Avainsana-arkisto: Urho Kekkosen kansallispuisto

Kekkonen hiihtää ja Kekkonen kalastaa

Presidentti Kekkonen tykkäsi hiihdellä Lapissa. Kekkonen määräsi tahdin ja perässähiihtäjät yrittivät pysyä matkassa. Edelle ei saanut lykkiä. Olisi tullut sanomista. Tykkäsi se presidentti Lapista muutenkin kuin hiihtopaikkana, kävi kalassakin. Kekkonen jätti pysyvät muistot Lappiin.

Kekkosen kämppä

Enontekiöllä Käsivarren erämaa-alueella Porojärven rannassa on vieläkin Kekkosen kämpäksi kutsuttu vuokratupa. Hirsinen kämppä rakennettiin 1960-luvulla, ja on yhä suurin piirtein Kekkosen ajan asussa. Se toimi presidentin Käsivarren hiihtoretkien tukikohtana. Sinnepä voi lähteä fiilistelemään vieläkö jotain presidentillistä väreilee ilmapiirissä.

Monesta muustakin kämpästä kerrotaan tarinaa, että Kekkonen olisi käynyt siellä. Olihan se Urho kovakuntoinen, mutta liekö ihan niin moneen kämppään ehtinyt. Tiiä sitte, voihan se olla ehtinytkin.

Näillä kinkamilla se Kekkonen hiihteli

Kekkosen 80-vuotispäivien kunniaksi Enontekiön Saivaaran huipulle kiinnitettiin muistolaatta: ”Tämä laatta on kiinnitetty 3.9.1980 Tasavallan presidentin Urho Kaleva Kekkosen täyttäessä 80 vuotta. Joka kevät 1968 lähtien hän on hiihdellyt näillä mahtavilla kinkamilla.” Laatan alareunassa on mahtava kaiverrus Kekkosesta perässähiihtäjineen 😉

8357615214_d6ec180fe8_o

Saivaara Käsivarren erämaa-alueella. Kuva Seija Olkkonen / Metsähallitus

Jos kiinnostaa käydä vilkaisemassa laattaa tai Saivaaran huipulta 830 metrin korkeudesta avautuvia mahtavia maisemia, kannattaa nousta vaaralle vaaran itäpuolta. Saivaaran profiili on muuten tosi hieno. Vähän kuin lännenelokuvissa.

Urho Kekkonen ja Urho Kekkosen kansallispuisto

Kekkosen nimeä kantava kansallispuisto on Suomen toiseksi suurin. Kekkosen nimi oli ratkaiseva, että kansallispuisto saatiin Koilliskairaan. Luonto-Liitto keräsi jo 1971 yli 100 000 nimeä Koilliskairan kansallispuiston adressiin ja Kekkonen oli adressihankkeen suojelija ja allekirjoitti sen ensimmäisenä. Olihan Kekkonen Koilliskairassakin tuttu hiihtelijä.

UK-Puistoa Kuva Pirjo Rautiainen

Urho Kekkosen kansallispuisto – presidentilliset maisemat. Kuva Pirjo Rautiainen / Metsähallitus

Kekkosen 80-synttärivuonna tehtiin periaatepäätös kansallispuiston perustamisesta ja sitten se vihdoin oikeasti perustettiin 1983.

Kerkesi Kekkonen Lemmenjoellekin

Lemmenjoella Sotkajärven rannalla asunut Jouni Aikio eli Kaapin Jouni oli aikansa tunnetuimpia saamelaisia. Hän oli Kekkosen kaveri. Jouni tapasi silloisen oikeusministeri Kekkosen Helsingissä poroviikolla 1936, kun oli kahvittelemassa presidentti Svinhuvudin luona. Sittemmin Kekkonen kävi Jouni luona Sotkajärvellä. Kaapin Jounin tilaan Lemmenjoen kansallispuistossa pääsee tutustumaan vaikkapa alueen matkailuyrittäjien kanssa.

Ehtivä mies tuo Kekkonen.

03 The Gáppe-Jon farm in 1934 Photo National Board of Antiquities

Kaapin Jounin tila Lemmenjoen kansallispuistossa. Kuva Museoviraston kuva-arkisto.

Kirjoittaja Pirjo Rautiainen on Metsähallituksen Lapin luontopalvelujen tiedottaja.

