Avainsana-arkisto: Svartholma

Kauneus asuu yksityiskohdissa, osa 1

Joskus ei näe metsää puilta. Yksityiskohtien kanssa se on usein toisin päin – ei hoksaa yksityiskohtia kokonaisuuteen keskittyessään. Mutta kokonaisuuksien kauneus asuu juuri yksityiskohdissa. Hyppää mukaan yksityiskohtien ihailuun muutaman blogitekstin ajaksi.

Aatteleppa, että joku on Kotkan Langinkosken keisarillisen kalamajan kaiteen pienat sorvannut ja sahannut. Huolella piena kerrallaan. Yläosassa vielä tuommoinen siksak. Eipä löydy uudemmista taloista, joissa arvostetaan 90 asteen kulmia ja tasaisia pintoja. Pitää ihan pysähtyä miettimään kuinka paljon aikaa on kulunut pelkän kaiteen tekoon. Saati koko rakennuksen.

Langinkoski Kuva Henrik Jansson Metsähallitus

Langinkosken keisarillisen kalamajan terassi ja koko kalamaja on rakennustaiteen helmi. Kuva Henrik Jansson / Metsähallitus

Ja sitten meidän hoitamat rauniolinnat Kajaanissa, Kaarinan Kuusistossa ja Raaseporissa. Ensin etsitään sopivaa kiveä, lohkotaan se ja tuodaan rakennuspaikalle. Kuinkahan monta miljoona kiveä on Raaseporin rauniolinnassa, onkohan kukaan arvioinut? Joku on jokaisen ison ja pienen kiven muurannut just oikealle paikalle. Katoppa vaikka ikkunoiden kaaria. Jos olisi ollut huonompia ammattimiehiä linnaa rakentamassa, niin mitähän siitä olisi jäljellä?

Raasepori Kimmo Mustonen Vastavalo

Raaseporin linna kaikessa komeudessaan. Kuva Kimmo Mustonen / Vastavalo

Loviisan Svartholman merilinnoituksen muurin äärelle pitää ihan pysähtyä. Niin on kivet aseteltu toisiansa myötäilemään. Pienillä on tilkitty isompien rakoja. Tekijöillä on täytynyt kyllä olla hyvä kolmiulotteisuuden hahmotuskyky. Ei onnistuisi minulta. Hermo olisi mennyt moneen kertaan. Ei voi kun ihailla.

Svartholma AvB10

Loviisan Svartholman merilinnoituksen muuria. Kuva Aino von Boehm / Metsähallitus

Entäpä Rapolan linnavuoren kupeen kuppikiveen satoja vuosia sitten hakatut uhrauskolot. Onkohan sama ihminen tehnyt ne kaikki vai onko useammalla tässä oma kuppinsa? Laittoiko jokainen uhrinsa omaan kuppiinsa vai oliko sillä väliä? Mitähän ne miettivät tässä kun laskivat viljanjyviä uhriksi? Ehkä kesän viljasatoa, ehkä joku koitti uhraamalla saada rakkauselämää kukoistukseen. Vai oliko kupeilla jokin muu tarkoitus kuin uhraaminen?

Rapola AvB14

Kuppikivi Valkeakosken Rapolassa. Saakohan nallekarkit uhraamalla onnea elämään? Ehkä kannattaa kuitenkin vain syödä ne. Kuva Aino von Boehm / Metsähallitus

Ei kannata kävellä yksityiskohtien ohi.

Kirjoittaja Pirjo Rautiainen on Metsähallituksen Lapin luontopalvelujen tiedottaja.

Ainako sitä on sodittu – eikö jo voitais lopettaa?

Ihmiset eivät vissiin osaa olla siivosti. Aina pitää vähintään nahista jonkun kanssa, saati sitten puolustautua, kahakoida tai sotia naapuria vastaan. Jos ei muuta, niin voihan sitä olla eri mieltä vaikka itsensä kanssa joinain päivinä.

