Avainsana-arkisto: ketonoidanlukko

Kaskikulttuuri tuonut mukanaan harvinaisuuksia Kolin kasvillisuuteen

Hienoimmilla ahoilla yli 300 vuotta jatkunut niitto on luonut näyttäviä pienruohoniittyjä. Tämä näkymä löytyi Purolanaholta. Kuva: Metsähallitus/Tuomas Lahti

Hienoimmilla ahoilla yli 300 vuotta jatkunut niitto on luonut näyttäviä pienruohoniittyjä. Tämä näkymä löytyi Purolanaholta. Kuva: Metsähallitus/Tuomas Lahti.

Etelä-Suomen luontopalveluiden organisoima kolmen viikon intensiivinen perinnebiotooppien kasvillisuuden seurantarupeama Kolin kansallispuistossa on nyt saatettu onnellisesti päätökseen. Kahdenkymmenen erillisen perinnebiotooppikohteen kasvillisuuden tila on todettu ja dokumentoitu. Myös kaikki Metsäntutkimuslaitoksen 1990-luvulla aloittamat pysyvät seurantakoealat on käyty läpi. Näin hoidon vaikutuksista perinnebiotooppien kasvillisuuteen seurantajakson aikana saadaan vertailukelpoista tietoa.

Tämän kesän seurannan tulokset kootaan loppuvuodesta yksityiskohtaiseen raporttiin Kolin perinnebiotooppien tilasta. Seuraavan kerran Kolin kansallispuiston ahojen kasvillisuuden tarkastelu toteutetaan tässä laajuudessa taas viiden vuoden päästä vuonna 2018. Seuraavassa parhaita paloja kuluneelta kolmelta viikolta viiden meitä suuresti ilahduttaneiden ahojen harvinaisimpien kasvilajihavaintojen  muodossa.

Kesämaitiainen (Leontodon hispidus). Kuva: Metsähallitus/Tuomas Lahti

Kesämaitiainen (Leontodon hispidus). Kuva: Metsähallitus/Tuomas Lahti

Kesämaitiainen on vanhan kaskikulttuurin ilmentäjä. Lajin arvellaan saapuneen Suomeen muinaistulokkaana kaskeamisen mukana noin 4000 vuotta sitten. Avoimen kasvupaikan lajina sitä tavataan vielä Itä-Suomessa kaskikulttuurin ydinalueilla, laidunkedoilla ja ahoilla. Länsi-Suomessa kesämaitiainen on voimakkaasti taantunut. Kolin kansallispuiston alueella esiintyvää kesämaitiaista löytyi useilta kohteilta tiheinä kasvustoina ja kasvilla tuntuukin menevän tällä hetkellä oikein hyvin paikallisesti. Kesämaitiaisen erottaa muista maitiaisista haaromattoman varren ja yhden suurikokoisen kukinnon lisäksi myös vaalean nukkamaisista, karvaisista lehdistään.

Keltanokitkerö (Picris hieracoides) kasvoi hyvin runsaana Myllypuron niityllä. Kuva: Metsähallitus/Tuomas Lahti

Keltanokitkerö (Picris hieracoides) kasvoi hyvin runsaana Myllypuron niityllä. Kuva: Metsähallitus/Tuomas Lahti

Keltanokitkerön historia on samankaltainen kesämaitiaisen kanssa. Kaskeamisen ansiosta runsastuneen muinaistulokkaan elinalue on kuitenkin supistunut voimakkaasti kaskiahojen kadotessa umpeenkasvun myötä viimeisen viidenkymmenen vuoden kuluessa. Kolin 20:ltä perinnebiotooppikohteelta keltanokitkeröä tavattiin vain Mäkränaholta ja Huurun rinteeltä muutama kukkiva yksilö sekä ilahduttavan runsas kasvusto Myllypuron niityltä. Sarjakeltanoa muistuttavan keltanokitkerön paras tuntomerkki oli luupilla erottuneet varren ankkurin muotoiset karvat.

Ahokirkiruoho (Gymnadenia conopsea var. conopsea). Kuva: Metsähallitus/Tuomas Lahti

Ahokirkiruoho (Gymnadenia conopsea var. conopsea). Kuva: Metsähallitus/Tuomas Lahti

Ahokirkiruoho on vaarantuneeksi luokiteltu uhanalainen ja rauhoitettu kämmekkälaji. Sen pohjoista muotoa (var. lapponica) tavataan yleisempänä Pohjois-Suomen soilla, mutta ahokirkiruohon kasvupaikkoja ovat kuivat niityt. Ahokirkiruoho on suuresti hyötynyt Kolin ahojen kunnossapidosta ja sen versomäärät ovat esiintymispaikoillaan olleet kasvussa. Tänä vuonna ahokirkiruohoja laskettiin neljältä kohteelta yhteensä yli tuhat versoa. Harmillisesti paras kukintoaika oli jo ohi meidän vieraillessamme kirkiruohopaikoilla. Kookkaan jo ohikukkineen kukkavarren erotti kuitenkin samoilla paikoilla kasvaneista maariankämmeköistä parhaiten täplättömistä ja vahamaisista lehdistä.