Vasen käsi ja tikkuaskin kokoinen maailmanperintökohde

Kansallispuistot. Niissähän on sitä luontoa ja pitkoksia. Ai, historiaa myös? On vai?

39 kansallispuistoamme ovat pullollaan hienoja historiakohteita. Joskus niihin tutustuu ihan huomaamattaan autiotuvassa istuessaan. Se saattaakin olla vanha palovartijan maja tai kultamiesten tupa.

Poimin tähän muutaman kansallispuiston esimerkiksi. Lisätietoa puistojen kohteista löydät linkeistä. Lisää kansallispuistojen historiakohteista seuraa myöhemmin. 

Perinnetiloilla perinteisiä eläimiä ja kasveja

Jos haluaa päästä kokemaan historiaa ihan kädestä pitäen, niin kannattaa suunnata perinnetiloille. Koveron kruununmetsätorpalla Seitsemisen saloseudulla voi ensi kesänä kokeilla vaikkapa pellavan tai härkäpavun kylvöä, perunan istutusta tai varpuluudan tekoa.

KORTtalo1010033S-MHiukkamäki

Korteniemen perinnetila Liesjärven kansallispuistossa. Kuva S.-M. Hiukkamäki / Metsähallitus

Liesjärven kansallispuistossa Korteniemen metsävartijantila vie 1900-luvun alun elämään ja tutustuttaa suomalaisten alkuperäisrotujen kotieläimiin ja vanhoihin kotimaisiin kasvilajikkeisiin. On muuten hieno paikka. 

Kalastajakylästä tikkuaskin kokoiseen maailmanperintökohteeseen

Jos mielii mereisempiin maisemiin, niin Tammisaaren saariston kansallispuistossa on tosi hieno yhdistelmä historiaa. Jussarössä on söpö vanha luotsitupa. Saaren itäosassa söpöys ei niinkään ole läsnä, sillä siellä on autioitunut rautakaivos, mutta vaikuttava se on!

Tammisaari_Jussaro_PaiviRosqvist

Ei ne maisematkaan Jussarössä kovin surkeat ole. Kuva Päivi Rosqvist / Metsähallitus

Itäisen Suomenlahden kansallispuistossa on tulitikkuaskin kokoinen maailmanperintökohde, kuninkaan kaiverrus, jatulintarha ja toisen maailmansodan aikaisen linnoituksen jäänteitä.

Vasen käsi ja kolmionmuotoisia päitä

Repoveden kansallispuisto ja tuleva Hossan kansallispuisto vievät kunnolla kauas menneisyyteen. Repovedellä voi nähdä kivikautisen vasemman käden, Olhavanvuoren kalliomaalauksessa nääs. Hossassa, tulevassa kansallispuistossa on yksi Suomen kuuluisimmista kalliomaalauksista, jossa on muun muassa hienoja kolmiopäisiä ihmishahmoja. Nyt kun Hossaan on vielä tulossa uusi katselulava heinäkuussa, niin kelpaa katsella maalausta.

hossa

Hossan kolmiopäähahmot. Kuva Sirke Seppänen / Metsähallitus

Lapin ja Lannan rajalla

Pyhä-Luoston kansallispuistossa voi Suomen syvimmän kurun lisäksi ihailla muinaisten metsäsaamelaisten pyhiä paikkoja. Pyhänkasteenlampeen laskee kaunis Pyhänkasteenputous. Lammella kerrotaan kastetun saamelaisia kristinuskoon 1600-luvulla. Vieressä kohoa Pyhätunturi, jonka laelta kulki vanha Lapin ja Lannan raja.

Pyhäkasteenputous

Pyhänkasteenlampi ja -putous Pyhä-Luoston kansallispuistossa. Kuva Juha Paso / Metsähallitus

Sama raja kulkee myös Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa Länsi-Lapissa. Se on paikoin yhteinen vanhan Turun ja Tukholman hiippakuntien rajan kanssa. Rajamerkintöjä löytyy vieläkin puiston tunturien huipulta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Rajamerkki Lainiotunturin laen sumussa Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa. Kuva Sami Viljanmaa / Metsähallitus

Kuoppia, kuoppia ja vielä lisää kuoppia

Jos minun pitäisi valita maamme kauneimmat muinaisjäännökset, niin melko kärkeen sijoittuisivat peuranpyyntikuopat. Niitä on usein jopa kymmeniä peräkkäin ja sijaitsevat tyypillisesti kauniilla hiekkakankailla. Jostain syystä ne kiehtovat mielikuvitustani ja esteettistä silmääni. Jos niitä haluaa nähdä, niin kannattaa suunnata Urho Kekkosen tai Lemmenjoen kansallispuistoon. Niissä kuoppia riittää retkeilyreittien varrella.

