Avainsana-arkisto: vapaaehtoistoiminta

Kaiken takana on sauna

Teen nyt räikeän yleistyksen ja väitän, että jokainen Suomessa vähänkin kauemmin aikaa viettänyt on kylpenyt saunassa, sekä tietää mikä on löyly ja laude. Me tiedämme, että saunassa ei saa käyttäytyä sopimattomasti tai puhua politiikkaa. Ja meistä on aivan normaalia olla siellä yhdessä, hikisinä ja alasti.

775103_664206983607131_1659392178_o

Kansainvälisiä vapaaehtoisia Selkämerellä, Vekaran saaren vanhassa savusaunassa rankan työpäivän jälkeen. Kuva: Henrik Jansson, Metsähallitus

Käsityksemme saunasta rakennuksena on kuitenkin muuttunut ja kaventunut lyhyessä ajassa. Sauna on aikojen saatossa tarkoittanut paljon muutakin, kuin vain pesupaikkaa. Siellä on toki kylvetty, mutta myös asuttu, palvattu lihaa ja kuivattu vaikkapa maltaita. Siellä on synnytty ja pesty vainajat. Lyhyesti sanottuna: sauna on ollut kaiken keskipiste.

Perinteisesti sauna on ollut sisäänlämpiävä rakennus. Sisäänlämpiävä tarkoittaa sitä, että rakennuksessa on tulisija, mutta ei ollenkaan savupiippua. Savu johdetaan ulos luukkujen tai esimerkiksi lakeisen, eli savupiippua muistuttavan, puisen hormin kautta. Saunamaiset rakennukset, eli savutuvat ja savupirtit ovat olleet aivan tavallisia asuinrakennuksia vielä 1900-luvun puolellakin ja usein, kun uutta taloa alettiin pykätä, rakennettiin ensimmäisenä savutupa, jossa asuttiin rakennusaika. Usein sauna on merkinnyt myös väliaikaista yöpymispaikkaa, kun kotiin on ollut työn ääreltä liian pitkä matka.

Salamajärven kansallispuistossa on asetuksella suojeltu Kauluksen niittysauna. Perimätiedon mukaan se rakennettiin alun perin venäläisvainojen aikaiseksi pakopirtiksi ja lähellä olevat paikannimet, kuten Pakosuo ja Pakokangas, voisivat hyvinkin tukea tätä. Nimensä se on tarinoiden mukaan saanut siitä, kun Vetelin kappalainen unohti saarnamatkallaan virka-asunsa irtokauluksen pakopirtille.

IMG_2804

Niittysaunassa yövyttiin heinänkorjuun yhteydessä. Sauna on pieni, yksihuoneinen rakennus, jossa on makuulaveri ja kiuas. Niittykulttuuri kukoisti Salamajärvellä 1900-luvun puoliväliin asti. Kuva: Hilja Palviainen, Metsähallitus

Kauluksen niittysaunan rakennusaikaa ei tiedetä tarkalleen, mutta ovipielissä on kaiverruksia 1900-luvun alusta. Oletettavasti sauna on siis seissyt paikallaan jo ainakin sata vuotta. Niittysaunoja tarvittiin karjan talvirehun hankintaan. Perinteisessä maataloudessa karjatalous tukeutui luonnonniittyihin ja selvisi niiden antimilla talven yli, vaikka suoniittyjen sarakasvit eivät karjan suurta herkkua olleetkaan.

Patvinsuon kansallispuistossa, Kuikkaniemessä on 1800-luvun lopussa rakennettu kalasauna. Kuikkaniemen kalasauna edustaa rakennustyyppiään parhaimmillaan, sillä se ei suinkaan ole noussut harjakorkeuteensa ensimmäistä kertaa vasta Kuikkaniemessä, vaan toimittuaan ensin kenties jopa vuosikymmeniä Kontioniemellä pihasaunana. Eihän toki ollut syytä tehdä upouutta rakennusta vain takamaiden väliaikaiseksi yöpymispaikaksi!

IMG_5287

Kuikkaniemen kalasauna koko komeudessaan. Kuva: Hilja Palviainen, Metsähallitus

Kuikkaniemen kalasauna oli lähiseudun asukkaiden yhteiskäytössä. Saunalta käsin kalastettiin nuotalla ja saaliiksi saatiin yleisimmin muikkua. Kalasaunassa sisällä oli koko seinän mittainen, yhdestä puusta koverrettu kala-allas, jossa kalat lajiteltiin. Saalis suolattiin talven varalle ja perkeet annettiin karjalle. Yhteiskäytön myötä sauna toimi myös tapaamispaikkana ja erityisesti kesäiltoina nuotanveto alkoi muistuttaa jo lähes kansanjuhlaa, kun kyläläiset perhekunnittain saapuivat paikalle seuraamaan työtä.

