Avainsana-arkisto: Raasepori

Kauneus asuu yksityiskohdissa, osa 1

Joskus ei näe metsää puilta. Yksityiskohtien kanssa se on usein toisin päin – ei hoksaa yksityiskohtia kokonaisuuteen keskittyessään. Mutta kokonaisuuksien kauneus asuu juuri yksityiskohdissa. Hyppää mukaan yksityiskohtien ihailuun muutaman blogitekstin ajaksi.

Aatteleppa, että joku on Kotkan Langinkosken keisarillisen kalamajan kaiteen pienat sorvannut ja sahannut. Huolella piena kerrallaan. Yläosassa vielä tuommoinen siksak. Eipä löydy uudemmista taloista, joissa arvostetaan 90 asteen kulmia ja tasaisia pintoja. Pitää ihan pysähtyä miettimään kuinka paljon aikaa on kulunut pelkän kaiteen tekoon. Saati koko rakennuksen.

Langinkoski Kuva Henrik Jansson Metsähallitus

Langinkosken keisarillisen kalamajan terassi ja koko kalamaja on rakennustaiteen helmi. Kuva Henrik Jansson / Metsähallitus

Ja sitten meidän hoitamat rauniolinnat Kajaanissa, Kaarinan Kuusistossa ja Raaseporissa. Ensin etsitään sopivaa kiveä, lohkotaan se ja tuodaan rakennuspaikalle. Kuinkahan monta miljoona kiveä on Raaseporin rauniolinnassa, onkohan kukaan arvioinut? Joku on jokaisen ison ja pienen kiven muurannut just oikealle paikalle. Katoppa vaikka ikkunoiden kaaria. Jos olisi ollut huonompia ammattimiehiä linnaa rakentamassa, niin mitähän siitä olisi jäljellä?

Raasepori Kimmo Mustonen Vastavalo

Raaseporin linna kaikessa komeudessaan. Kuva Kimmo Mustonen / Vastavalo

Loviisan Svartholman merilinnoituksen muurin äärelle pitää ihan pysähtyä. Niin on kivet aseteltu toisiansa myötäilemään. Pienillä on tilkitty isompien rakoja. Tekijöillä on täytynyt kyllä olla hyvä kolmiulotteisuuden hahmotuskyky. Ei onnistuisi minulta. Hermo olisi mennyt moneen kertaan. Ei voi kun ihailla.

Svartholma AvB10

Loviisan Svartholman merilinnoituksen muuria. Kuva Aino von Boehm / Metsähallitus

Entäpä Rapolan linnavuoren kupeen kuppikiveen satoja vuosia sitten hakatut uhrauskolot. Onkohan sama ihminen tehnyt ne kaikki vai onko useammalla tässä oma kuppinsa? Laittoiko jokainen uhrinsa omaan kuppiinsa vai oliko sillä väliä? Mitähän ne miettivät tässä kun laskivat viljanjyviä uhriksi? Ehkä kesän viljasatoa, ehkä joku koitti uhraamalla saada rakkauselämää kukoistukseen. Vai oliko kupeilla jokin muu tarkoitus kuin uhraaminen?

Rapola AvB14

Kuppikivi Valkeakosken Rapolassa. Saakohan nallekarkit uhraamalla onnea elämään? Ehkä kannattaa kuitenkin vain syödä ne. Kuva Aino von Boehm / Metsähallitus

Ei kannata kävellä yksityiskohtien ohi.

Kirjoittaja Pirjo Rautiainen on Metsähallituksen Lapin luontopalvelujen tiedottaja.

Mainokset

Karmeaakin karmeampia kohtaloita – kun ei vaan juoma loppuisi!

Ei ne viholliset, vaan olut

Keskiajan Länsi-Uudenmaan uljaan hallintokeskuksen, Raaseporin linnan kukoistus kesti 1300-luvulta 1500-luvulle. Se oli aikoinaan etelärannikon huomattavin sotilaallinen varustus. Hallitsijat vaihtuivat, oli sisällissotaa, merirosvoja, kapinallisia, tykkitulta. Välillä linna aiottiin jo hylätä, mutta vielä se pompahti pinnalle kuin ongenkoho.

Raaseporin rauniolinnan takaa kajastaa kelmeä kuu. Kuva Jukka-Pekka Ronkainen / Metsähallitus

Raaseporin rauniolinnan takaa kajastaa kelmeä kuu. Kuva Jukka-Pekka Ronkainen / Metsähallitus

Ei, sen lopullinen hylkääminen ei johtunut kiivaista taisteluista tai taitavista juonitteluista, vaan viimeinen niitti arkkuun oli olutkellarien sortuminen. Kymmeniä oluttynnyreitä tuhoutui tässä traagisessa onnettomuudessa!