Morgamojan pyyntikuoppa muokattuna

Yksi Lemmenjoen kansallispuiston sadoista peuranpyyntikuopista. Kuva Sami Viljanmaa / Metsähallitus

Molemmissa puistoissa on myös saamelaista historiaa. UK-puistossa 1940-luvun kolttakenttiä, joihin asettui Petsamosta evakuoitua kolttasaamelaisia. Lemmenjoella taas on uskomattoman kaunis Kaapin Jounin vanha asuinkenttä. Siellä asui aikoinaan yksi kuuluisimmista saamelaisista, aikansa pororuhtinas Jouni Aikio.

06 The Gáppe-Jon farm in the summer

Kaapin Jounin saamelaistila Lemmenjoen kansallispuistossa. Kuva Pasi Nivasalo / Metsähallitus

Kirjoittaja Pirjo Rautiainen on Metsähallituksen Lapin luontopalvelujen tiedottaja.

Kauneus asuu yksityiskohdissa, osa 3

Ensimmäisenä näkee kokonaisuuden. Sitten hoksaa yksityiskohdat. Niin se minulla yleensä menee. Lapin laajat kauniit maisemat kyllä tuovat sieluun rauhaa, mutta suupielet kääntää hymyyn jokin odottamaton väriläiskä vanhassa rakennuksessa tai hienosti veistetty hirren pää.

Yhdistetty-4

Auringon värjäämää hirsiseinää ja sota-aikainen merkintä Raja-Joosepin kentällä Urho Kekkosen kansallispuistossa. Oikealla kaunista jäkälää Utsjoen Välimaan vanhan saamelaistilan päärakennuksen seinähirressä. Kuvat Pirjo Rautiainen / Metsähallitus

Jos haluaa ihastua minun tavallani vanhojen hirsirakennusten kauneuteen, niin mahdollisia ihastuksen kohteita kyllä riittää Lapissa. Voi vierailla vaikka Ivalojoen Kultalassa, Utsjoen Välimaassa tai Raja-Joosepissa Urho Kekkosen kansallispuistossa. Useimmat autiotuvatkin ovat ennen olleet ihan muussa käytössä ja jatkavat nyt elämäänsä retkeilijöiden levähdyspaikkoina. Kannattaa päivän vaelluksen jälkeen katsoa seinähirsiä tarkemmin, sieltä saattaa löytyä hirret veistäneen nimikirjaimet tai rakennusvuosi.

Yhdistetty-1

Vuosiluku Tammakkolammen kämpän hirressä Urho Kekkosen kansallispuistossa ja kolarilaisen suoniityn niittäjien tekemiä kaiverruksia niittokämpän seinässä. Kuvat Pirjo Rautiainen / Metsähallitus

Onhan niitä maalikylien vanhoissa kivitaloissa hienoa kiemuraa, pylvästä ja takorautaa. Kauniitahan ne, ei siinä mitään. Mutta ei ne ole mun juttu.

Minä ilahdun naulasta tehdystä ovihakasesta ja suoniittäjän luppoaikanaan hirteen veistämistä kirjaimista.

Yhdistetty-3

Kolarilaisen niittykämpän ja ivalojokisen Liljeqvistin kämpän ovihakaset. Kuvat Pirjo Rautiainen / Metsähallitus

Vanhojen rakennusten kanssa työskentelevä ei oikein saisi ilahtua siitä kun luonto alkaa ottaa rakennusta omakseen, mutta kun se luonto aikaansaa niin hienoja yksityiskohtia ja ennen kaikkea värejä. Oranssi jäkälä, kirkkaan vihreä levä, auringon polttama seinä ja syvänvihreä sammal. Uskomattoman kauniita.

yhdistetty-2

Kauniita mutta vaarallisia. Hometta ja levää Puolitaipaleen metsänvartijan tilan rakennuksessa Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa ja sammalta Välimaan saamelaistilan rakennuksessa. Molemmat kohteet on sittemmin kunnostettu ja voivat tällä hetkellä oikein hyvin :). Kuvat Pirjo Rautiainen / Metsähallitus

Kirjoittaja Pirjo Rautiainen on Metsähallituksen Lapin luontopalvelujen tiedottaja.

