Avainsana-arkisto: Kittilä

Norjalainen kivikasojen takana

Lappi on täynnä tarinoita. Joskus niitä löytyy kivikasojenkin takaa kun vähän penkaisee.

Norjalainen kaivospäällysmies Johan Gustaf Norrman otti vuonna 1908 lähes 500 valtausta Porkosen-Pahtavaaran alueelta noin 35 kilometriä Kittilän kirkonkylältä itään (Pitsloma-Haurespään vanhojen metsien suojeluohjelma-aluetta).

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Komea tippi Porkosen rinteellä. Kuva Pirjo Rautiainen / Metsähallitus

Jos valtaukset aikoi säilyttää, piti siellä sen aikaisen kaivoslain mukaan tehdä puolustustöitä eli särkeä kalliota ja poistaa maata. Norrman ei kuitenkaan tehnyt alueella mitään järkiperäisiä kaivos- tai tutkimustöitä. Oli hän käyttänyt siellä ruotsalaista insinööriä Otto Wittiä aluetta tutkimassa, mutta Witt oli aikalaistensa mukaan enemmän tunnettu mielikuvituksensa rikkaudesta kuin pätevyydestään.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tässä on tehty vähän kaivaustöitäkin. Kuva Elisa Pääkkö / Metsähallitus

Valtausmaa piti kaivoslain mukaan ruuduttaa mittakepein ja jokaiseen ruutuun oli rakennettava joko malmikivitippi tai kaivettava louhos. 1910-luvulla Norrman palkkasi 10-20 kyläläistä ja kulkumiestä rakentamaan urakkahommina turhanaikaisia louhoksia ja tippejä. Ei hommassa mitään tolkkua ollut, mutta täyttyipä lain kirjain. Kyllähän työntekijät tajusivat työn pöljäksi ja tekivät osan kasoista puukehikon varaan. Eipä tarvinnut niin paljon kiviä raahata.  Petos (vai pikemminkin järkityö) kyllä paljastui myöhemmin kun puut lahosivat ja tipit sortuivat.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tämä tippi on jo levähtänyt. Kuva Pirjo Rautiainen / Metsähallitus

Sinnikkäästi Norrman piti kiinni valtauksistaan, vaikkei alueella kaivostoimintaa ollutkaan. Voittipa jopa oikeudenkäynnin teollisuuskonttoria vastaan. Yksi syy valtausten pitämiselle saattoi olla tuon ajan kultalöydöt muualta Lapista. Kaivospäällysmies ehkä toivoi sitä löytyvän täältäkin. Vuonna 1926 hän kuitenkin luopui valtauksistaan. Silloin hänen poikansa Jonne Norrman, joka oli hoidellut asioita Porkosessa, hukkui Paatsjokeen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sieltä se petosväline kurkistaa. Kuva Pirjo Rautiainen / Metsähallitus

Tästä kummallisesta toiminnasta on  Porkosen jäänyt alueelle kymmeniä kivikasoja ja kuoppia. Niitä on moni kulkija ihmetellyt.

Kirjoittaja Pirjo Rautiainen on Metsähallituksen Lapin luontopalvelujen tiedottaja.

Lisää Norrmannista: Liisa Välitalo 1967. Porkosen-Pahtavaaran rautamalmikentän historiaa. Lapin tutkimusseuran vuosikirja.

Mainokset

Hautaa minut sinne, mistä kurki lähtee lentoon

Kalmisto kauniilla rannalla

Ounasjoen virtaus vie ajatukset kauas menneisyyteen. Joen rannalla erottuu kuoppia, pieniä ja suurempia. Poismenneet haudattiin maan alle rakennettuihin hirsikehikoihin. Isommissa oli vainajia vierivieressä, pienemmissä kenties vain yksi.

Vainajaa oltiin viemässä veneellä ylävirtaan haudattavaksi. Matka oli raskas ja soutaja nukahti. Unessa vainaja ilmestyi ruumiinsoutajalle ja kehotti hautaamaan hänet ”siihen, missä kurki hyppää ja lähtee lentämään”. Näin kerrotaan Kittilän Kurjenpolven hautausmaan käytön alkaneen.

Olipa tarina totta tai ei, saivat 1700-luvun vainajat kauniille paikalle viimeisen leposijansa.

Kurjenpolven hautausmaa kauniin Ounasjoen rannalla. Kuva Siiri Tolonen

Kurjenpolven hautausmaa kauniin Ounasjoen rannalla. Kuva Siiri Tolonen / Metsähallitus

Kiviä vainajan päälle tai tuhkat ripoteltuna maahan

Valkeakosken Rapolassa muinaiset vainajat saivat päällensä raskaan katteen. Tuhkatuille katsottiin hautapaikka ison kiven vierestä, ja sen ympärille kasattiin komea kerros kiviä. Erottuipa kauemmaskin, että tässä lepää poismennyt.

Tavat vaihtuvat hautaamisessakin. Reilun sadan vuoden päästä kalmisto ei juuri maan tasasta kohonnut. Vainajien tuhkat ripoteltiin matalan ja sekaisen kiveyksen kivien väleihin. Saatettiinpa vainajat polttaa suoraan kiveyksen päälläkin. Samassa kiveyksessä taisivat olla sekaisin koko suvun vainajien jäännökset.

Rapolalaiset saivat viimeisen leposijansa kauniisen maisemaan. Kuva Aino von Boehm / Metsähallitus

Rapolalaiset saivat viimeisen leposijansa kauniisen maisemaan. Kuva Aino von Boehm / Metsähallitus

Ruumiiden vetinen hauta

Lähes sadan ihmisten luut – miehiä, naisia, lapsia. Heidät haudattiin kostean niityn keskelle pieneen lampeen jo lähes 1400 vuotta aikaisemmin. Päättikö rutto heidän maallisen vaelluksensa? Oliko paikka köyhien tai orjien kalmisto? Todennäköisesti kuitenkin vain tapa haudata ihan tavalliset kansalaiset. Luiden seasta on löydetty paaluja, joilla vainaja painettiin pohjaan ja estettiin sitä nousemasta pintaan.

Isokyrön Leväluhdan vetinen vainajien leposija on askarruttanut jo 1600-luvulta lähtien. Kosteaa ympäristöä on vuosisatojen kuluessa kuivattu ojituksin, ja nykyisin paikka on viljelysmaiden keskellä.

Leväluhdan kalmisto on nykyään viljelysmaiden keskellä. Kuva Päivi Tervonen / Metsähallitus

Leväluhdan kalmisto on nykyään viljelysmaiden keskellä. Kuva Päivi Tervonen / Metsähallitus

Luontopalvelut kalmistojen hoitajana

Rapola, Kurjenpolvi ja Leväluhta siirtyivät pari vuotta sitten Museovirastolta Metsähallituksen luontopalvelujen hoitoon. Niistä pidetään huolta poismenneitä kunnioittaen.

Pirjo Rautiainen on Metsähallituksen Lapin luontopalvelujen tiedottaja.