Ihmisten sotaisuudesta on monenlaista merkkiä maastossa linnoista juoksuhautoihin.  Jos kahakoinnin historia kiinnostaa, niin tutustuttavaa kyllä riittää Metsähallituksen luontopalvelujen hoitamilla kohteilla. Voitaisiinpa vaikka saada ajatuksia siitä, että eikö jo kannattaisi sotimiset maailmassa lopettaa.

Aloitetaanpa esihistoriasta.

Muinaislinnat

Esihistoriallisen ihmisen puolustautumistarve näkyy muinaislinnoilla. Suomen suurimmalla muinaislinnalla Valkeakosken Rapolanharjulla oli aikoinaan kilometrinen puu- ja kivivarustus suojaamassa viholliselta. Sen kylkeen kerättiin sopivan kokoisia kiviä, joilla voitiin losauttaa vihollista kipeään paikkaan. Toinen muinaislinna kohoaa Sulkavan Pisamalahdella. Sinnekin piti kasata komeat kivivallit linnavuorelle pyrkijää estämään.

Valkeakosken Rapolan linnavuoren kivivallia. Kuva Elias Lahtinen.

Valkeakosken Rapolan linnavuoren kivivallia. Kuva Elias Lahtinen.

Rauniolinnat ja linnoitukset

Raaseporin tosi hieno linna pystytettiin keskiajalla kruunun keskuslinnaksi symboloimaan Ruotsin kuninkaan valtaa Suomessa sekä sotilaalliseksi tukikohdaksi. Tykit ja niitä käyttää osaava tykkimies jouduttiin kuitenkin lainaamaan alussa Tallinnasta.

Sotahuuto-boffaustapahtuma Raaseporin linnanraunioilla. Kuva Elias Lahtinen

Sotahuuto-boffaustapahtuma Raaseporin linnanraunioilla. Kuva Elias Lahtinen

Raaseporissakin oli jos jonkinlaista vallanvaihtoa ja nahinaa sen monisatavuotisen historian aikana.

Savitaipaleen Kärnäkosken linnoitus. Kuva Elias Lahtinen

Savitaipaleen Kärnäkosken linnoitus. Kuva Elias Lahtinen

Kärnäkosken linnoitus Savitaipaleella rakennettiin 1700-luvun lopulla osaksi Pietarin puolustusjärjestelmää Venäjän Ruotsin vastaiselle rajalle. Ei siellä kyllä koskaan oikeasti sodittu, mutta parempi niin. Svartholman merilinnoituksella Loviisan edustalla sen sijaan on värikkäämpi taisteluhistoria. Sen rakensi Ruotsi 1700-luvun puolivälissä turvaamaan valtakuntansa itärajaa. Venäläiset valloittivat sen Suomen sodassa ja englantilainen laivasto-osasto räjäytti sen Krimin sodassa 1855 (tiiättehän sen Oolannin sota oli kauhia, hurraa, hurraa, hurraa -laulun. Se liittyy tähän sotaan).

Svartholman merilinnoitus Loviisan edustalla. Kuva Elias Lahtinen

Svartholman merilinnoitus Loviisan edustalla. Kuva Elias Lahtinen

Tähän teemaan liittyy myös Kajaanin linna.

Maailmansodat

Niistä vasta onkin jälkiä joka paikassa. Etenkin jälkimmäisestä. On sekä suomalaisten että saksalaisten joukkojen jälkiä. Etenkään Lapissa niihin ei voi olla törmäämättä. Tankavaarassa Urho Kekkosen kansallispuistossa on saksalaisten Petsamon Nikkelin suojaamiseksi tekemä Schutzwall-puolustusasema. Siellä on korsua, tykkiasemaa, poteroa, juoksuhautaa ja vieläkin näkyy ampumalinjoja, joilta on raivattu puista alaoksia.

Schutzwall-puolustusaseman juoksuhautaa Tankavaarassa. Kuva Pasi Rautio

Schutzwall-puolustusaseman juoksuhautaa Tankavaarassa. Kuva Pasi Rautio

Toiseen maailmansotaan liittyvät myös kansallispuiston kolttakentät, joille Petsamon kolttia asutettiin kun alue menetettiin Neuvostoliitolle.