Ainako sitä on sodittu – eikö jo voitais lopettaa?

Ihmiset eivät vissiin osaa olla siivosti. Aina pitää vähintään nahista jonkun kanssa, saati sitten puolustautua, kahakoida tai sotia naapuria vastaan. Jos ei muuta, niin voihan sitä olla eri mieltä vaikka itsensä kanssa joinain päivinä.

Ihmisten sotaisuudesta on monenlaista merkkiä maastossa linnoista juoksuhautoihin.  Jos kahakoinnin historia kiinnostaa, niin tutustuttavaa kyllä riittää Metsähallituksen luontopalvelujen hoitamilla kohteilla. Voitaisiinpa vaikka saada ajatuksia siitä, että eikö jo kannattaisi sotimiset maailmassa lopettaa.

Aloitetaanpa esihistoriasta.

Muinaislinnat

Esihistoriallisen ihmisen puolustautumistarve näkyy muinaislinnoilla. Suomen suurimmalla muinaislinnalla Valkeakosken Rapolanharjulla oli aikoinaan kilometrinen puu- ja kivivarustus suojaamassa viholliselta. Sen kylkeen kerättiin sopivan kokoisia kiviä, joilla voitiin losauttaa vihollista kipeään paikkaan. Toinen muinaislinna kohoaa Sulkavan Pisamalahdella. Sinnekin piti kasata komeat kivivallit linnavuorelle pyrkijää estämään.

Valkeakosken Rapolan linnavuoren kivivallia. Kuva Elias Lahtinen.

Valkeakosken Rapolan linnavuoren kivivallia. Kuva Elias Lahtinen.

Rauniolinnat ja linnoitukset

Raaseporin tosi hieno linna pystytettiin keskiajalla kruunun keskuslinnaksi symboloimaan Ruotsin kuninkaan valtaa Suomessa sekä sotilaalliseksi tukikohdaksi. Tykit ja niitä käyttää osaava tykkimies jouduttiin kuitenkin lainaamaan alussa Tallinnasta.

Sotahuuto-boffaustapahtuma Raaseporin linnanraunioilla. Kuva Elias Lahtinen

Sotahuuto-boffaustapahtuma Raaseporin linnanraunioilla. Kuva Elias Lahtinen

Raaseporissakin oli jos jonkinlaista vallanvaihtoa ja nahinaa sen monisatavuotisen historian aikana.

Savitaipaleen Kärnäkosken linnoitus. Kuva Elias Lahtinen

Savitaipaleen Kärnäkosken linnoitus. Kuva Elias Lahtinen

Kärnäkosken linnoitus Savitaipaleella rakennettiin 1700-luvun lopulla osaksi Pietarin puolustusjärjestelmää Venäjän Ruotsin vastaiselle rajalle. Ei siellä kyllä koskaan oikeasti sodittu, mutta parempi niin. Svartholman merilinnoituksella Loviisan edustalla sen sijaan on värikkäämpi taisteluhistoria. Sen rakensi Ruotsi 1700-luvun puolivälissä turvaamaan valtakuntansa itärajaa. Venäläiset valloittivat sen Suomen sodassa ja englantilainen laivasto-osasto räjäytti sen Krimin sodassa 1855 (tiiättehän sen Oolannin sota oli kauhia, hurraa, hurraa, hurraa -laulun. Se liittyy tähän sotaan).

Svartholman merilinnoitus Loviisan edustalla. Kuva Elias Lahtinen

Svartholman merilinnoitus Loviisan edustalla. Kuva Elias Lahtinen

Tähän teemaan liittyy myös Kajaanin linna.

Maailmansodat

Niistä vasta onkin jälkiä joka paikassa. Etenkin jälkimmäisestä. On sekä suomalaisten että saksalaisten joukkojen jälkiä. Etenkään Lapissa niihin ei voi olla törmäämättä. Tankavaarassa Urho Kekkosen kansallispuistossa on saksalaisten Petsamon Nikkelin suojaamiseksi tekemä Schutzwall-puolustusasema. Siellä on korsua, tykkiasemaa, poteroa, juoksuhautaa ja vieläkin näkyy ampumalinjoja, joilta on raivattu puista alaoksia.