IMG_5308

Kala-allasta Kuikkaniemen kalasaunassa ei enää ole, mutta hirsien väliin rakennettu, suuri kiuas on yhä paikallaan. Kuva: Hilja Palviainen, Metsähallitus

Saaristossa kalastajat pyysivät perinteisesti silakkaa. Vesien lämmetessä kalat pyrkivät yhä ulommas, syvempiin ja viileämpiin vesiin, jolloin myös kalastajat joutuivat asettumaan ulkoluodoille. Saaristossa kalasaunojen muodot ovat muuttuneet vuosien varrella paljon, sillä kaikki uudet suuren maailman hullutukset, kuten savupiiput, levisivät useimmiten juuri merenkulun myötä koko maahan. Sisäänlämpeäviä kalasaunoja tapaa tästä syystä saaristossa vain ani harvoin. Pääperiaatteet ovat kuitenkin säilyneet samoina; rakennuksissa on kiinteät sänkylaverit sekä tulisija, eli kaikki, mitä lyhyeen yöpymiseen tarvitaan. Saaristossa kalasaunoja, ja myöhemmin kalamajoja, käytettiin pääasiassa perhekunnittain, mutta hyviin tapoihin kuului, että ovet pidettiin lukitsemattomana, jotta hätään joutunut pääsi suojaan.

IMG_9069

Idän Räyhän kalamaja on merkittävä maamerkki Viasveden lahden suulla Selkämeren kansallispuistossa. Kuva: Hilja Palviainen, Metsähallitus

Myös rakennukset muuttuvat käyttötavan muuttuessa. Metsähallitus ja Selkämeren kansallispuiston ystävät ry kunnostivat syyskuussa 2014 vuonna 1959 rakennetun Idän Räyhän kalamajan  Selkämeren kansallispuistossa. Idän Räyhä on niin sanottu yhden miehen kalamaja, eli se on tehty kalastamisen tarpeisiin aikana, jolloin verkkojen käsittely onnistui yksin ja kalassa saattoi olla vaikka aivan itsekseen. Idän Räyhää ei kunnostettu asuinkäyttöön sopivaksi, mutta talkoilla varmistettiin sen säilyminen osana maisemaa.

Idän Räyhän kalamaja on monella tapaa jo nykyaikainen rakennus, eikä sitä ajatellessa todella tule ensimmäisenä mieleen sauna tai savupirtti. Pikemminkin se muistuttaa pientä kesämökkiä, eikä ihme, sillä monet entiset kalasaunat on ammattikalastuksen vähentyessä muutettu kesämökeiksi. Yhtä kaikki, Idän Räyhä nivoutuu pitkään ja monipuoliseen, takamaiden väliaikaisasutusten jatkumoon niittysaunojen, kalasaunojen, metsäsaunojen – ja monien, monien muiden erilaisten saunojen kanssa.

IMG_8976

Selkämeren kansallispuiston Idän Räyhän talkoissa, lakisääteisen alkaessa. Kuva: Hilja Palviainen, Metsähallitus

 

Kirjoittaja Hilja Palviainen on Metsähallituksen Etelä-Suomen luontopalvelujen kulttuuriperinnön suunnittelija.

Mainokset

Kuulumisia Säpin vapaaehtoistyöleiriltä

Metsähallitus järjesti Selkämeren kansallispuistossa, Säpin majakkasaarella Kansainvälinen vapaaehtoistyö ry:n kanssa leirin, johon osallistui vapaaehtoisia Espanjasta, Ranskasta, Sveitsistä, Tsekistä, Afganistanista ja Serbiasta. Leiri toteutettiin osana hanketta, joka kohdistuu Selkämeren luonnonhoidon ja kulttuuriperinnön hoidon suunnitteluun ja toteutukseen.

