Avainsana-arkisto: Ivalojoki

Kun revontulia itse tehtiin

Hirveä kiipeäminen Ivalojoen rannalta ensin ylös Kehäpäälle ja sitten Pietartunturin huipulle. Ensin kylmä ja sitten hiki ja taas kylmä. Pakkasessa ja hangessa mittauslaitteiden raahaaminen, puhelinlangan vetäminen ja nousua yli 300 metriä!

31 Vastavalo Anne Saarinen

Voiko hienompaa ilotulitusta olla! Kuva Anne Saarinen / Vastavalo

Ei ollut helppoa tieteellinen tutkimus 1800-luvun lopun Lapissa. Helsingin yliopiston fysiikan professori Selim Lemström oli varma, että revontulilla oli sähköinen alkuperä, ja sitä hän oli tullut tutkimusryhmineen todistamaan kauas Pohjois-Lappiin Ivalojoelle.

Lemström teki 1880-luvun alussa hän kokeita Sodankylän Oratunturilla ja Ivalojoella Kultalassa. Kultalaan aikaisemmin kultaryntäystä valvomaan tulleita virkamiehiä varten rakennettu kruunun asema tarjosi tutkijoille majapaikan.

27 Vastavalo Kuva Jani Seppänen

Valot kohtaavat. Kuva Jani Seppänen / Vastavalo

Tutkijat vetivät alhaalta Ivalojokivarresta ylös Pietartunturiin johtolangat neljää virtailukonetta varten. Uutuus oli myös telefooni, jolla voitiin viestittää tunturin laelta Kultalaan. Laelle rakennettiin rautauunilla varustettu maja, josta telefoonijohto lähti alas tunturin rinnettä.

Kokeen jälkeen professori Lemström ilmoitti, että yksinkertaisen, sähkövirran kulkua ilmapiiristä maahan helpottavan koneen avulla aikaansaatiin Pietartunturin huipulla revontulten kaltaista valoa. Pietartunturin huipulla saatiin hänen mielestään tehtyä täydellinen noin 400 jalkaa korkea revontulisäde! Hän oli myös aivan varma että revontulet saavat alkunsa sähköstä.

Blogiin 1

Yötaivas on niin kaunis. Kuva Ari Kekki / Metsähallitus

Vaikka Lemströmin revontuliteoriat osoittautuivat vääriksi, oli hänen toimintansa tärkeänä pohjana myöhemmälle suomalaiselle avaruustutkimukselle.

Ivalojoen Kultala ei siis ole pelkkää kullankaivun historiaa, vaan myös merkittävä paikka suomalaiselle avaruustutkimuksen alkutaipaleelle.

Kirjoittaja Pirjo Rautiainen on Metsähallituksen Lapin luontopalvelujen tiedottaja.

Mainokset

Murhamies vai hyväntekijä?

Mitä sydämellisin  ja vieraanvaraisin mies. Porovaras ja julma murhaaja. Kävi Amerikassa tai ei käynyt. Kasvilääkinnän tuntija. Kun lukee kirjoituksia Raja-Joosepista saa miehestä vähintään kahtalaisen kuvan. Otapa sitten selvää mikä on totta. Mutta yhtäkaikki – mielenkiintoinen mies.

Urho Kekkosen kansallispuiston koillislaidalla aivan valtakunnan rajalla kauniilla kedolla hirsirakennusten seinät ovat saaneet auringolta kullanväriä. Vieressä virtaa Luttojoki. Tunnelma on seesteinen.

Raja-Joosepin kenttä Urho Kekkosen kansallispuiston koillisosassa. Kuva Pirjo Rautiainen / Metsähallitus

Raja-Joosepin kenttä Urho Kekkosen kansallispuiston koillisosassa. Kuva Pirjo Rautiainen / Metsähallitus

Rakennukset ovat olleet vailla asukkaita jo vuosikymmeniä, mutta 1900-luvun alkupuoliskolla kentällä asui Joosef Sallila eli kuuluisa Raja-Jooseppi kumppaninsa Matilda Lehikoisen kanssa. Syrjäisestä sijainnista huolimatta ei asuttu eristyksissä, vaan Joosepin luona vieraili helmenpyytäjiä, kolttia, rajamiehiä ja erämaan muita kulkijoita.

Raja-Joosepin ja Tiltan kanssa jonkin aikaa asustaneen Huhtu-Heikin kämppä ja sauna. Kuva Pirjo Rautiainen / Metsähallitus

Raja-Joosepin ja Tiltan kanssa jonkin aikaa asustaneen Huhti-Heikin kämppä ja sauna. Kuva Pirjo Rautiainen / Metsähallitus

Toisen miehen vaimo

Parkanolainen Jooseppi ja Ähtäristä kotoisin oleva Tilta asettuivat Luton varteen vuoden 1915 vaiheilla. Toisten mukaan Tilta olisi lähtenyt Joosepin mukaan jo Parkanossa, toiset sanovat Tiltan olleen toisen miehen oma ja Joosepin tavanneen hänet vasta pohjoisessa Näätämössä. Niin tai näin, yhdessä pysyttiin pitkään.