Eipä naureta siellä! Onnettomuus oli tuona aikana kova kolaus. Linnan asukkaiden olutpäiväannos oli neljä ja puoli litraa olutta. Ajattelepa omalle kohdalle, jos on tuohon määrään tottunut ja yhtäkkiä saanti loppuu. Eihän sitä kerta kaikkiaan kestä.

Juomalla ei nälkä lähde

Kun nyt juomisesta aloitettiin, niin pysytään teemassa. Loviisan edustan Svartholman merilinnoituksesta olisi kerrottavana monta tarinaa. Valitsen sellaisen, jonka todenperäisyys on vähintäänkin kyseenalainen. Se ja sama, tarina on riittävän kutkuttava: Svartholmassa olisi aikoinaan ollut vankeja. Ehkä venäläisiä, ehkä ei. Ainakin linnoituksessa oli 1830-luvulla vankila. Se nyt siis kumminkin on totta. Vangeilla olisi ollut määräraha ruuan ostamiseen. Ostivat kuitenkin rahalla viinaa ja kuolivat nälkään. Sen pituinen se.

Kertoo tarinanakin jotain ihmisluonnosta.

Kalvas neito Svartholman linnoituksella. Kuva Elias Lahtinen

Kalvas neito Svartholman linnoituksella. Alkuperäinen kuva Elias Lahtinen

Kyllä on kohtelu huonoa – onneksi sentään on ranskalaista viiniä

Keskellä erämaata, jossain Ruotsin itämaan syrjäseudulla seisoi jykevä linna. Kajaaniksi paikkaa kutsuttiin. Linna oli vartioinut valtakunnan itärajaa jo 1600-luvun alusta lähtien.

Syrjäistä linnaa käytettiin 1620-40-luvuilla vankilana. Siellä virui melkein kaksikymmentä vuotta kuuluisa historioitsija Johannes Messenius. Voi miten ankeaa oli Johanneksen vankeusaika Kajaanissa! Kitkerästi hän valitti huonoa kohteluaan ja kärsimäänsä nälkää. Onneksi ei sentään viininjano päässyt yllättämään. Linnan tilikirjat nimittäin paljastavat, että Johannes sai kruunulta ylläpitonaan puoli aamia eli kolmekymmentä kannullista sekä espanjalaista että ranskalaista viiniä ainakin vuonna 1634.

Linnan muurit ovat paksut. Kuva Elias Lahtinen

Linnan muurit ovat paksut. Alkuperäinen kuva Elias Lahtinen

Rauniolinnat Metsähallituksen luontopalvelujen hoidossa

Luontopalvelut hoitaa Raaseporin ja Kajaanin rauniolinnojen sekä Svartholman merilinnoituksen lisäksi muun muassa Kuusiston rauniolinnaa ja Kärnäkosken linnoitusta. Eivätkä ne ole yhtään pelottavia paikkoja.

Pirjo Rautiainen on Metsähallituksen Lapin luontopalvelujen tiedottaja.

Ainako sitä on sodittu – eikö jo voitais lopettaa?

Ihmiset eivät vissiin osaa olla siivosti. Aina pitää vähintään nahista jonkun kanssa, saati sitten puolustautua, kahakoida tai sotia naapuria vastaan. Jos ei muuta, niin voihan sitä olla eri mieltä vaikka itsensä kanssa joinain päivinä.

Ihmisten sotaisuudesta on monenlaista merkkiä maastossa linnoista juoksuhautoihin.  Jos kahakoinnin historia kiinnostaa, niin tutustuttavaa kyllä riittää Metsähallituksen luontopalvelujen hoitamilla kohteilla. Voitaisiinpa vaikka saada ajatuksia siitä, että eikö jo kannattaisi sotimiset maailmassa lopettaa.

Aloitetaanpa esihistoriasta.

Muinaislinnat

Esihistoriallisen ihmisen puolustautumistarve näkyy muinaislinnoilla. Suomen suurimmalla muinaislinnalla Valkeakosken Rapolanharjulla oli aikoinaan kilometrinen puu- ja kivivarustus suojaamassa viholliselta. Sen kylkeen kerättiin sopivan kokoisia kiviä, joilla voitiin losauttaa vihollista kipeään paikkaan. Toinen muinaislinna kohoaa Sulkavan Pisamalahdella. Sinnekin piti kasata komeat kivivallit linnavuorelle pyrkijää estämään.