Suikeanoidanlukko (Botrychium lanceolatum). Kuva: Metsähallitus/Tuomas Lahti

Suikeanoidanlukko (Botrychium lanceolatum). Kuva: Metsähallitus/Tuomas Lahti

Suikeanoidanlukko on yksi seitsemästä Suomessa tavattavasta noidanlukkolajista. Sen uhanalaisuusluokitus on koko maassa vaarantunut. Sitä on tavattu 2000-luvulla vielä ainakin kolmelta kasvupaikalta Kolin kansallispuistosta. Oikukkaasti maanpäällistä itiöemää kasvattavaa saniaista tavattiin tämän kesän inventoinneissa vain tämä yksi verso Mustanniityltä. Tämä on tiettävästi myös koko Pohjois-Karjalan ainoa esiintymä tällä hetkellä. Suikeanoidanlukon tunnistaa tämänkin blogin ylätunnisteesta löytyvästä ketonoidanlukosta, joita myös Kolin ahoilta kasvoi, parhaiten eri muotoisesta lehdykästään.

Ahosilmäruoho (Euphrasia rostkoviana ssp. fennica. Lopullinen vahvistus määritykselle puuttuu). Kuva: Metsähallitus/Tuomas Lahti

Ahosilmäruoho (Euphrasia rostkoviana ssp. fennica. Lopullinen vahvistus määritykselle puuttuu). Kuva: Metsähallitus/Tuomas Lahti

Ahosilmäruoho on erittäin uhanalainen, pääasiassa ahoilla ja laidunrinteillä kasvava, suurimmasta osasta maatamme hävinnyt pienikokoinen silmäruoho. Laji on hyvin vaikeasti erotettavissa muista lähisukuisista silmäruohoista, jotka lisäksi risteytyvät keskenään. Kukintojen tukilehtien alapinnan karvojen kokoa ja muotoa onkin tarkasteltu pitkään ja huolella. (Pitkiltä nivelikkäiltä nystykarvoiltahan ne näyttivät). Myös konsultaatiota viisaammilta tahoilta on haettu. Keräämämme näytteet odottavat vielä viimeistä vahvistusta, mutta kaikki tuntomerkit viittaavat tällä hetkellä ahosilmäruohon kasvavan ilahduttavan runsaana kahdella kohteella, joista toinen sijaitsee Kolin laskettelurinteiden alueella. Laskettelurinteiden paikalla aikoinaan olleet Portinaution niityt sijaitsivat kutakuinkin esiintymäalueella, joten laidunnushistoriaa alueelta löytyy. Avoimina pidettävien laskettelurinteiden raivaaminen Kolin hiekkaiseen rinteeseen onkin saattanut pelastaa tämän uhanalaisen kasvin kasvupaikan umpeenkasvulta.

Suikeanoidanlukko ja ahosilmäruoho kuuluvat myös Euroopan Unionin määrittelemälle Suomen perinnebiotoopeilla esiintyvien vastuulajien listalle yhdeksän muun kasvilajin kanssa. Nämä kesän 2013 löydökset ovat siis arvokkaita esiintymiä koko Euroopan mittakaavalla.

Tekstin lähteinä käytetty:
Ryttäri, T., Kalliovirta, M & Lampinen, R. (toim.) 2012. – Suomen uhanalaiset kasvit. Tammi. Helsinki.
www.luontoportti.com

– Tuomas Lahti,  inventointiavustaja

Perinnebiotooppien kasvillisuusinventointeja Isokarilla

Metsähallituksen Etelä-Suomen luontopalveluiden kesän perinnebiotooppien kasvillisuusinventoinnit pyörähtivät käyntiin viime viikon maanantaina. Omalta osaltani tämä tarkoitti kahden odotetun maastotyökuukauden alkamista Metsähallituksen palveluksessa. Biologian opiskelijalle kesätyörupeama kirjaimellisesti kesälaitumilla kuulosti ennakkoon odottamisen arvoiselta seikkailulta ympäri Etelä-Suomen upeita luontokohteita. Ainakaan ensimmäisen maastoviikon päättänyt kolmen päivän komennus Isokarilla ei jättänyt kylmäksi.

(Jos jäitte tässä vaiheessa miettimään samaa kuin minä kuullessani Isokari-nimen mainittavan, niin kyllä. Isokari oli yksi niistä paikoista, joissa Heikki Paasonen ja Roope Flinkman piipahtivat viime kesänä Itämeri-sarjaa kuvatessaan.)