Patsasaitta Suomujoen kolttakentällä Urho Kekkosen kansallispuistossa. Kuva Tapio Tynys.

Patsasaitta Suomujoen kolttakentällä Urho Kekkosen kansallispuistossa. Kuva Tapio Tynys.

Tutustumaan sotimisen historiaan

Näihinhän pääsee tutustumaan. Kannattaa vilkaista osoitteesta http://www.luontoon.fi/historiakohteet mihin kannattaa mennä, ja aloittaa tutustuminen kohteiden verkkosivuilta. Sitten voi suunnata paikan päälle tunnustelemaan tarkemmin sotimisen historiaa. Ihan rauhassa.

Pirjo Rautiainen on Metsähallituksen Lapin luontopalvelujen tiedottaja.

Paljastava kasvillisuus

Minusta on tosi mielenkiintoista, että joskus kasvillisuudesta voi päätellä mitä paikalla on tapahtunut kymmeniä tai jopa satoja vuosia sitten. Tai no ei se nyt ihan mitään kasvi-CSI:tä ole, mutta jotain kuitenkin voi paljastua.

Sikoangervon levinneisyys painottuu lounaisessa Suomessa alueille, joilla oli rautakautista asutusta ja mäkilinnoja. Sikoangervolla hoidettiin muinoin mm. reumatismia ja kihtiä. Kuva Helena Lunden / Metsähallitus.

Sikoangervon levinneisyys painottuu lounaisessa Suomessa alueille, joilla oli rautakautista asutusta ja mäkilinnoja. Sikoangervolla hoidettiin muinoin mm. reumatismia ja kihtiä. Kuva Helena Lunden / Metsähallitus.

Ihminen on tuonut meille kengänpohjissaan, varpaanväleissään ja rehun mukana jos jonkinlaisia siemeniä. Joskus niitä on tuotu ihan varta vasten, koska laji on ollut sopiva syötäväksi tai sitä on käytetty mausteena, tekstiilikuituna, värjäykseen tai lääkkeenä. Ihminen on myös luonut tahattomasti tai tarkoituksella monille lajeille sopivia elinympäristöjä muun muassa raivaamalla muuta kasvillisuutta.

Kansallispuistoissa, Lapin erämaa-alueilla ja muilla Metsähallituksen luontopalvelujen hoitamilla alueilla on paljon paikkoja, joissa kasvillisuuden ja ihmisen toiminnan välistä yhteyttä voi käydä tarkastelemassa. Vanhoilla asuinkentillä, muinaisjäännöksillä, rauniolinnoilla ja muilla historiakohteilla voi yhdistää luonto- ja historiaharrastuksensa. Historiallisista vierailupaikoista löydät tietoa luontoon.fi-verkkopalvelustamme. Suuntaa vaikkapa Raja-Joosepin kentälle Urho Kekkosen kansallispuistoon, Kaapin Jounin kentälle Lemmenjoen kansallispuistoon, Raaseporin rauniolinnalle tai Svartholman linnoitukselle Loviisassa.

Vanhat asuinkentät

Joskus Lapin vanhoista hylätyistä asuinkentistä näkyy joitain ihmisen tekemiä rakenteita, mutta toisinaan ne voi havaita vain kasvillisuuden perusteella. Ympäristöstä poikkeava monilajinen heinä- ja ruohokasvillisuus paljastaa paikalla asutun.

Pohjannoidanlukko Appisjokisuun vanhalla asuinkentällä Hammastunturin erämaa-alueella Inarissa. Kuva Saara Tynys / Metsähallitus.

Pohjannoidanlukko Appisjokisuun vanhalla asuinkentällä Hammastunturin erämaa-alueella Inarissa. Kuva Saara Tynys / Metsähallitus.

Niiltä saattaa löytyä esimerkiksi pienenpieniä noidanlukkoja. Vuosikymmeniä jatkunut kulkeminen ja tallaus, lampaiden ja joskus porojen ja lehmienkin laidunnus on muokannut pihapiiristä avoimen niityn tai kedon.