Valkeakosken Rapolan linnavuoren kivivallia. Kuva Elias Lahtinen.

Valkeakosken Rapolan linnavuoren kivivallia. Kuva Elias Lahtinen.

Rauniolinnat ja linnoitukset

Raaseporin tosi hieno linna pystytettiin keskiajalla kruunun keskuslinnaksi symboloimaan Ruotsin kuninkaan valtaa Suomessa sekä sotilaalliseksi tukikohdaksi. Tykit ja niitä käyttää osaava tykkimies jouduttiin kuitenkin lainaamaan alussa Tallinnasta.

Sotahuuto-boffaustapahtuma Raaseporin linnanraunioilla. Kuva Elias Lahtinen

Sotahuuto-boffaustapahtuma Raaseporin linnanraunioilla. Kuva Elias Lahtinen

Raaseporissakin oli jos jonkinlaista vallanvaihtoa ja nahinaa sen monisatavuotisen historian aikana.

Savitaipaleen Kärnäkosken linnoitus. Kuva Elias Lahtinen

Savitaipaleen Kärnäkosken linnoitus. Kuva Elias Lahtinen

Kärnäkosken linnoitus Savitaipaleella rakennettiin 1700-luvun lopulla osaksi Pietarin puolustusjärjestelmää Venäjän Ruotsin vastaiselle rajalle. Ei siellä kyllä koskaan oikeasti sodittu, mutta parempi niin. Svartholman merilinnoituksella Loviisan edustalla sen sijaan on värikkäämpi taisteluhistoria. Sen rakensi Ruotsi 1700-luvun puolivälissä turvaamaan valtakuntansa itärajaa. Venäläiset valloittivat sen Suomen sodassa ja englantilainen laivasto-osasto räjäytti sen Krimin sodassa 1855 (tiiättehän sen Oolannin sota oli kauhia, hurraa, hurraa, hurraa -laulun. Se liittyy tähän sotaan).

Svartholman merilinnoitus Loviisan edustalla. Kuva Elias Lahtinen

Svartholman merilinnoitus Loviisan edustalla. Kuva Elias Lahtinen

Tähän teemaan liittyy myös Kajaanin linna.

Maailmansodat

Niistä vasta onkin jälkiä joka paikassa. Etenkin jälkimmäisestä. On sekä suomalaisten että saksalaisten joukkojen jälkiä. Etenkään Lapissa niihin ei voi olla törmäämättä. Tankavaarassa Urho Kekkosen kansallispuistossa on saksalaisten Petsamon Nikkelin suojaamiseksi tekemä Schutzwall-puolustusasema. Siellä on korsua, tykkiasemaa, poteroa, juoksuhautaa ja vieläkin näkyy ampumalinjoja, joilta on raivattu puista alaoksia.

Schutzwall-puolustusaseman juoksuhautaa Tankavaarassa. Kuva Pasi Rautio

Schutzwall-puolustusaseman juoksuhautaa Tankavaarassa. Kuva Pasi Rautio

Toiseen maailmansotaan liittyvät myös kansallispuiston kolttakentät, joille Petsamon kolttia asutettiin kun alue menetettiin Neuvostoliitolle.

Patsasaitta Suomujoen kolttakentällä Urho Kekkosen kansallispuistossa. Kuva Tapio Tynys.

Patsasaitta Suomujoen kolttakentällä Urho Kekkosen kansallispuistossa. Kuva Tapio Tynys.

Tutustumaan sotimisen historiaan

Näihinhän pääsee tutustumaan. Kannattaa vilkaista osoitteesta http://www.luontoon.fi/historiakohteet mihin kannattaa mennä, ja aloittaa tutustuminen kohteiden verkkosivuilta. Sitten voi suunnata paikan päälle tunnustelemaan tarkemmin sotimisen historiaa. Ihan rauhassa.

Pirjo Rautiainen on Metsähallituksen Lapin luontopalvelujen tiedottaja.

Paljastava kasvillisuus

Minusta on tosi mielenkiintoista, että joskus kasvillisuudesta voi päätellä mitä paikalla on tapahtunut kymmeniä tai jopa satoja vuosia sitten. Tai no ei se nyt ihan mitään kasvi-CSI:tä ole, mutta jotain kuitenkin voi paljastua.