Heinäntekoa Säpin majakkamiljöön pihapiirissä, kuva: Anssi Riihiaho, Metsähallitus

Heinäntekoa Säpin majakkamiljöön pihapiirissä, kuva: Anssi Riihiaho, Metsähallitus

Heti juhannuksen jälkeen alkaneen kaksiviikkoisen leirin aikana vapaaehtoiset hoitivat vuoroin saaren rakennuskantaa ja luontoa. Aamulla jakauduttiin kahteen työporukkaan, ja ryhmät vaihtoivat tehtäviä keskenään päivän puolivälissä. Saaren valtakunnallisestikin merkittäväksi luokitellun majakkamiljöön rakennuskantaa kunnostettiin puhdistamalla majakkamestarin virkatalon vanha peltikatto ruosteesta ja maalamalla se uudelleen, lisäksi korjattiin muun muassa rakennuksen portaita ja tervattiin keittokatosta. Luonnonhoitotöinä leiriläiset hoitivat saaren umpeen kasvavia kulttuurivaikutteisia elinympäristöjä raivaamalla katajaa ja niittämällä majakkapihan valtakunnallisesti arvokkaita ketoja.

Sveitsiläinen Sarah puhdistaa ruostetta majakkamestarin talon katosta, kuva: Hilja Palviainen, Metsähallitus

Sveitsiläinen Sarah puhdistaa ruostetta majakkamestarin talon katosta, kuva: Hilja Palviainen, Metsähallitus

Säpin vapaaehtoistyöleirille osallistunut, serbialainen journalisti Jovana Prešić kirjoitti tuntemuksistaan:

Enjoyment and work in Säppi island

Nauttimista ja työtä Säpin saarella

 

Barbora, Hilja, Gerard, Yama, Laure, Satu… First few days of the work camp, it was difficult to remember the names of people who arrived to Säppi island from all around Europe. At that point, we didn’t know that these names will stay engraved in our memory forever.

Barbora, Hilja, Gerard, Yama, Laure, Satu… Parina ensimmäisenä päivänä oli vaikeaa oppia muistamaan Säpin saarelle kaikkialta ympäri Eurooppaa saapuneiden ihmisten nimiä. Siinä vaiheessa emme vielä tienneet, että muistaisimme ne loppuelämämme.

 

Mölkkyä leiriolympialaisissa, kuva: Juuso Haapaniemi, Metsähallitus

Gerardin, Sarahin ja Asadin mölkkyjoukkue leiriolympialaisissa, kuva: Juuso Haapaniemi, Metsähallitus

Organization was top-notch. During the day we were mostly divided into two groups, work on the roof and in the forest. Non of the volunteers could expect that by the end of this camp they would learn how to dismantle the scaffolding, use a scythe or clean and paint the roof. Nonetheless, we were informed very well on why we were doing all of these things.

Työn organisointi oli huippuluokkaa. Päivän aikana olimme pääasiassa jaettuna kahteen ryhmään, jotka työskentelivät vuoroin katolla ja metsässä. Yksikään vapaaehtoinen ei osannut odottaa, että lerin loppuun mennessä he oppisivat purkamaan rakennustelineitä, niittämään viikatteella tai puhdistamaan ja maalaamaan kattoa. Meitä kuitenkin ohjeistettiin hyvin siinä, miksi töitä teimme.

 

Barbora, Johanna ja Deiene tekevät uusia kattotikkaita lahonneiden tilalle Lauren mitatessa portaiden laudoitukseen sopivaa paikkapalaa. Kuva: Hilja Palviainen, Metsähallitus

Barbora, Johanna ja Deiene tekevät uusia kattotikkaita lahonneiden tilalle Lauren mitatessa portaiden laudoitukseen sopivaa paikkapalaa. Kuva: Hilja Palviainen, Metsähallitus

I mustn’t forget mentioning our favorite parts of the day – breaks, when we stopped for a moment to enjoy the incredible meals prepared by our cook Tuomo. The evenings (although for us from the southern parts of Europe it didn’t seem like night since the sun was ‘setting’ in the midnight), were dedicated for hanging out near the fire listening to guitar and exchanging cultures. And again, food. After which we would be surrounded by beams of perfect sunshine of setting sun.

Ei pidä unohtaa päivän suosikkikohtia, taukoja. Silloin hengähdimme hetkeksi nauttimaan leirikokkimme Tuomon uskomattomista ruuista. Illat (jotka meille Etelä-Euroopasta tuleville eivät aivan illoilta tuntuneet, sillä aurinko “laski“ vasta keskiyöllä), oli omistettu nuotion ääressä istuskeluun, kitaran kuunteluun ja toistemme kulttuureista oppimiseen. Ja edelleen, ruokaan. Iltojen päätteeksi täydelliset, laskevan auringon säteet ympäröivät meidät.