Orposen vanhan asuinkentän kukkaloistoa Sodankylässä. Kuva Mia Vuomajoki / Metsähallitus.

Orposen vanhan asuinkentän kukkaloistoa Sodankylässä. Kuva Mia Vuomajoki / Metsähallitus.

Sotien mukana

Maamme kamaralla on sodittu ja käyty pienempiä kahakoita vuosisatojen ja –tuhansien ajan. Sotilaiden mukana tänne on tullut monia kasvilajeja. Niitä kutsutaan polemokoreiksi eli sotatulokkaiksi. Suurin osa niiden siemenistä on levinnyt meille ruuaksi tuodun viljan ja hevosten rehun seassa, mutta varmaan saappaiden pohjissakin. Niistä sitten iti niittyjen ja pihojen kasveja kulkuteiden varsille ja majoitusalueille metsiin. Sotatulokkaita löytyy esimerkiksi toisessa maailmansodassa saksalaisten käytössä olleilta alueilta.

Joskus vihjaavat esihistoriastakin

Saattaapa kasvillisuus vihjata ihan satojen vuosien takaisesta asutuksesta, ihan esihistoriallisestakin. Usein mahdollisesta esihistoriallisesta muinaisjäännöksestä antaa vihjeen, ei niinkään yksittäinen kasvilaji, vaan koko kasviyhteisö. Monet runsaslajisimmista kedoistamme sijaitsevatkin rautakautisilla asuinpaikoilla ja kalmistoilla.

Tulikukkia kasvaa usein Etelä-Suomen rautakautisilla asuinpaikoilla ja keskiaikaisilla kylätonteilla. Tummatulikukka, kuten muutkin tulikukat, ovat vanhoja lääkekasveja. Mutta kasvin rikottuja siemeniä käytettiin myös taikinapalloihin piilotettuina kalastusmyrkkyinä. Kuva Helena Lunden / Metsähallitus.

Tulikukkia kasvaa usein Etelä-Suomen rautakautisilla asuinpaikoilla ja keskiaikaisilla kylätonteilla. Tummatulikukka, kuten muutkin tulikukat, ovat vanhoja lääkekasveja. Mutta kasvin rikottuja siemeniä käytettiin myös taikinapalloihin piilotettuina kalastusmyrkkyinä. Kuva Helena Lunden / Metsähallitus.

Ensimmäisenä vihjeenä saattaa kasvaa vaikkapa katajaa, maksaruohoja, ketoneilikkaa ja mäkitervakkoa. Silloin kannattaa tarkastella muita lajeja lähemmin. Löytyykö vaikkapa pölkkyruohoa, etelänhoikkaängelmää, heinäratamoa, sikoangervoa, mäkikauraa, nurmilaukkaa tai tulikukkia? Jos löytyy, niin sitten voi jo etsiä löytyisikö muinaisjäännöstäkin. Toki näitä lajeja kasvaa muuallakin eli aivan varmoja merkkejä muinaisjäännöksestä ne eivät ole. Mutta mukava kuitenkin ajatella, että ehkä jo rautakaudella joku muu katseli juuri tässä samoja lajeja kuin minä.

Pölkkyruohoa kasvaa usein rautakautisen ja keskiaikaisen asutuksen lähellä. Tosin myös esimerkiksi ratojen varret ovat sen suosimia kasvupaikkoja, joten sieltä ei ehkä kannata muinaisjäännöstä etsiä. Tai ainakin kannattaa varoa junaa. Kuva Helena Lunden / Metsähallitus.

Pölkkyruohoa kasvaa usein rautakautisen ja keskiaikaisen asutuksen lähellä. Tosin myös esimerkiksi ratojen varret ovat sen suosimia kasvupaikkoja, joten sieltä ei ehkä kannata muinaisjäännöstä etsiä. Tai ainakin kannattaa varoa junaa. Kuva Helena Lunden / Metsähallitus.

Kirjoittaja Pirjo Rautiainen on Metsähallituksen Lapin luontopalvelujen tiedottaja.

