Avainsana-arkisto: Utsjoki

Kauneus asuu yksityiskohdissa, osa 3

Ensimmäisenä näkee kokonaisuuden. Sitten hoksaa yksityiskohdat. Niin se minulla yleensä menee. Lapin laajat kauniit maisemat kyllä tuovat sieluun rauhaa, mutta suupielet kääntää hymyyn jokin odottamaton väriläiskä vanhassa rakennuksessa tai hienosti veistetty hirren pää.

Yhdistetty-4

Auringon värjäämää hirsiseinää ja sota-aikainen merkintä Raja-Joosepin kentällä Urho Kekkosen kansallispuistossa. Oikealla kaunista jäkälää Utsjoen Välimaan vanhan saamelaistilan päärakennuksen seinähirressä. Kuvat Pirjo Rautiainen / Metsähallitus

Jos haluaa ihastua minun tavallani vanhojen hirsirakennusten kauneuteen, niin mahdollisia ihastuksen kohteita kyllä riittää Lapissa. Voi vierailla vaikka Ivalojoen Kultalassa, Utsjoen Välimaassa tai Raja-Joosepissa Urho Kekkosen kansallispuistossa. Useimmat autiotuvatkin ovat ennen olleet ihan muussa käytössä ja jatkavat nyt elämäänsä retkeilijöiden levähdyspaikkoina. Kannattaa päivän vaelluksen jälkeen katsoa seinähirsiä tarkemmin, sieltä saattaa löytyä hirret veistäneen nimikirjaimet tai rakennusvuosi.

Yhdistetty-1

Vuosiluku Tammakkolammen kämpän hirressä Urho Kekkosen kansallispuistossa ja kolarilaisen suoniityn niittäjien tekemiä kaiverruksia niittokämpän seinässä. Kuvat Pirjo Rautiainen / Metsähallitus

Onhan niitä maalikylien vanhoissa kivitaloissa hienoa kiemuraa, pylvästä ja takorautaa. Kauniitahan ne, ei siinä mitään. Mutta ei ne ole mun juttu.

Minä ilahdun naulasta tehdystä ovihakasesta ja suoniittäjän luppoaikanaan hirteen veistämistä kirjaimista.

Yhdistetty-3

Kolarilaisen niittykämpän ja ivalojokisen Liljeqvistin kämpän ovihakaset. Kuvat Pirjo Rautiainen / Metsähallitus

Vanhojen rakennusten kanssa työskentelevä ei oikein saisi ilahtua siitä kun luonto alkaa ottaa rakennusta omakseen, mutta kun se luonto aikaansaa niin hienoja yksityiskohtia ja ennen kaikkea värejä. Oranssi jäkälä, kirkkaan vihreä levä, auringon polttama seinä ja syvänvihreä sammal. Uskomattoman kauniita.

yhdistetty-2

Kauniita mutta vaarallisia. Hometta ja levää Puolitaipaleen metsänvartijan tilan rakennuksessa Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa ja sammalta Välimaan saamelaistilan rakennuksessa. Molemmat kohteet on sittemmin kunnostettu ja voivat tällä hetkellä oikein hyvin :). Kuvat Pirjo Rautiainen / Metsähallitus

Kirjoittaja Pirjo Rautiainen on Metsähallituksen Lapin luontopalvelujen tiedottaja.

Aittoja, kammeja ja matalia kattopalkkeja

Tenojoen rannalla Utsjoella on valtakunnallisesti arvokas rakennuskokonaisuus, Välimaan asuinkenttä. Se on hieno esimerkki jokikalastukseen ja karjanhoitoon keskittyneistä saamelaistiloista. Tilan perusti Antti Jouninpoika Warsi perheineen isänsä vanhojen kalavesien äärelle vuonna 1866. Vuosien varrella pihapiiriin rakennettiin useita rakennuksia, kuten lato, aittoja ja kammeja. Warsin perhe ei kuitenkaan ollut ensimmäisiä paikalle asettuneita – kentältä kartoitetut kodanpohjat kertovat vieläkin vanhemmasta asutuksesta.

Vuoden 2014 alussa tilan hallinta siirtyi Museovirastolta Metsähallitukselle. Siirto liittyi valtion kiinteistöstrategiaan ja työryhmien selvityksiin ja esityksiin, joiden mukaan valtion kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden kiinteistöjen omistus järjestettiin uudelleen. Olin mukana Metsähallituksen, Museoviraston ja Saamelaismuseo Siidan yhteisessä Välimaan katselmuksessa maaliskuun lopussa. Tavoitteenamme oli todeta rakennusten nykytila ja keskustella korjauksista, joista ensimmäisiä on suunniteltu aloitettaviksi jo ensi kesänä. Edellisistä korjauksista onkin jo vierähtänyt kolme vuosikymmentä. Muita pohtimisen aiheita olivat pihan muinaisjäännösalue, sen huomioiminen korjaustoimenpiteissä ja tilan esineistö.

Katselmusjoukkio. Lumikenkiäkin oli varattu, mutta ei niitä maltettu kenkiin asettaa.