Elanto saatiin eränkäynnistä, helmenpyynnistä, lehmistä, lampaista ja poroista. Maatilkulla viljeltiin ainakin perunaa. Tehtiinpä vähän kauppaakin ylimääräisillä tuotteilla. Kentälle nousi asuinkämpän lisäksi lampolaa, saunaa ja navettaa.

Lampola ja karjasuoja. Kuva Pirjo Rautiainen / Metsähallitus

Lampola ja karjasuoja. Kuva Pirjo Rautiainen / Metsähallitus

Perunanviljelyä ja murha?

Väitetään, että Jooseppi olisi opiskellut Amerikassa maataloutta, innostunut perunanviljelystä ja tutustunut myös jossain määrin ihmisten parannuskeinoihin. Olisi sitten tohtoroinut kulkijoita asuinkentällään. Toisaalla taas sanotaan, ettei Jooseppi ollut koskaan passia hakenut ja siten ulkomailla käynytkään.

Kyllä hän oli rehti poromies. Eipä ollut vaan porovaras!  Taas kahtalaista tietoa. Parantaja, mutta murhamies. Väitettiin hänen myrkyttäneen kettujen pyyntiin tarkoitetulla strykniinillä veljenpoikansa, jonka oli kutsunut työnsä jatkajaksi pohjoiseen. Mitä tässä pitäisi uskoa?

Eikö sanonta mene, että ei väliä onko tarina totta kunhan se on hyvä? Ja tarinat Joosepista ovat hyviä. Taidan tyytyä siihen, etten koskaan saa tietää mikä Joosepin tarinassa on totta.

Raja-Joosepin kenttä

Aina kun olen käynyt Joosepin ja Tiltan kentällä, on paistanut aurinko kirkkaalta taivaalta. Jos jokin paikka on kaunis, niin se on tämä. Kaunis keto, kaunis Luttojoki, kauniit vanhat hirsirakennukset. Rauhoittava paikka. Kannattaa ehdottomasti käydä.

Oikealla Joosepin ja Tiltan asuinrakennus. Kuva Pirjo Rautiainen / Metsähallitus

Oikealla Joosepin ja Tiltan asuinrakennus. Kuva Pirjo Rautiainen / Metsähallitus

Kirjoittaja Pirjo Rautiainen on Metsähallituksen Lapin luontopalvelujen tiedottaja.

Kaikenlaisia kairan kulkijoita Lapissa

Lapin historiaa ovat ajan saatossa värittäneet monenlaiset muualta tulijat paremman elämän etsijöistä tiedemiehiin. Tässä heistä muutama.

Kummallisia kivikasoja

1908 norjalainen kaivosmies Johan Gustaf Norrmann teki Porkoseen, Kittilän ja Sodankylän rajamaille lähes 500 kaivosvaltausta, joille kaivoslaki edellytti tehtävän puolustustöitä eli louhintaa tai rakentamista. Valtaus piti ruuduttaa ja jokaiseen ruutuun piti rakentaa joko tippi eli malmikivikasa tai louhos.

Tippikasa Porkosessa. Kuva Pirjo Rautiainen

Tippikasa Porkosessa. Kuva Pirjo Rautiainen

Norrmann halusi pitää valtaukset, vaikkei ollut valmis varsinaisen kaivoksen perustamiseen. Hän palkkasi 10-20 paikallista kaivamaan urakkana turhia louhoksia ja rakentamaan tippejä. He kokosivat tipit käsin lähiympäristön kivistä. Tympeää hommaahan raskaiden kivien kasaaminen oli, varsinkin vailla järkevää tarkoitusta. Miehet keksivät kasata osan tipeistä puukehikon varaan. Petos paljastui kehikoiden sortuessa kivipainon alla. Tämän toiminnan seurauksena Porkosessa on kymmeniä kummallisia kivikasoja.

Itse tehtyjä revontulia

Tunnetko Suomen avaruustutkimukselle pohjaa luoneen geofyysikko Selim Lemströmin? 1800-luvun lopulla hän yritti saada aikaan revontulia Ivalojoella Kultalan takaisella tunturilla, ja taisi uskoa siinä onnistuneensakin. Hän vedätytti puhelinlinjan alhaalta Kultalasta ylös tunturiin, ja väitetäänpä että sitä varten hakattu aukko näkyisi rinteessä vieläkin. Olisiko muuten ollut Lapin ensimmäinen puhelin?

Ivalojoen Kultalan päärakennus. Kuva Pasi Nivasalo

Ivalojoen Kultalan päärakennus. Kuva Pasi Nivasalo

Kotlannin äijä

Pallasjärvellä tunturien katveessa asui niin ikään 1800-luvun lopulla Skotlannin eli Kotlannin äijä – Millie MacKay. Upporikas kuului olevan.