Sikoangervon levinneisyys painottuu lounaisessa Suomessa alueille, joilla oli rautakautista asutusta ja mäkilinnoja. Sikoangervolla hoidettiin muinoin mm. reumatismia ja kihtiä. Kuva Helena Lunden / Metsähallitus.

Sikoangervon levinneisyys painottuu lounaisessa Suomessa alueille, joilla oli rautakautista asutusta ja mäkilinnoja. Sikoangervolla hoidettiin muinoin mm. reumatismia ja kihtiä. Kuva Helena Lunden / Metsähallitus.

Ihminen on tuonut meille kengänpohjissaan, varpaanväleissään ja rehun mukana jos jonkinlaisia siemeniä. Joskus niitä on tuotu ihan varta vasten, koska laji on ollut sopiva syötäväksi tai sitä on käytetty mausteena, tekstiilikuituna, värjäykseen tai lääkkeenä. Ihminen on myös luonut tahattomasti tai tarkoituksella monille lajeille sopivia elinympäristöjä muun muassa raivaamalla muuta kasvillisuutta.

Kansallispuistoissa, Lapin erämaa-alueilla ja muilla Metsähallituksen luontopalvelujen hoitamilla alueilla on paljon paikkoja, joissa kasvillisuuden ja ihmisen toiminnan välistä yhteyttä voi käydä tarkastelemassa. Vanhoilla asuinkentillä, muinaisjäännöksillä, rauniolinnoilla ja muilla historiakohteilla voi yhdistää luonto- ja historiaharrastuksensa. Historiallisista vierailupaikoista löydät tietoa luontoon.fi-verkkopalvelustamme. Suuntaa vaikkapa Raja-Joosepin kentälle Urho Kekkosen kansallispuistoon, Kaapin Jounin kentälle Lemmenjoen kansallispuistoon, Raaseporin rauniolinnalle tai Svartholman linnoitukselle Loviisassa.

Vanhat asuinkentät

Joskus Lapin vanhoista hylätyistä asuinkentistä näkyy joitain ihmisen tekemiä rakenteita, mutta toisinaan ne voi havaita vain kasvillisuuden perusteella. Ympäristöstä poikkeava monilajinen heinä- ja ruohokasvillisuus paljastaa paikalla asutun.

Pohjannoidanlukko Appisjokisuun vanhalla asuinkentällä Hammastunturin erämaa-alueella Inarissa. Kuva Saara Tynys / Metsähallitus.

Pohjannoidanlukko Appisjokisuun vanhalla asuinkentällä Hammastunturin erämaa-alueella Inarissa. Kuva Saara Tynys / Metsähallitus.

Niiltä saattaa löytyä esimerkiksi pienenpieniä noidanlukkoja. Vuosikymmeniä jatkunut kulkeminen ja tallaus, lampaiden ja joskus porojen ja lehmienkin laidunnus on muokannut pihapiiristä avoimen niityn tai kedon.

Orposen vanhan asuinkentän kukkaloistoa Sodankylässä. Kuva Mia Vuomajoki / Metsähallitus.

Orposen vanhan asuinkentän kukkaloistoa Sodankylässä. Kuva Mia Vuomajoki / Metsähallitus.

Sotien mukana

Maamme kamaralla on sodittu ja käyty pienempiä kahakoita vuosisatojen ja –tuhansien ajan. Sotilaiden mukana tänne on tullut monia kasvilajeja. Niitä kutsutaan polemokoreiksi eli sotatulokkaiksi. Suurin osa niiden siemenistä on levinnyt meille ruuaksi tuodun viljan ja hevosten rehun seassa, mutta varmaan saappaiden pohjissakin. Niistä sitten iti niittyjen ja pihojen kasveja kulkuteiden varsille ja majoitusalueille metsiin. Sotatulokkaita löytyy esimerkiksi toisessa maailmansodassa saksalaisten käytössä olleilta alueilta.

Joskus vihjaavat esihistoriastakin

Saattaapa kasvillisuus vihjata ihan satojen vuosien takaisesta asutuksesta, ihan esihistoriallisestakin. Usein mahdollisesta esihistoriallisesta muinaisjäännöksestä antaa vihjeen, ei niinkään yksittäinen kasvilaji, vaan koko kasviyhteisö. Monet runsaslajisimmista kedoistamme sijaitsevatkin rautakautisilla asuinpaikoilla ja kalmistoilla.