 

Iltapalalla tarjoiltiin muun muassa aitoa espanjalaista munakasta! Kuva: Hilja Palviainen, Metsähallitus

Myös leiriläiset osallistuivat iltapalan tekoon – nuotiolla tarjoiltiin muun muassa aitoa espanjalaista munakasta! Kuva: Hilja Palviainen, Metsähallitus

Lounaspödältä löytyy kaikki sanakirjasta iltapuhteina syntyneeseen katajalusikkaan asti. Kuva: Metsähallitus

Lounaspödältä löytyy kaikki tarvittava aina sanakirjasta iltapuhteina syntyneeseen katajalusikan aihioon asti. Kuva: Metsähallitus

 

Volunteers had different reasons for coming to Säppi – enjoying the nature, active vacation, meeting new people and learning new things. All of the above was accomplished. We gave our best working and enjoying, while on the other hand, the Metsähallitus crew and leaders were there to think about the serious matters.

Vapaaehtoisilla oli erilaisia syitä tulla Säppiin – luonnosta nauttiminen, aktiivinen lomailu, uusiin ihmisiin tutustuminen sekä uusien asioiden oppiminen. Kaikki edellä mainitsemani saavutettiin. Annoimme kaikkemme tehden töitä ja nauttien, samalla kun Metsähallituksen väki sekä leirin suomalaiset vetäjät hoitivat vakavammat asiat.

 

Lounastauko! Majakan juurella, tarkasti katsotussa paikassa saattoi hyvällä tuurilla päästä jopa sähköpostiin asti. Taustalla Jovana ja Dragana muistelevat serbialaisen kansantanssin askelia opettaakseen sen illalla koko ryhmälle. Kuva: Hilja Palviainen, Metsähallitus

Lounastauko! Majakan juurella, tarkasti katsotussa paikassa, saattoi hyvällä tuurilla päästä jopa sähköpostiin asti. Taustalla Jovana ja Dragana muistelevat serbialaisen kansantanssin askelia opettaakseen sen illalla koko ryhmälle. Kuva: Hilja Palviainen, Metsähallitus

Magnificent nature surrounding us made the daily work much more bearable. Dragging the junipers into the fire or getting rid of the rust from the roof seems much easier when 50 shades of green forest and pristine blue sky and sea is around us. Couple of houses, sauna and the lighthouse were enough to complete the blissful image of Säppi. 

Meitä ympäröinyt, uskomaton luonto teki päivittäisestä työsarasta huomattavasti siedettävämpää. Katajan kantaminen poltettavaksi tai ruosteen poistaminen katolta tuntui paljon helpommalta, kun metsän kymmenet eri vihreän sävyt, tahraton sininen taivas sekä meri ympäröivät meitä. Muutamat talot, sauna ja majakka täydensivät ympäristöä ihanasti.

 

Raivausjätteen polttoa, kuva: Anssi Riihiaho, Metsähallitus

Raivausjätteen polttoa, kuva: Anssi Riihiaho, Metsähallitus

Furthermore, we had an absolute pleasure learning about the Finish tradition and realizing that Finns were, against all stereotypes, warm and cheerful people. Enjoying the sauna with the beer in hand, and going for a dip in a freezing sea where I spent less than 20 seconds (because it is good for circulation) and learning the traditional dances while holding our stomachs laughing definitely made us think about visiting this divine place again. 

Kaiken lisäksi meillä oli ilo saada tutustua suomalaisiin perinteisiin sekä oppia, että suomalaiset ovat, toisin kuin usein väitetään, lämpimiä ja elämäniloisia ihmisiä. Saunasta nauttiminen olut kädessä, kastautuminen hyytävän kylmään veteen, jossa ei voinut olla kauempaa kuin 20 sekuntia (koska se tekee kuulemma hyvää verenkierrolle) tai perinteisten tanssien opettelu nauraen niin, että tarvitsee pidellä vatsaansa, saivat meidät ajattelemaan, että tähän jumalaiseen paikkaan pitäisi palata joskus uudestaan.

 

Yama poistaa ruostetta majakkamestarin virkatalon katosta, kuva: Hilja Palviainen, Metsähallitus

Yama poistaa ruostetta majakkamestarin virkatalon katosta, kuva: Hilja Palviainen, Metsähallitus

Final result of our work: most of the lighthouse keeper’s roof painted, fixed stairs, cut forest, piles of hay ready for mouflons. But all the more important are two weeks of absolute enjoyment, good energy and best people ever! Mission complete!