Äijä asui ensin Kemijärvellä, mutta päätyi Pallasjärvelle, jossa saavutti kuuluisuutta tempauksillaan. Jo Kemijärvellä ihmeteltiin kun mies rakensi vanhasta kirkkoveneestä laivan, jonka halusi kuljetettavan Pallasjärvelle, ja niin sitä riepotettiin metsien läpi länteen. Ei se sinne asti päässyt, koska vouti kielsi valtion metsien kaatamisen veneen reitiltä.

Kotlannin äijän maisemissa Pallastuntureilla. Kuva Pirjo Rautiainen

Kotlannin äijän maisemissa Pallastuntureilla. Kuva Pirjo Rautiainen

Hän rakennutti Pallasjärven rantaan kirkon, jonka muuraustöihin haettiin savi järven eteläosasta. Lasti upposi järveen, ja Äijä nostatutti saven pohjasta vaikka uuden hakeminen olisi ollut halvempaa. Lähistön naiset ja lapset veistivät hänelle kaarnalaivoja järven laivastoa varten. Miehistönä oli muurahaisia. Kaikenlaista…

Puolikko-Erkki

1800-luvun vaihteessa Muoniossa seikkaili mies nimeltä Ludvig Filip, josta tuli myöhemmin Ranskan kuningas. Hän ihastui Muonion papin vaimon siskoon Beata Caisaan. Tästä sikisi Lappiin kuninkaallista verta, sillä ihastuksesta syntyi poika Erik Walbom. Lapsi sai lisänimen Puolikko-Erkki, koska hänen ensimmäinen makuusijansa oli puinen kalansäilytysastia, puolikko. Kuningas ei koskaan tavannut Erikiä. Myöhemmin Puolikko-Erkki siirtyi asumaan Ruijaan Norjassa.

Lapin naisista tarinaa sitten vähän myöhemmin.

Pirjo Rautiainen on Metsähallituksen Lapin luontopalvelujen tiedottaja.

Mieletön homma – Ivalojoen iso korjausurakka melkein valmis

 Ivalojoen kulta-alueella on kunnostettu pari kesää Metsähallituksen hoidossa olevia arvokkaita vanhoja rakennuksia. Suurin piirtein 700 neliötä pärekattoa ja päälle vielä lautakatot. Puhumattakaan muista korjatuista rakenteista.

Ivalojoen Kultalan päärakennus saa uuden katon. Kuva Alexander Kopf.

Ivalojoen Kultalan päärakennus saa uuden katon. Kuva Alexander Kopf.

Eipä kyllä auta minun paukutella henkseleitäni tässä asiassa. Muuthan ne ovat vaivalla ja tuskalla työt tehneet, naulanneet päreet, tervanneet katot ja raahanneet rakennustarvikkeet kilometrien päähän erämaahan. Minun suurin tuskani on ollut paperihaavan saaminen sormeen toimistohommissa.

Minä olen hämmentänyt taustalla. Laskenut budjettia, kirjoittanut tiedotteita, metsästänyt päreiden ja tervan myyjiä, ollut yhteydessä Museovirastoon. Yrittänyt muka neuvoa kunnostajia kunnes huomasin, etteivät he neuvoja tarvitse. Paremmin osaavat homman itse. Mukavina miehinä ovat kuitenkin nyökytelleet, ettei minulle ole tullut paha mieli ja ovat sitten tehneet työt oikein.

Oli minulla suunnitteilla mennä sinne heidän avukseenkin aina välillä. Huokaisivat varmaan salaa helpotuksesta kun aina tuli samaan aikaan jokin tuiki tärkeä kokous, joka torppasi aikeeni. Kotonakin on yritetty kieltää terävien työkalujen käyttö, kirves takavarikoida, puukko piilottaa. En kyllä ymmärrä miksi, nopeastihan se nilkka parani.

Se on kyllä hienoa, että meillä on niin monen alan osaajia Metsähallituksessa. Onhan se kyllä oikeasti parempi, että minä pyörittelen niitä papereita ja rimpauttelen puhelimella tervan myyjille. Olen kyllä oikeasti ylpeä meidän puistomestareista ja luontovalvojista, jotka ovat tosi taitavia timpureita.

Ivalojoen kulta-alueen rakennukset on kunnostettu Metsähallituksen, Inarin kunnan, Kultamuseon ja Lapin Ely-keskuksen yhteisessä Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston rahoittamassa Kultaa ja kuohuja –hankkeessa. Hankkeesta lisää osoitteessa:

http://www.metsa.fi/sivustot/metsa/fi/Hankkeet/Rakennerahastohankkeet/kultaajakuohuja/Sivut/default.aspx

Pirjo Rautiainen – hankkeen aikana kulttuuriperinnön erikoissuunnittelija Lapin luontopalveluissa