Katselmusjoukkio. Lumikenkiäkin oli varattu, mutta ei niitä maltettu kenkiin asettaa. Kuva Pirjo Rautiainen

Matka Utsjoelle ei ollut aivan lyhyt, mutta pitkän ajomatkan tuntua häivyttivät hienot maisemat matkan varrella. Saariselän tunturitiellä tuulen kuljettama lumi häivytti kauniisti horisontin rajoja. Inarijärven kauniilla tieosuudella ihastelimme jyrkkäpiirteisiä rantoja ja Utsjoentiellä jäähän ja jääpuikkoihin peittyneitä kallioseiniä.

Välimaan päärakennus vasemalla. Kuva Paula Pelttari

Välimaan päärakennus vasemalla. Kuva Paula Pelttari

Utsjoen kylällä vietetyn yön jälkeen pakkauduimme autoihin ja lähdimme kohti Välimaata. Lyhyen loppumatkan kahlasimme jalan, vaikka lumikenkiäkin kulkemisen avuksi tarjottiin. Olin jo aiemmin kirjoittanut Välimaasta, tarkastellut sitä kartalta ja kaukaa otetuista kuvista, mutta eihän se toki ole sama kuin nähdä se omin silmin. Kylläpä olikin ihastuttavia rakennuksia erityisen hienolla paikalla! Millaistakohan elämä täällä oli 1800-luvulla? Kuinka kaukana olivat lähimmät naapurit? Onkohan vastarannalla Norjassa asunut ketään, jolle olisi voinut huudella kuulumisia?

Päärakennuksen alla olevaa kellarin sienikasvustoa tarkastamassa. Kuva Pirjo Rautiainen

Päärakennuksen alla olevan kellarin sienikasvustoa tarkastamassa. Kuva Pirjo Rautiainen

Kaksihuoneisen päärakennuksen matalat kattopalkit ja ovenkarmit saivat ainakin minut kumartelemaan. Rakennuksessa oli paljon pohtimista – miten lattia kannattaa avata alapohjan tarkistamiseksi? Mitä tehdään miljööseen sopimattomille johtojen koteloinneille ja eteisen valaisimille? Ovatko takkojen muuraukset kunnossa? Tuvan kellari oli päässyt melkoisen huonoon kuntoon. Sen sienikasvustot eivät varmastikaan ole aiemmin päässeet yhtä kovan salamavalotulituksen kohteeksi. Yläpohjan kuvaamisen apuna käytettiin perinteistä hartioillenousutekniikkaa.

Puistomestari Aimo Leppäkangas tutkii arvoaitan alapohjaa ja nurkkakiviä. Kuva Pirjo Rautiainen

Puistomestari Aimo Leppäkangas tutkii arvoaitan alapohjaa ja nurkkakiviä. Kuva Pirjo Rautiainen

Päärakennuksen katsastamisen jälkeen kaikki yksitoista henkilöä hajaantuivat ympäri pihamaata kurkistelemaan kuka mihinkin aittaan ja kammiin. Arvoaitaksi kutsutussa aitassa pohdiskeltiin, onko tila aivan sovelias vanhojen arvokirjojen säilytykseen. Verkkoaitassa ihasteltiin, kuinka verkot ja kalastusvälineet näyttivät aivan käyttövalmiilta, vaikka olivatkin varmasti roikkuneet käyttämättöminä jo kymmeniä vuosia. Kun puistomestari ryömi aitan ulkoseinää pitkin lattian alle kurkistelemassa, joku kuvasi turvekaton kaiteita. Vinttikaivon kannen vankkuutta tutkittiin myös, tosin se piti ensin kaivaa lumesta.

Verkot olivat edelleen hyvässä järjestyksessä verkkoaitassa. Kuva Paula Pelttari

Verkot olivat edelleen hyvässä järjestyksessä verkkoaitassa. Kuva Paula Pelttari

Kattoja lukuun ottamatta aitat olivat kohtuullisessa kunnossa. Joitain niistä on syytä nostaa nurkkakiville ja oikaista. 1980-luvulla rekonstruoitu kammi todettiin vankkarakenteiseksi, joskin katon kuntta oli hieman valunut ja seinistä löytyi korjattavaa. Toinen pihamaan kammi oli jo valitettavasti päätynyt niin huonoon kuntoon, että se todettiin suorastaan vaaralliseksi – olisiko se turvallisinta romahduttaa hallitusti vai jätetäänkö se sijoilleen maatumaan? Kuinka varoituskylteistä siinä tapauksessa saataisiin tarpeeksi selkeät ja näkyvät?

Vanhan vinttikaivon kannen vankkuutta selvitetään. Kuva Paula Pelttari

Vanhan vinttikaivon kannen vankkuutta selvitetään. Kuva Pirjo Rautiainen

Kaiken kaikkiaan Välimaan katselmus tuotti hyviä keskusteluja ajankohtaisista asioista ja yhteisen näkemyksen tulevista korjaustoimenpiteistä.  Lisäksi saimme paljon uutta kuvamateriaalia rakennusten tilasta, vaikka lumi vielä joitain rakenteita peittikin.

 

Kirjoittaja Paula Pelttari toimii Metsähallituksen Lapin luontopalveluissa kulttuuriperinnön erikoissuunnittelijana