Lopulta pääosa majakkamestarin talon katosta saatiin maalattua, portaat korjattua, metsää raivattua ja seipäille kosolti heinää mufloneita varten. Tärkeintä oli kaksi viikkoa ehdotonta nauttimista, hyvää energiaa ja erinomaista seuraa! Tehtävä suoritettu!

Jovana Prešić

 

Säpin vapaaehtoiset sekä pääosa vetäjistä, kuva: Metsähallitus

Säpin vapaaehtoiset sekä pääosa vetäjistä, kuva: Metsähallitus

Säpin vapaaehtoistyöleiri järjestettiin yhteistyössä Kansainvälinen vapaaehtoistyö ry:n kanssa http://www.kvtfinland.org/

Joka kesä on talkookesä

Pentti Järvisalo, Vuoden vapaaehtoinen 2012, vietti kesän luonnon helmassa ja osallistui WWF Suomen talkooleireille Lemmenjoen, Selkämeren ja Linnansaaren kansallispuistoissa. Talkooleireillä tulee nähtyä uusia paikkoja ja pääsee rauhoittumaan luonnon keskellä.

”Parasta tänä vuonna oli nähdä, kuinka Lemmenjoen Ravadaskönkään vesiputouksella poistimme vanhan metallisen verkkoaidan ja korvasimme sen köydellä. Työn jäljen näki heti, sillä aidan poistaminen toi könkään upeuden näkyviin”, kertoo Järvisalo.

Vuoden vapaaehtoinen 2012 hommissa Oulangan kansallispuistossa. Kuva: Kalle Erkkilä / WWF Suomi.

Vuoden vapaaehtoinen 2012 hommissa Oulangan kansallispuistossa. Kuva: Kalle Erkkilä / WWF Suomi.

Lemmenjoen kansallispuistossa sai nauttia myös luonnon rauhasta, sillä edes kännykkä ei soinut, koska ei ollut kenttää.

”Istuin puolen yön aikaan Ravadasjärven autiotuvan terassilla, olin ja kuuntelin vaan. Sellaisia hetkiä kokee harvassa paikassa.”

Välillä on aikaa levähtää upeassa maisemassa, kuten Kolin kansallispuistossa. Kuva: Eveliina Nygren / Metsähallituksen luontopalvelut.

Välillä on aikaa levähtää upeassa maisemassa, kuten Kolin kansallispuistossa. Kuva: Eveliina Nygren / Metsähallituksen luontopalvelut.

Lemmenjoen lisäksi Järvisalo pääsi Selkämeren kansallispuiston Isokarin saarelle ylimääräisenä talkoolaisena tekemään lammasaitoja pitkällisen rakennuskokemuksensa vuoksi. Hän oli myös valmiina lähtöön, kun Linnansaaren kansallispuiston talkooleirille etsittiin vielä edellisenä päivänä lisäkäsiä, sillä varalistaltakaan ei kukaan ehtinyt lyhyellä varoitusajalla mukaan.

Linnansaaressa kolmen vuoden takainen haave toteutui, kun talkooporukka näki saimaannorpan kahtena iltana.

Vuoden vapaaehtoiseksi 2012 valituksi tuleminen ei ole Järvisalon mukaan vaikuttanut arkeen, mutta hän toivoo, että hän on onnistunut innostamaan uusia ihmisiä talkoisiin.

”Tänä kesänäkin talkoissa oli mukana ensikertalaisia. Vapaaehtoistyö luonnon hyväksi sopii kaikille, ja sen avulla pääsee näkemään uusia paikkoja”, toteaa Järvisalo.

Kolin kansallispuiston talkooleireillä kesällä 2012 hoidettiin muun muassa perinnemaisemaa. Kuva: Kalle Erkkilä / WWF Suomi

Kolin kansallispuiston talkooleireillä kesällä 2012 hoidettiin muun muassa perinnemaisemaa. Kuva: Kalle Erkkilä / WWF Suomi

Talkoiluun riittää edelleen motivaatiota vaikka muille jakaa. Järvisalolle luonnossa oleminen tuo rauhaa, ja sillä on ollut suuri merkitys hänelle koko elämänsä ajan.

”Kymmenen vuotta sitten mietin, että olenko liian vanha tähän hommaan. Vuodet ovat kuluneet, ja en kyllä vieläkään koe olevani liian vanha – hyvin jaksaa!”