Tulikukkia kasvaa usein Etelä-Suomen rautakautisilla asuinpaikoilla ja keskiaikaisilla kylätonteilla. Tummatulikukka, kuten muutkin tulikukat, ovat vanhoja lääkekasveja. Mutta kasvin rikottuja siemeniä käytettiin myös taikinapalloihin piilotettuina kalastusmyrkkyinä. Kuva Helena Lunden / Metsähallitus.

Tulikukkia kasvaa usein Etelä-Suomen rautakautisilla asuinpaikoilla ja keskiaikaisilla kylätonteilla. Tummatulikukka, kuten muutkin tulikukat, ovat vanhoja lääkekasveja. Mutta kasvin rikottuja siemeniä käytettiin myös taikinapalloihin piilotettuina kalastusmyrkkyinä. Kuva Helena Lunden / Metsähallitus.

Ensimmäisenä vihjeenä saattaa kasvaa vaikkapa katajaa, maksaruohoja, ketoneilikkaa ja mäkitervakkoa. Silloin kannattaa tarkastella muita lajeja lähemmin. Löytyykö vaikkapa pölkkyruohoa, etelänhoikkaängelmää, heinäratamoa, sikoangervoa, mäkikauraa, nurmilaukkaa tai tulikukkia? Jos löytyy, niin sitten voi jo etsiä löytyisikö muinaisjäännöstäkin. Toki näitä lajeja kasvaa muuallakin eli aivan varmoja merkkejä muinaisjäännöksestä ne eivät ole. Mutta mukava kuitenkin ajatella, että ehkä jo rautakaudella joku muu katseli juuri tässä samoja lajeja kuin minä.

Pölkkyruohoa kasvaa usein rautakautisen ja keskiaikaisen asutuksen lähellä. Tosin myös esimerkiksi ratojen varret ovat sen suosimia kasvupaikkoja, joten sieltä ei ehkä kannata muinaisjäännöstä etsiä. Tai ainakin kannattaa varoa junaa. Kuva Helena Lunden / Metsähallitus.

Pölkkyruohoa kasvaa usein rautakautisen ja keskiaikaisen asutuksen lähellä. Tosin myös esimerkiksi ratojen varret ovat sen suosimia kasvupaikkoja, joten sieltä ei ehkä kannata muinaisjäännöstä etsiä. Tai ainakin kannattaa varoa junaa. Kuva Helena Lunden / Metsähallitus.

Kirjoittaja Pirjo Rautiainen on Metsähallituksen Lapin luontopalvelujen tiedottaja.

Lue lisää ihmisen toiminnan ja kasvien yhteydestä Seppälä, S.-L. 2006, Perinnemaisemien yhteys varhaiseen asutus- ja maankäyttöhistoriaan. Suomen ympäristö 1/2006.

Keskiaikainen sisävessa ja Hessel Cassel

Metsähallituksen luontopalvelujen hoitoon siirtyi reilu vuosi sitten komea kolmikko rauniolinnoja – Kajaani, Raasepori ja Kuusisto. Niiden lisäksi siirtyi paljon muitakin historiakohteita, mutta niistä tässä blogissa myöhemmin.

Eihän piispa nyt ulkohyyssikässä!

Ei tarvinnut piispan kykkiä muurin yli keskiaikaisessa Kaarinan Kuusiston piispanlinnassa, sillä hänelle tehtiin todennäköisesti Suomen ensimmäinen sisävessa eli privetti. Uutuus Suomessa oli myös linnan punainen tiilikatto. Loistokas oli linna muutenkin – ulkoseinät hohtivat valkoiseksi rapattuina, kappelissa oli taidokkaita maalauksia ja pyhimysten kuvilla koristetut lasi-ikkunat. Piispaa ei myöskään palellut, siitä pitivät huolen uudenlaiset kaakeliuunit.

Kuusiston piispanlinna Kaarinassa. Kuva Aino von Boehm / Metsähallitus

Kuusiston piispanlinna Kaarinassa. Kuva Aino von Boehm / Metsähallitus

No kaikki loppuu aikanaan – Kustaa Vaasa tykkäsi huonoa piispojen vallasta ja määräsi Kuusiston linnan purettavaksi, mutta onneksi sitä ei hävitetty kokonaan. Nyt voi kuitenkin arvailla mitkä Turun linnan ja Piikkiön kirkon kivistä ovat Kuusiston linnan muureista peräisin, ja käytettiinpä kiviä Ahvenanmaan Kastelholman linnan paikkaukseenkin vielä 1800-luvulla.