Schutzwall-puolustusaseman juoksuhautaa Tankavaarassa. Kuva Pasi Rautio

Schutzwall-puolustusaseman juoksuhautaa Tankavaarassa. Kuva Pasi Rautio

Toiseen maailmansotaan liittyvät myös kansallispuiston kolttakentät, joille Petsamon kolttia asutettiin kun alue menetettiin Neuvostoliitolle.

Patsasaitta Suomujoen kolttakentällä Urho Kekkosen kansallispuistossa. Kuva Tapio Tynys.

Patsasaitta Suomujoen kolttakentällä Urho Kekkosen kansallispuistossa. Kuva Tapio Tynys.

Tutustumaan sotimisen historiaan

Näihinhän pääsee tutustumaan. Kannattaa vilkaista osoitteesta http://www.luontoon.fi/historiakohteet mihin kannattaa mennä, ja aloittaa tutustuminen kohteiden verkkosivuilta. Sitten voi suunnata paikan päälle tunnustelemaan tarkemmin sotimisen historiaa. Ihan rauhassa.

Pirjo Rautiainen on Metsähallituksen Lapin luontopalvelujen tiedottaja.

Murhamies vai hyväntekijä?

Mitä sydämellisin  ja vieraanvaraisin mies. Porovaras ja julma murhaaja. Kävi Amerikassa tai ei käynyt. Kasvilääkinnän tuntija. Kun lukee kirjoituksia Raja-Joosepista saa miehestä vähintään kahtalaisen kuvan. Otapa sitten selvää mikä on totta. Mutta yhtäkaikki – mielenkiintoinen mies.

Urho Kekkosen kansallispuiston koillislaidalla aivan valtakunnan rajalla kauniilla kedolla hirsirakennusten seinät ovat saaneet auringolta kullanväriä. Vieressä virtaa Luttojoki. Tunnelma on seesteinen.

Raja-Joosepin kenttä Urho Kekkosen kansallispuiston koillisosassa. Kuva Pirjo Rautiainen / Metsähallitus

Raja-Joosepin kenttä Urho Kekkosen kansallispuiston koillisosassa. Kuva Pirjo Rautiainen / Metsähallitus

Rakennukset ovat olleet vailla asukkaita jo vuosikymmeniä, mutta 1900-luvun alkupuoliskolla kentällä asui Joosef Sallila eli kuuluisa Raja-Jooseppi kumppaninsa Matilda Lehikoisen kanssa. Syrjäisestä sijainnista huolimatta ei asuttu eristyksissä, vaan Joosepin luona vieraili helmenpyytäjiä, kolttia, rajamiehiä ja erämaan muita kulkijoita.

Raja-Joosepin ja Tiltan kanssa jonkin aikaa asustaneen Huhtu-Heikin kämppä ja sauna. Kuva Pirjo Rautiainen / Metsähallitus

Raja-Joosepin ja Tiltan kanssa jonkin aikaa asustaneen Huhti-Heikin kämppä ja sauna. Kuva Pirjo Rautiainen / Metsähallitus

Toisen miehen vaimo

Parkanolainen Jooseppi ja Ähtäristä kotoisin oleva Tilta asettuivat Luton varteen vuoden 1915 vaiheilla. Toisten mukaan Tilta olisi lähtenyt Joosepin mukaan jo Parkanossa, toiset sanovat Tiltan olleen toisen miehen oma ja Joosepin tavanneen hänet vasta pohjoisessa Näätämössä. Niin tai näin, yhdessä pysyttiin pitkään.

Elanto saatiin eränkäynnistä, helmenpyynnistä, lehmistä, lampaista ja poroista. Maatilkulla viljeltiin ainakin perunaa. Tehtiinpä vähän kauppaakin ylimääräisillä tuotteilla. Kentälle nousi asuinkämpän lisäksi lampolaa, saunaa ja navettaa.

Lampola ja karjasuoja. Kuva Pirjo Rautiainen / Metsähallitus

Lampola ja karjasuoja. Kuva Pirjo Rautiainen / Metsähallitus

Perunanviljelyä ja murha?

Väitetään, että Jooseppi olisi opiskellut Amerikassa maataloutta, innostunut perunanviljelystä ja tutustunut myös jossain määrin ihmisten parannuskeinoihin. Olisi sitten tohtoroinut kulkijoita asuinkentällään. Toisaalla taas sanotaan, ettei Jooseppi ollut koskaan passia hakenut ja siten ulkomailla käynytkään.