Teksti: Meri Marttinen / Metsähallituksen luontopalvelut

Kulttuuriperinnölle merkityksiä yhdessä tekemisestä ja osallistumisesta

Lähtöolettamus on, että kulttuuriperintöä suojellaan, olipa se miten kaukana asutuksesta hyvänsä. Joskus inventoidessa sivussa vaellusreiteistä ja asutuksesta sitä miettii, että näkeeköhän näitä kohteita kukaan muu, kenelle tieto löydöistä kulkee ja onko tiedolla aidosti merkitystä yhtään kellekään. Viimeisten kuukausien aikana uskoni kulttuuriperinnön merkitykseen on kuitenkin palautunut, hieman yllättäen, harvaan vakituisesti ja pääasiassa vain kausiluontoisesti asutussa saaristossa.

Tsekkiläiset Josef ja Marketa sekä espanjalainen Chloé  korjaavat Vekaran päärakennuksen seinää. Kuva: Henrik Jansson.

Tsekkiläiset Josef ja Marketa sekä espanjalainen Chloé korjaavat Vekaran päärakennuksen seinää. Kuva: Henrik Jansson.

Kuukausi sitten olin vetämässä järjestyksessään toista kansainvälistä talkooleiriä Vekarassa, eteläisen Selkämeren kansallispuiston saarella. Saari on osittain yksityisomisteinen ja jäättömällä kaudella alkuperäisten Vekaran asukkaiden jälkeläiset viettävät vanhoilla saaristolaistiloilla aikaansa. Leirin puitteissa olemme korjanneet saaren toista päärakennusta. Paitsi, että leirit ovat olleet hienoja kulttuurienvälisiä kohtaamisia, on ollut myös jännä nähdä miten kahdessa vuodessa roolimme paikallisten silmissä on muuttunut.

Jo ensimmäisenä vuonna vekaralaiset ottivat meidät positiivisesti vastaan. Taustalla pilkisteli vähän epäluuloa passiivisena omistajana pidetyn valtion kiinnostukseen tehdä yhdessä jotain saaren eteen. Kuuden kansallisuuden aherrus saarella kahden viikon ajan oli tietenkin myös uusi ja jännittävä kokemus. Tänä vuonna jatkaessamme korjaustöitä oli sykähdyttävää kuulla, että saarelaiset olivat jo pitkään odottaneet paluutamme. Tuntui, että työllämme oli ollut ja olisi jatkossakin merkitystä ihmisille. Suunnittelimme jo ensi vuodenkin tekemisiä, yhdessä.

Jurmossa hyvin säilynyt keskiaikainen asuinpaikka löytyy keskellä nykyasutusta. Rakennusten tulisijojen perustukset näkyvät matalina kumpuina maastossa. Kuva: Henrik Jansson.

Jurmossa hyvin säilynyt keskiaikainen asuinpaikka löytyy keskellä nykyasutusta. Rakennusten tulisijojen perustukset näkyvät matalina kumpuina maastossa. Kuva: Henrik Jansson.

Saaristomeren kansallispuisto on toinen kohde, jossa kulttuuriperinnön hoidon myötä nousee esiin tarve tehdä työtä nykyisten asukkaiden eteen. Saaristoyhteisön säilyttäminen elävänä ja saaristolaiskulttuurin suojeleminen on myös kirjattu kansallispuiston tavoitteiksi. Kulttuuriperintö on merkittävä peruskivi matkailussa ja monet saariston elinkeinot kumpuavat perinteistä ollen myös työvoimavaltaisia. Paikallisten tarpeet ja ideat tulevat tosin esille vasta kun istutaan iltaa ja ollaan läsnä, kitketään kukkapenkkiä tai haetaan vettä, annetaan henkilökohtaista aikaa ja kohdataan toiset ihmiset aidosti. Kulttuuriperintötyö näyttäytyykin tavoitteiltaan, ei ainoastaan vanhaa säilyttävänä vaan myös tulevaisuutta rakentavana.

Paikallisuus, yhteisöllisyys, asioiden ja tavaroiden takaa löytyvät tarinat ovat juuri nyt trendikkäitä. Kulttuuriperintö on siis merkityksellistä.