 Kuva

Silmälläpidettävän ketonoidanlukon itiöemä valmiina levittämään uuden noidanlukkosukupolven alut Isokarin siemenpankkiin. Yli 20 ketonoidanlukkoyksilön lisäksi Majakkamäen upealla kalliokedolla kukki mm. ketoneilikka ja mäkimeirami.

 

Isokarin luonnossa historia on läsnä

Perinnebiotooppien omalaatuinen kasvilajisto kertoo kasvipaikan pitkään jatkuneesta ihmiskäytön historiasta. Näiden sympaattisten kasvien historia ulottuu kuitenkin vielä huomattavasti kauemmaksi, ajalle ennen viikatetta. Avoimen kasvupaikan ja säännöllisen niiton tai laidunnuksen vaativa lajisto on lajiutunut nykyiseen ekologiseen lokeroonsa suurten kasvinsyöjien hallitseman pleistoseenikauden aikana mm. mammuttien, myskihärkien villihevosten, alkuhärkien ja visenttien avoimena pitämillä kasvupaikoilla. Ihmisen perinteisen maatalouden ja karjanpidon tarjoamat korvaavat kasvupaikat ovat käymässä näille jääkausien lapsille entistä pienemmiksi ja eristyneemmiksi saarekkeiksi. Tämä häkellyttävä historia on edelleen nähtävillä esimerkiksi Isokarin saarella Selkämerellä.

Isokari on nimensä mukaisesti suurikokoinen kolmesta erillisestä kallioluodosta maankohoamisen myötä muodostunut saari Selkämeren kansallispuistossa. Luonnoltaan Isokarin saari on poikkeuksellisen monipuolinen. Saarella on tavattu yli 380 putkilokasvia ja vaihtelevasta maastosta löytyy silokallioita kallioketoja, nummia, makeavetinen sisäjärvi, merestä vielä kuroutumassa oleva flada rantaniittyineen sekä reheviä tervaleppäluhtia soistuvine painanteineen.

Myös ihmisen kädenjälki on jättänyt jälkensä maisemaan. Karjan laidunnus ja talvirehun niitto saaressa on alkanut jo 1600-luvulla luoden saarelle valoisia hakametsiä, laidunnettuja nummia ja lehdestettyjä puita. Viimeisen parinkymmenen vuoden aikana laiduntavia eläimiä ei saaressa ole ollut. Niinpä saarelle lähetetyn kasvikartoittajatyöparin (assistentti allekirjoittaneena) tehtävänä oli selvittää saaren arvokkaiden perinneympäristöjen nykytilaa ja perustaa pysyvät seurantakoealat kasvillisuuden pitkäaikaisten muutosten tutkimista varten. Tulevaisuudessa suunnitelmissa on polttaa hoitotoimena umpeenkasvaneita nummia ja mahdollisesti palauttaa lampaiden laidunnuspaine saaren hakametsiin.

 

Kuvia Isokarin perinnemaisemien nykytilasta

Kuva

Laidunnuksen loppuminen ja hakametsän umpeenkasvu on sulkenut maisemaa, mutta kasvillisuuden kenttäkerroksesta on edelleen erotettavissa tuoreen niityn tunnuspiirteitä.

 Kuva

Näkymä isokarin majakasta vasta perustetulle nummikoealalle. Avoimelta näyttävä nummi kasvoi todellisuudessa läpitunkeutumattomalta vaikuttanutta paikoin yli pään korkuista katajaviidakkoa. Koealalta ja sen välittömästä läheisyydestä oli kuitenkin edelleen löydettävissä laidunhistoriasta kertovaa lajistoa kuten mäkikauraa, sikoangervoa ja keltamataraa.

 

Kuva

Katajien seassa pilkistävillä kallioisimmilla ketolaikuilla kasvoi myös runsaasti tuoksusimaketta.

 

Sekalaisia ajatuksia kolmen päivän kokemuksista Isokarilta

 1. Ennakkovaroitusten vastaisesti käärmeiden määrä Isokarilla ei aiheuttanut pelonsekaisia tunteita katajikoissa kontatessa.  (2 kyytä ja 2 rantakäärmettä kolmessa päivässä)

 2. Ennakko-odotuksista poiketen myös ulkosaaristossa voi olla käsittämättömiä hyttystiheyksiä varsinkin kosteassa metsässä järven rannalla.

 3. Kalliosaarella rautaisen merkkitolpan hakkaaminen vasaralla maahan vaatii välillä luovia ratkaisuja.

Kuva

 

– Tuomas Lahti, perinnebiotooppien inventointiassistentti