Lue lisää ihmisen toiminnan ja kasvien yhteydestä Seppälä, S.-L. 2006, Perinnemaisemien yhteys varhaiseen asutus- ja maankäyttöhistoriaan. Suomen ympäristö 1/2006.

Loviisan Svartholman merilinnoituksella luonto ja kulttuuri kohtaavat

Heinäkuinen päivä oli mitä parhain; auringonpaiste, sininen taivas ja meri, leppeä tuuli ja laineiden liplatus rauhoittivat mielen jo laivamatkalla Loviisan Svartholman merilinnoitukseen. Lisää mielenrauhaa oli luvassa saarelta avautuvien mahtavien merimaisemien ansiosta, ja yhden kesän parhaista päivistä koinkin tällä reissullani.

M/S Maria sai puksuttaa hiki hatussa kuskaten saareen halajavia matkustajia tällaisena päivänä. Vehreä Svartholma näytti todella kutsuvalta, ja laituriin päästyäni sainkin havaita tulleeni heti mielenkiintoiseen paikkaan, jossa riittää nähtävää.

M/S Maria sai puksuttaa hiki hatussa kuskaten saareen halajavia matkustajia tällaisena päivänä. Vehreä Svartholma näytti todella kutsuvalta, ja laituriin päästyäni sainkin havaita tulleeni heti mielenkiintoiseen paikkaan, jossa riittää nähtävää.

Eversti Augustin Ehrensvärdin vuosina 1748-1750 silloisen uuden Suomen itärajan turvaksi rakennuttama Svartholma kuuluu samaan rannikkopuolustuslinnoitusten sarjaan kuin Suomenlinna, mutta vaikka tunnettavuudessa ehkä häviääkin sille, on Svartholma silti hieno ja suosittu käyntikohde.

Itse olin liikkeellä niin sanottuna haamuretkeilijänä, jollaisia on tämän kesän aikana ollut muissakin Metsähallituksen muinaislinnakohteissa tutustumassa paikkoihin. Haamuretkeilykonseptihan otettiin käyttöön jo pari vuotta sitten Metsähallituksen kansallispuisto– ja retkeilyaluekohteissa, ja se osoittautui menestykseksi.

Linnoituksen muurit saivat aikoinaan kestää niin Kustaa III:n sodan, Suomen sodan kuin Krimin sodankin, jonka aikana englantilaiset pistivät linnoituksen tuhannen päreiksi. Onneksi jälkipolville on monivaiheisten restaurointitöiden ansiosta säilynyt kiehtova käyntikohde, jonka ylläpitoon ja kehittämiseen kannattaa edelleenkin satsata.

Linnoituksen muurit saivat aikoinaan kestää niin Kustaa III:n sodan, Suomen sodan kuin Krimin sodankin, jonka aikana englantilaiset pistivät linnoituksen tuhannen päreiksi. Onneksi jälkipolville on monivaiheisten restaurointitöiden ansiosta säilynyt kiehtova käyntikohde, jonka ylläpitoon ja kehittämiseen kannattaa edelleenkin satsata.

Saareen liikennöi kesäaikaan säännöllisesti kolme kertaa päivässä Suomen Saaristokuljetuksen M/S Maria –niminen reittialus, mutta sinne pääsee myös omalla veneellä. Lukuisa joukko moottori- ja purjeveneilijöitä olikin tullut nauttimaan saaren maisemista ja siellä toimivan Café Svartholmin antimista. Pizzaa näytti menevän urakalla, mutta ravintolassa on tarjolla myös monenlaista muuta syötävää pihveistä kala-annoksiin.

Saaren luoteispuolen näköalatasanteelta irtosivat päivän parhaat näkymät, ja miksei illankin. Jos ei näissä maisemissa ala tehdä merelle enemmänkin mieli, niin missä sitten. Maakravun täytyi kuitenkin tyytyä vain ihastelemaan paikkoja vakaasti maan kamaralta.

Saaren luoteispuolen näköalatasanteelta irtosivat päivän parhaat näkymät, ja miksei illankin. Jos ei näissä maisemissa ala tehdä merelle enemmänkin mieli, niin missä sitten. Maakravun täytyi kuitenkin tyytyä vain ihastelemaan paikkoja vakaasti maan kamaralta.