Kyllä hän oli rehti poromies. Eipä ollut vaan porovaras!  Taas kahtalaista tietoa. Parantaja, mutta murhamies. Väitettiin hänen myrkyttäneen kettujen pyyntiin tarkoitetulla strykniinillä veljenpoikansa, jonka oli kutsunut työnsä jatkajaksi pohjoiseen. Mitä tässä pitäisi uskoa?

Eikö sanonta mene, että ei väliä onko tarina totta kunhan se on hyvä? Ja tarinat Joosepista ovat hyviä. Taidan tyytyä siihen, etten koskaan saa tietää mikä Joosepin tarinassa on totta.

Raja-Joosepin kenttä

Aina kun olen käynyt Joosepin ja Tiltan kentällä, on paistanut aurinko kirkkaalta taivaalta. Jos jokin paikka on kaunis, niin se on tämä. Kaunis keto, kaunis Luttojoki, kauniit vanhat hirsirakennukset. Rauhoittava paikka. Kannattaa ehdottomasti käydä.

Oikealla Joosepin ja Tiltan asuinrakennus. Kuva Pirjo Rautiainen / Metsähallitus

Oikealla Joosepin ja Tiltan asuinrakennus. Kuva Pirjo Rautiainen / Metsähallitus

Kirjoittaja Pirjo Rautiainen on Metsähallituksen Lapin luontopalvelujen tiedottaja.

Paljastava kasvillisuus

Minusta on tosi mielenkiintoista, että joskus kasvillisuudesta voi päätellä mitä paikalla on tapahtunut kymmeniä tai jopa satoja vuosia sitten. Tai no ei se nyt ihan mitään kasvi-CSI:tä ole, mutta jotain kuitenkin voi paljastua.

Sikoangervon levinneisyys painottuu lounaisessa Suomessa alueille, joilla oli rautakautista asutusta ja mäkilinnoja. Sikoangervolla hoidettiin muinoin mm. reumatismia ja kihtiä. Kuva Helena Lunden / Metsähallitus.

Sikoangervon levinneisyys painottuu lounaisessa Suomessa alueille, joilla oli rautakautista asutusta ja mäkilinnoja. Sikoangervolla hoidettiin muinoin mm. reumatismia ja kihtiä. Kuva Helena Lunden / Metsähallitus.

Ihminen on tuonut meille kengänpohjissaan, varpaanväleissään ja rehun mukana jos jonkinlaisia siemeniä. Joskus niitä on tuotu ihan varta vasten, koska laji on ollut sopiva syötäväksi tai sitä on käytetty mausteena, tekstiilikuituna, värjäykseen tai lääkkeenä. Ihminen on myös luonut tahattomasti tai tarkoituksella monille lajeille sopivia elinympäristöjä muun muassa raivaamalla muuta kasvillisuutta.

Kansallispuistoissa, Lapin erämaa-alueilla ja muilla Metsähallituksen luontopalvelujen hoitamilla alueilla on paljon paikkoja, joissa kasvillisuuden ja ihmisen toiminnan välistä yhteyttä voi käydä tarkastelemassa. Vanhoilla asuinkentillä, muinaisjäännöksillä, rauniolinnoilla ja muilla historiakohteilla voi yhdistää luonto- ja historiaharrastuksensa. Historiallisista vierailupaikoista löydät tietoa luontoon.fi-verkkopalvelustamme. Suuntaa vaikkapa Raja-Joosepin kentälle Urho Kekkosen kansallispuistoon, Kaapin Jounin kentälle Lemmenjoen kansallispuistoon, Raaseporin rauniolinnalle tai Svartholman linnoitukselle Loviisassa.

Vanhat asuinkentät

Joskus Lapin vanhoista hylätyistä asuinkentistä näkyy joitain ihmisen tekemiä rakenteita, mutta toisinaan ne voi havaita vain kasvillisuuden perusteella. Ympäristöstä poikkeava monilajinen heinä- ja ruohokasvillisuus paljastaa paikalla asutun.

Pohjannoidanlukko Appisjokisuun vanhalla asuinkentällä Hammastunturin erämaa-alueella Inarissa. Kuva Saara Tynys / Metsähallitus.