Henrik Jansson, kulttuuriperinnön erikoissuunnittelija

Haamuretkeilijä liikkeellä: vanha menee Liesjärvellä

”Kato toi vanha menee tonne!” hihkaisi nuori retkeilijän alku Liesjärven kansallispuiston Savilahden telttailupaikalla. Puolisoni oli menossa aamu uinnille ja nyt sen sitten tiedän, että hän on jo vanha. Haamuretkeilimme hänen kanssaan heinäkuun aurinkoisena viikonloppuna Liesjärvellä,

Telttailualueita Liesjärven kansallispuistossa on kaksi. Kaksvetinen sekä Savilahti, jossa laskinkin telttoja lauantain ja sunnuntain välisenä yönä olleen kahdeksan. Ulkoiluharrastuksen puraisemia nuoria perheitä. Olivat taivaltaneet paikalle pitkospuita ja polkuja pitkin. Ulkoilmasta oli nautittu ja sen huomasi. Kuin yhteisestä sopimuksesta iltakymmeneltä olivat kaikki teltoissaan nukkumassa.

Opaste Kyynärharjun alkupäässä.

Opaste Kyynärharjun alkupäässä.

Liesjärvellä sijaitsee vanha entistetty metsänvartijan tila Korteniemi. Korteniemeen meloimme Pirttilahden parkkipaikalta. Paikalle olisi päässyt myös hienoa, Kyynärharjua pitkin kulkevaa polkua. Reitti on hyvin opastettu eikä eksymisen vaaraa ole.

Tilalla järjestetään erilaisia talkoita ja perinnetapahtumia. Lauantaina oli vuorossa heinän tekoa. Seuraavana valmistuu mustakaura ja sitten onkin vuorossa ruistähkien keruu. Ruistähkät kuulemma kerätään kököille kuivumaan. Täytynee käydä tutustumassa kökköihin vai lausutaankohan kököihin?

Sade oli haitannut heinäntekoa. Illalla alkanut auringonpaiste kuivasi niitettyä tuoksuvaa heinää ja pääskyset visertelivät talkooväen odotellessa savusaunavuoroaan. Emme kehdanneet jäädä jälkilöylyille, joten meloimme Savilahteen teltan pystytykseen. Mukavan rengasreitin, Sikolahti – Kaksvetinen – Peukalolammi, kiersimme vielä ennen vesille lähtöä.

Infotaulu retken varrella oli säältä ja auringolta suojassa.

Savilahdesta meloimme sunnuntaina Kyynärjärvelle tarkoituksena jatkaa sieltä Tapolanjärvelle. Väylä oli kuitenkin kasvanut umpeen. Poikamies joutsenkin töräytteli heinikon reunalla siihen malliin, että päätimme tavoittaa Hyypiönkallion näköalapaikan kävellen. Kävely olikin kannattavaa, sillä reitin varrelta poimimme täyden pannullisen juuri nousseita kanttarelleja. Hämeen luontokeskuksessa kävimme vielä retken lopuksi pullakahveilla ja oppimassa, että sienen, siis sen kanttarellin maanpäällinen osa on oikeasti itiöemä.

Käden koukistajalihaksellekin piti antaa erilaista liikettä, joten käväisimme vielä ajelemassa Ruostejärven köysilossilla.

Retkiterveisin,

Haamuretkeilijä

Metsähallituksen luontopalvelut on rekrytoinut haamuretkeilijöitä (mystery shopper, quality hunter) yhteistyökumppaninsa Suomen Ladun jäsenistöstä. Haamuretkeilijät retkeilevät omatoimisesti ja anonyymisti kansallispuistoissa ja retkeilyalueilla tehtävänään arvioida ja auttaa kehittämään retkikohteita. Lisätietoja haamuretkeilystä

Taistelu jatko-sodan linnakkeella, Ulko-Tammion saarella

Toisen maailmansodan aikainen itärajan etuvartio ja jatkosodan meritaistelun tanner. Ulko-Tammion saaren, jatkosodan linnakkeen, historia on kiehtova. Nykyään saari on rauhallinen retkikohde veneilijöille, mutta taisteluja käydään vieläkin rantojen roskaantumista vastaan.

Kuva: Ari Kultanen/Haminan Pursiseura

Iloiset rantojen siivoajat saaliinsa kanssa.

Tähän taisteluun halusi lähteä mukaan myös Haminan Pursiseura. Niinpä vuosittainen keväteskaaderi päätettiin suunnata Ulko-Tammioon ja reissuun sisällyttää Itäisen Suomenlahden kansallispuiston rantojen siivousta. Idea osoittautui hyväksi, koska toukokuun aurinkoisena lauantaina Ulko-Tammioon purjehti yhdeksän pursiseuran venekuntaa, enemmän kuin yleensä varhaiskevään perinteisellä eskaaderilla on ollut. Sepra, So What, Equita, Maremma, Orion, Pinniped, Lady Amy, Louna ja Tiira III olivat lähteneet liikkeelle Itäisen Suomenlahden puolesta.