Svartholma palveli niin Ruotsin laivaston tukikohtana kuin myös lyhyen aikaa vankilasaarena. Kun linnoituksen käyttö em. tarkoituksissa päättyi, ja englantilainen laivasto-osasto tuhosi suuren osan saaren rakennelmista, saari oli käytännössä kokonaan laidunmaata, ja linnoitus itse pääsi rapistumaan varsin pitkälle, ennen kuin sitä alettiin restauroida sotien jälkeen ja viimeisimmät suuret kunnostustyöt tehtiin 2000-luvun puolella. Museovirasto hallinnoi Svartholmaa viime vuosiin saakka, mutta sittemmin saari ja linnoitus siirtyivät Metsähallituksen hoitoon.

Svartholman linnoitus on ns. bastionilinnoitus (suom. ”vallinsarvi”). Italiassa alun perin kehitetty linnoitusjärjestelmä perustui käytännölliseen linnoitusvarustusten muotoon ja säännönmukaisuuteen, joka mahdollisti mm. tehokkaan tykkitulen käytön.

Svartholman linnoitus on ns. bastionilinnoitus (suom. ”vallinsarvi”). Italiassa alun perin kehitetty linnoitusjärjestelmä perustui käytännölliseen linnoitusvarustusten muotoon ja säännönmukaisuuteen, joka mahdollisti mm. tehokkaan tykkitulen käytön.

Vaikka päivän aikana Suomen Saaristokuljetuksen omistama M/S Maria rahtasi porukkaa saareen ja takaisin kiitettäviä määriä, missään vaiheessa ei tuntunut siltä, että väkeä olisi ollut liikaa. Tosin se saattoi johtua siitäkin, että aloin äheltää teltan kanssa syrjässä tapahtumien keskipisteestä melkein heti saavuttuani saareen, jotta olisin saanut retkikamppeeni johonkin säilöön. Tietojeni mukaan leirintämahdollisuuksia oltaisiin tulevaisuudessa lisäämässä, mutta toistaiseksi varsinainen ainoa virallinen telttapaikka on saaren itäkärjessä.

Svartholmasta avautuvat merimaisemat ovat hyvällä säällä vertaansa vailla, ja huonommallakin voi tarkkailla mm. lokeista, meriharakoista, merimetsoista, valkoposkihanhista jne. koostuvaa runsasta vesilinnustoa. Tässä suojamuurin kulmalla paikkaa vahtii tällä kertaa lokki, joka taisi kärsiä jonkin verran pienen pienistä öttiäisistä, joita sen ympärillä parveili kunnioitettava määrä. Usein paikalla pällistelee myös meriharakka.

Svartholmasta avautuvat merimaisemat ovat hyvällä säällä vertaansa vailla, ja huonommallakin voi tarkkailla mm. lokeista, meriharakoista, merimetsoista, valkoposkihanhista jne. koostuvaa runsasta vesilinnustoa. Tässä suojamuurin kulmalla paikkaa vahtii tällä kertaa lokki, joka taisi kärsiä jonkin verran pienen pienistä öttiäisistä, joita sen ympärillä parveili kunnioitettava määrä. Usein paikalla pällistelee myös meriharakka.

Rakennetusta kulttuuriperinnöstä kiinnostuneet pääsevät kiertämään lukuisia polkuja pitkin saarta hyvin, nousemaan rantavalleille ja pysähtymään merinäköalapaikalle, tutkimaan linnoituksen muurien suojissa olevia käytäviä ja kammioita taikka tutustumaan Svartholmasta kertovaan näyttelyyn. Myös opastettuja kierroksia järjestetään suomeksi ja ruotsiksi sekä tarvittaessa englanniksi.

Svartholman näyttelysalina toimii osin entisöity, katoksella suojattu ns. pohjoinen kurtiini. Näyttelyssä on esillä myös erilaista linnoituksen esineistöä sekä vanha tykki. Mukaansa voi ottaa erilaisten esitteiden joukosta vaikkapa luettelon saaresta löytyvistä kasveista, joiden etsimisessä ja tutkimisessa vierähtää tovi jos toinenkin.

