva: Henrik Jansson.

Tsekkiläiset Josef ja Marketa sekä espanjalainen Chloé korjaavat Vekaran päärakennuksen seinää. Kuva: Henrik Jansson.

Kuukausi sitten olin vetämässä järjestyksessään toista kansainvälistä talkooleiriä Vekarassa, eteläisen Selkämeren kansallispuiston saarella. Saari on osittain yksityisomisteinen ja jäättömällä kaudella alkuperäisten Vekaran asukkaiden jälkeläiset viettävät vanhoilla saaristolaistiloilla aikaansa. Leirin puitteissa olemme korjanneet saaren toista päärakennusta. Paitsi, että leirit ovat olleet hienoja kulttuurienvälisiä kohtaamisia, on ollut myös jännä nähdä miten kahdessa vuodessa roolimme paikallisten silmissä on muuttunut.

Jo ensimmäisenä vuonna vekaralaiset ottivat meidät positiivisesti vastaan. Taustalla pilkisteli vähän epäluuloa passiivisena omistajana pidetyn valtion kiinnostukseen tehdä yhdessä jotain saaren eteen. Kuuden kansallisuuden aherrus saarella kahden viikon ajan oli tietenkin myös uusi ja jännittävä kokemus. Tänä vuonna jatkaessamme korjaustöitä oli sykähdyttävää kuulla, että saarelaiset olivat jo pitkään odottaneet paluutamme. Tuntui, että työllämme oli ollut ja olisi jatkossakin merkitystä ihmisille. Suunnittelimme jo ensi vuodenkin tekemisiä, yhdessä.

Jurmossa hyvin säilynyt keskiaikainen asuinpaikka löytyy keskellä nykyasutusta. Rakennusten tulisijojen perustukset näkyvät matalina kumpuina maastossa. Kuva: Henrik Jansson.

Jurmossa hyvin säilynyt keskiaikainen asuinpaikka löytyy keskellä nykyasutusta. Rakennusten tulisijojen perustukset näkyvät matalina kumpuina maastossa. Kuva: Henrik Jansson.

Saaristomeren kansallispuisto on toinen kohde, jossa kulttuuriperinnön hoidon myötä nousee esiin tarve tehdä työtä nykyisten asukkaiden eteen. Saaristoyhteisön säilyttäminen elävänä ja saaristolaiskulttuurin suojeleminen on myös kirjattu kansallispuiston tavoitteiksi. Kulttuuriperintö on merkittävä peruskivi matkailussa ja monet saariston elinkeinot kumpuavat perinteistä ollen myös työvoimavaltaisia. Paikallisten tarpeet ja ideat tulevat tosin esille vasta kun istutaan iltaa ja ollaan läsnä, kitketään kukkapenkkiä tai haetaan vettä, annetaan henkilökohtaista aikaa ja kohdataan toiset ihmiset aidosti. Kulttuuriperintötyö näyttäytyykin tavoitteiltaan, ei ainoastaan vanhaa säilyttävänä vaan myös tulevaisuutta rakentavana.

Paikallisuus, yhteisöllisyys, asioiden ja tavaroiden takaa löytyvät tarinat ovat juuri nyt trendikkäitä. Kulttuuriperintö on siis merkityksellistä.

Henrik Jansson, kulttuuriperinnön erikoissuunnittelija