Kuva: Ari Kultanen/Haminan Pursiseura.

Pursiseuralaiset lastaamassa saalista kuljetusveneisiin.

Sää suosi ja siivouspartiot kiertelivät aurinkoisessa kelissä saarta. Jätesäkit täyttyivät vauhdilla ja rannat puhdistuivat. Itäisen Suomenlahden kansallispuiston puistomestarin Hanna Stöckelin kipparoimaan ”Kiisla” veneeseen kertyi parikymmentä säkillistä roskaa. Pidä Saaristo Siistinä ry:n Pikku-Roope lähti talkoolaisten kanssa puhdistamaan läheisen Lanskerin saaren rantoja ja sieltäkin saaliiksi saatiin kymmenisen säkkiä.

Kuva: Ari Kultanen/Haminan Pursiseura.

Jätesäkkejä kertyi kunnon kasa.

Mitään arvokkaampaa haparia ei rannoilta löytynyt, vaan kaikki lähti kohti Kuusakosken jätteenpolttolaitosta, joka oli saatu myös mukaan yhteistyöhön. Hapari on paikallinen murresana, joka tarkoittaa meren rannalle tuomaa hyödyllistä tavaraa, oli se sitten tukkeja hajonneesta uittolautasta tai voitynnyreitä haaksirikkolaivasta. Meri tuo edelleen rannoille kaiken pinnalla pysyvän ja valitettavasti se on pääosin ikuisesti säilyvää muoviroskaa.

Kuva: Ari Kultanen/Haminen Pursiseura.

Itäisen Suomenlahden kansallispuiston puistomestari Hanna saalista kuljettamassa.

Illalla päivän kruunasivat talkoolöylyt ja makkaranpaistelut. Mukana olleille tempauksesta jäi hyvä mieli ja kaikkien toiveena oli rannoille palaaminen seuraavana keväänä samoissa merkeissä.

Talkoopäivää muistellen,

Ari Kultanen
veneilytoimikunnan vetäjä
Haminan Pursiseura

Tiaroita ja taulukoita

Ensimmäisen blogin luomisen tuska on käsinkosketeltavana läsnä työhuoneessani. Viestinnästä sanottiin, että pitäisi kirjoittaa sellainen mukaansatempaava blogiteksti tähän alkuun.  Metsähallituksen luontopalvelujen kulttuuriperinnön erikoissuunnittelijan talvi on vierähtänyt toimistohommissa, eivätkä excel-taulukot, hankesuunnitelmat sekä lausuntopyynnöt aiheena tule kelpaamaan viestintäväelle eivätkä varsinkaan lukijoille (joku taisi lopettaa lukemisen jo tittelin kohdalla).

Inspiraatiota on haettava tulevasta kesästä. Sisään pyyhältää huonetoverini, vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Eveliina Nygren, joka kysyy talkoojärjestelyistä. Tunnelma työhuoneessani kevenee välittömästi. Järjestämme yhdessä WWF:n kanssa Helsingin edustalla Vallisaaressa talkoot, joilla ainutlaatuisen linnakesaaren valleja hoidetaan.

Seuraavaksi sähköpostiin kilahtaa viesti luontopalvelujen arkeologeilta Henrik Janssonilta ja Pirjo Rautiaiselta. Hekin ovat innostuneita linnoista, linnajuhlista ja suunnittelevat tiaran hankkimista (myös Henrikille). Hyvältä kuulostaa myös melontaseura Melaweikkojen aikomus tehdä talkoohommia Tammisaaren Jussarön valtakunnallisesti arvokkaan kulttuuriympäristön hyväksi. Niittyjä toivotaan kummikohteiksi ja vanhojen rakennusten perään katsovat kämppäisännät. Kesä avautuu edessäni täynnä hyvää ja kaunista. Kyllä kannatti hakea lupia, tehdä suunnitelmia ja pari excel-taulukkoakin puoltaa paikkaansa (se jää kyllä vielä nähtäväksi).

Tervetuloa kesä!

 

Harvinaista herkkua: erikoissuunnittelija vasara kädessä Vekaran saaren kansainvälisellä talkooleirillä(-; Kuva: Henrik Jansson

Minttu