Pohjannoidanlukko Appisjokisuun vanhalla asuinkentällä Hammastunturin erämaa-alueella Inarissa. Kuva Saara Tynys / Metsähallitus.

Niiltä saattaa löytyä esimerkiksi pienenpieniä noidanlukkoja. Vuosikymmeniä jatkunut kulkeminen ja tallaus, lampaiden ja joskus porojen ja lehmienkin laidunnus on muokannut pihapiiristä avoimen niityn tai kedon.

Orposen vanhan asuinkentän kukkaloistoa Sodankylässä. Kuva Mia Vuomajoki / Metsähallitus.

Orposen vanhan asuinkentän kukkaloistoa Sodankylässä. Kuva Mia Vuomajoki / Metsähallitus.

Sotien mukana

Maamme kamaralla on sodittu ja käyty pienempiä kahakoita vuosisatojen ja –tuhansien ajan. Sotilaiden mukana tänne on tullut monia kasvilajeja. Niitä kutsutaan polemokoreiksi eli sotatulokkaiksi. Suurin osa niiden siemenistä on levinnyt meille ruuaksi tuodun viljan ja hevosten rehun seassa, mutta varmaan saappaiden pohjissakin. Niistä sitten iti niittyjen ja pihojen kasveja kulkuteiden varsille ja majoitusalueille metsiin. Sotatulokkaita löytyy esimerkiksi toisessa maailmansodassa saksalaisten käytössä olleilta alueilta.

Joskus vihjaavat esihistoriastakin

Saattaapa kasvillisuus vihjata ihan satojen vuosien takaisesta asutuksesta, ihan esihistoriallisestakin. Usein mahdollisesta esihistoriallisesta muinaisjäännöksestä antaa vihjeen, ei niinkään yksittäinen kasvilaji, vaan koko kasviyhteisö. Monet runsaslajisimmista kedoistamme sijaitsevatkin rautakautisilla asuinpaikoilla ja kalmistoilla.

Tulikukkia kasvaa usein Etelä-Suomen rautakautisilla asuinpaikoilla ja keskiaikaisilla kylätonteilla. Tummatulikukka, kuten muutkin tulikukat, ovat vanhoja lääkekasveja. Mutta kasvin rikottuja siemeniä käytettiin myös taikinapalloihin piilotettuina kalastusmyrkkyinä. Kuva Helena Lunden / Metsähallitus.

Tulikukkia kasvaa usein Etelä-Suomen rautakautisilla asuinpaikoilla ja keskiaikaisilla kylätonteilla. Tummatulikukka, kuten muutkin tulikukat, ovat vanhoja lääkekasveja. Mutta kasvin rikottuja siemeniä käytettiin myös taikinapalloihin piilotettuina kalastusmyrkkyinä. Kuva Helena Lunden / Metsähallitus.

Ensimmäisenä vihjeenä saattaa kasvaa vaikkapa katajaa, maksaruohoja, ketoneilikkaa ja mäkitervakkoa. Silloin kannattaa tarkastella muita lajeja lähemmin. Löytyykö vaikkapa pölkkyruohoa, etelänhoikkaängelmää, heinäratamoa, sikoangervoa, mäkikauraa, nurmilaukkaa tai tulikukkia? Jos löytyy, niin sitten voi jo etsiä löytyisikö muinaisjäännöstäkin. Toki näitä lajeja kasvaa muuallakin eli aivan varmoja merkkejä muinaisjäännöksestä ne eivät ole. Mutta mukava kuitenkin ajatella, että ehkä jo rautakaudella joku muu katseli juuri tässä samoja lajeja kuin minä.

Pölkkyruohoa kasvaa usein rautakautisen ja keskiaikaisen asutuksen lähellä. Tosin myös esimerkiksi ratojen varret ovat sen suosimia kasvupaikkoja, joten sieltä ei ehkä kannata muinaisjäännöstä etsiä. Tai ainakin kannattaa varoa junaa. Kuva Helena Lunden / Metsähallitus.

Pölkkyruohoa kasvaa usein rautakautisen ja keskiaikaisen asutuksen lähellä. Tosin myös esimerkiksi ratojen varret ovat sen suosimia kasvupaikkoja, joten sieltä ei ehkä kannata muinaisjäännöstä etsiä. Tai ainakin kannattaa varoa junaa. Kuva Helena Lunden / Metsähallitus.