Eipä tänäkään päivänä tarvitse kurjuudesta Kuusistossa käydessään kärsiä – piispalliset maisemat avautuvat kauniina ympärillä ja suun saa makeaksi Kuusiston taidekartanon kesäkahvilassa.

Kajaanin linnasta aina läpi tai yli

Miten Ulrika, Gloria ja Victoria liittyvät Kajaanin linnaan? Olivatko linnanneitoja? No eivät olleet, vaan Kajaanin linnan pönäkät tykkipatterit nimettiin hienosti. Oli siellä pompöösit Hessel Cassel, Carolus, Clerck ja Armfeltkin.

Kajaanin linna. Kuva Jyri Kokkonen / Metsähallitus

Kajaanin linna. Kuva Jyri Kokkonen / Metsähallitus

Nykyäänhän linnan yli voi pyyhkäistä muutamassa sekunnissa autolla, mutta oli siellä tie jo aikaisemminkin. Paikka oli nääs hyvä Oulujoen ylityskohta, ja jo 1600-luvulla tie kulki linnan ja porttien läpi. Eli ei mitään uutta auringon alla.

Kannattaa siinä linnalla kumminkin pysähtyäkin, on se sen verran hieno.

Raasepori

William Shakespearenkin käyttämä kuuluisa sanonta don’t shoot the messanger – älä ammu viestintuojaa ei ihan käynyt toteen Raaseporin linnassa.

Raaseporin linna. Kuva Aino von Boehm / Metsähallitus

Raaseporin linna. Kuva Aino von Boehm / Metsähallitus

Kuningas Kristian II Tyranni (osuva lisänimi muuten) lähetti 1520 piispa Hemming Gaddin viemään sinetöidyn käskykirjeen Raaseporin uudelle päällikölle. Ikävä juttu piispa Gaddille, että kirjeessä oli päällikölle ohje tappaa linnan entinen päällikkö ja siinä ohessa myös Gadd. Tarinan mukaan linnan lähellä joessa on kari – Gaddin kivi, joka on alkujaan piispan veteen vierinyt pää.

Linnanneito Raaseporin linnassa. Kuva Henrik Jansson / Metsähallitus

Linnanneito Raaseporin linnassa. Kuva Henrik Jansson / Metsähallitus

Gaddin kiveä voi tähystellä Raaseporissa vieraillessa. Linnassahan voi osallistua vaikkapa historialliseen elämyspäivään tai viihtyä musiikkifestivaaleilla ja kesäteatterissa tai käydä kahvilla Linnavoudin tuvassa.

Kirjoittaja on Metsähallituksen Lapin luontopalvelujen tiedottaja.

Miltä kuulostaisi päivä arkeologina ja aikamatka keskiaikaiseen linnaan?

No nyt siihen on mahdollisuus osallistumalla kilpailuun täällä

Haluamme tehdä Metsähallituksen hoitamista kulttuuriperintökohteista vilkkaita ja kiinnostavia paikkoja yleisölle. Yhdessä yhteistyöyrittäjien kanssa teemme arvokkaiden kohteiden mielenkiintoista historiaa eläväksi tarinoiden ja elämysten kautta.

Nyt on mahdollista voittaa ainutlaatuinen elämyspäivä ja päästä sukeltamaan 500-vuotiaan Raaseporin linnan historiaan ja kokeilemaan päivän verran arkeologin ammattia.

Raaseporin elämyspäivän varusteita. Kuva Henrik Jansson

Raaseporin elämyspäivän varusteita. Kuva Henrik Jansson

Metsähallituksen luontopalveluiden ja matkailuyrittäjä Linnanvuodin tuvan järjestämässä elämyspäivässä 25.6. opas vie kisan voittajat eläytymään keskiaikaan ja tutustuttaa linnan elämään kivimuurien kätköissä tarinoiden ja tehtävien avulla. Linnaseikkailuun varustaudutaan tietenkin ajanmukaisilla roolivaatteilla. Nälkää torjutaan matkan päätteeksi herkullisella lounaalla keskiajan tunnelmissa.

Linnanneito Raaseporissa. Kuva Henrik Jansson

Linnanneito Raaseporissa. Kuva Henrik Jansson

Päivän aikana tutuksi tulevat myös arkeologin työvälineet lastasta lapioon ja laserkeilaimeen, kun arkeologi johdattaa voittajat selvittämään Raaseporin linnanraunioiden historiaa. 

Kaivausalue Raaseporissa.

Kaivausalue Raaseporissa.