Svartholman näyttelysalina toimii osin entisöity, katoksella suojattu ns. pohjoinen kurtiini. Näyttelyssä on esillä myös erilaista linnoituksen esineistöä sekä vanha tykki. Mukaansa voi ottaa erilaisten esitteiden joukosta vaikkapa luettelon saaresta löytyvistä kasveista, joiden etsimisessä ja tutkimisessa vierähtää tovi jos toinenkin.

Koska itse linnoitus oli loppujen lopuksi aika nopeasti tutkailtu, keskityin suurimman osan ajastani nauttimaan ihanista maisemista, ja kevyellä budjetilla liikkeellä ollessani rauhoituin illalla ruoanlaittoon retkikeittimellä ja istuskelemaan yhdellä saaren kolmesta tulipaikasta.

Tuuli puhalteli ajoittain navakasti, ja varsinkin illalla läheisen tulipaikan luona sen verran kovasti, että vei melkein polttopuut mennessään. Puuhuolto kuitenkin saaressa pelaa, ja tulipaikkojen vieressä on runsaasti kuivaa polttopuuta säältä suojassa. Kännykkäkameran kuva valehtelee – ei tässä sentään noin suurta roihua oikeasti ollut, eli eivät palaneet penkit eivätkä lahkeet.

Tuuli puhalteli ajoittain navakasti, ja varsinkin illalla läheisen tulipaikan luona sen verran kovasti, että vei melkein polttopuut mennessään. Puuhuolto kuitenkin saaressa pelaa, ja tulipaikkojen vieressä on runsaasti kuivaa polttopuuta säältä suojassa. Kännykkäkameran kuva valehtelee – ei tässä sentään noin suurta roihua oikeasti ollut, eli eivät palaneet penkit eivätkä lahkeet.

Yöksi oli luvattu kovenevaa tuulta ja sadetta, mutta illalla oli vielä hyvinkin poutaista ja rauhallista seurata laskevaa aurinkoa ja miettiä, mihin suuntaan Svartholma on tulevaisuudessa menossa. Toivottavasti saaren kulttuuriperinnöllisiä ja matkailullisia arvoja kunnoitetaan jatkossakin, ja linnoitus luontoympäristöineen pysyy ja kehittyy positiiviseen suuntaan.

Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin oli helppo jäädä, kun meno saaressa ravintolan sulkemisajan jälkeen rauhoittui, ja laituriin, jäi vain joitakin venekuntia. Yöllä tuulen ja sateen lisäksi ei kuulunut juuri muuta kuin lepakoiden perässä hiippailleen perheenisän varovaista jutustelua poikiensa kanssa.

Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin oli helppo jäädä, kun meno saaressa ravintolan sulkemisajan jälkeen rauhoittui, ja laituriin, jäi vain joitakin venekuntia. Yöllä tuulen ja sateen lisäksi ei kuulunut juuri muuta kuin lepakoiden perässä hiippailleen perheenisän varovaista jutustelua poikiensa kanssa.

Kehnona teltassa nukkujana yöunet taisivat jäädä meikäläisellä kokonaisuudessaan pariin tuntiin, ja aamulla vettä tulikin ihan maahan asti, lähestulkoon siihen saakka, kunnes laiva saapui taas hieman ennen puolta päivää ja pääsin kotimatkalle. Antoisa ja hieno reissu!

Kirjoittaja Mikko Lemmetti on yksi Metsähallituksen luontopalvelujen hoitamilla historiakohteilla kesällä vierailleista haamuretkeilijöistä. Heiltä on saatu arvokasta tietoa historiakohteiden kehittämiseen.

Metsähallituksen luontopalvelujen hoitoon siirtyi Museovirastolta viime vuonna 29 historiakohdetta muinaisjäännöksistä linnoituksiin ja rauniolinnoihin. Loviisan Svartholma on niistä yksi. Muita ovat muun muassa Raaseporin, Kuusiston ja Kajaanin rauniolinnat.