Kirjoittaja Pirjo Rautiainen on Metsähallituksen Lapin luontopalvelujen tiedottaja.

Lue lisää ihmisen toiminnan ja kasvien yhteydestä Seppälä, S.-L. 2006, Perinnemaisemien yhteys varhaiseen asutus- ja maankäyttöhistoriaan. Suomen ympäristö 1/2006.

Mitähän monttuja ne nämäkin on? Nyt ei tarvitse enää ihmetellä

Miltä kuulostaisi vaelluksella mukana oleva henkilökohtainen opas, joka kertoisi sinulle alueen historiasta ja opastaisi ystävällisesti seuraavalle levähdyspaikalle?

No nyt sellainen on tarjolla, jos olet menossa Urho Kekkosen kansallispuistoon. Tämä vaelluskaveri on ihan halpa, suorastaan ilmainen, vie vain vähän tilaa, ja jos siihen kyllästyy (mitä ei toki tapahdu), niin se mahtuu hyvin taskuun levähtämään.

Uudenkarhean MobiRanger-mobiilioppaan voit ladata älylaitteeseesi ilmaiseksi oman laitteesi sovelluskaupasta. Helppokäyttöinen opas johdattaa sinut kansallispuiston kiinnostavimmille historianähtävyyksille ja kertoo niistä tekstein, äänitarinoin, kuvin ja videoinkin. Nyt ei tarvitse enää miettiä mitä varten retkeilyreitin varteen on kaivettu monttuja – opas kertoo sen sinulle.

Aurinkosymboli johdattaa Urho Kekkosen kansallispuiston historiakohteille. Kuva Riina Tervo / Metsähallitus

Aurinkosymboli johdattaa Urho Kekkosen kansallispuiston historiakohteille. Kuva Riina Tervo / Metsähallitus

Urho Kekkosen kansallispuisto täynnä historiaa

Kansallispuiston menneisyys on mahdottoman rikas. Siellä on eletty tuhansien vuosien ajan kivikaudelta lähtien. Vanhimpien asujien henkilöllisyys ei ole tiedossa, mutta lähihistoria on täynnä toinen toistaan mielenkiintoisempia persoonia.

MobiRangeriin onkin käsin poimittu mielenkiintoisimmat kansallispuiston historiakohteet esiteltäviksi. Se vie kolttakentille ja esittelee esihistoriallisia asuinpaikkoja.

MobiRanger vie sinut Raja-Jooseppiinkin ja kertoo sen asukkaista. Kuva Pirjo Rautiainen / Metsähallitus

MobiRanger vie sinut Raja-Jooseppiinkin ja kertoo sen asukkaista. Kuva Pirjo Rautiainen / Metsähallitus

Historianähtävyyden tiedot aktivoituvat MobiRangerissa muutama kymmenen metriä ennen kohteelle saapumista. Tarjolla on napakoita faktoja ja laveampia tarinoita menneistä legendoista.

Kartallakin se pitää

MobiRanger myös pitää kulkijan kartalla ja opastaa reitille, tuville ja taukopaikoille. Kansallispuiston karttoja ja sisältöjä voi selailla MobiRangerissa verkkoyhteydellä, mutta maastoon kannattaa ladata kartat ja muu sisältö mukaan laitteen muistiin. Puisto on jaettu useammalle karttalehdelle suosituimpien lähtöpaikkojen mukaan helpottamaan aineiston lataamista ja selaamista.

Sisältöihin voi siis tutustua jo etukäteen tulevaa reissua fiilistellen tai jälkeenpäin kotisohvalla reissua muistellen.

MobiRanger on Citynomadi Oy:n kansallispuistoille räätälöimä tuote, joka tuotettiin EU:n ENPI Kolarctic-ohjelman rahoittamassa ABCGheritage Pohjoinen Perintömme -hankkeessa.

Jaa, että mitä monttuja. Enpä kerro. Lataa MobiRanger ja kysy siltä.

P.S. MobiRanger johdattaa myös Pyhä-Luoston kansallispuiston mielenkiintoisimmille geologiakohteille.

Opas lataamiseen ja käyttöön

MobiRanger on helppo ladata ja käyttää. Minäkin osasin (ja silloin osaavat muutkin).

Kirjoittaja on Metsähallituksen Lapin luontopalvelujen tiedottaja.