Vasen käsi ja tikkuaskin kokoinen maailmanperintökohde

Kansallispuistot. Niissähän on sitä luontoa ja pitkoksia. Ai, historiaa myös? On vai?

39 kansallispuistoamme ovat pullollaan hienoja historiakohteita. Joskus niihin tutustuu ihan huomaamattaan autiotuvassa istuessaan. Se saattaakin olla vanha palovartijan maja tai kultamiesten tupa.

Poimin tähän muutaman kansallispuiston esimerkiksi. Lisätietoa puistojen kohteista löydät linkeistä. Lisää kansallispuistojen historiakohteista seuraa myöhemmin. 

Perinnetiloilla perinteisiä eläimiä ja kasveja

Jos haluaa päästä kokemaan historiaa ihan kädestä pitäen, niin kannattaa suunnata perinnetiloille. Koveron kruununmetsätorpalla Seitsemisen saloseudulla voi ensi kesänä kokeilla vaikkapa pellavan tai härkäpavun kylvöä, perunan istutusta tai varpuluudan tekoa.

Korteniemen perinnetila Liesjärven kansallispuistossa. Kuva S.-M. Hiukkamäki / Metsähallitus

Liesjärven kansallispuistossa Korteniemen metsävartijantila vie 1900-luvun alun elämään ja tutustuttaa suomalaisten alkuperäisrotujen kotieläimiin ja vanhoihin kotimaisiin kasvilajikkeisiin. On muuten hieno paikka. 

Kalastajakylästä tikkuaskin kokoiseen maailmanperintökohteeseen

Jos mielii mereisempiin maisemiin, niin Tammisaaren saariston kansallispuistossa on tosi hieno yhdistelmä historiaa. Jussarössä on söpö vanha luotsitupa. Saaren itäosassa söpöys ei niinkään ole läsnä, sillä siellä on autioitunut rautakaivos, mutta vaikuttava se on!

Ei ne maisematkaan Jussarössä kovin surkeat ole. Kuva Päivi Rosqvist / Metsähallitus

Itäisen Suomenlahden kansallispuistossa on tulitikkuaskin kokoinen maailmanperintökohde, kuninkaan kaiverrus, jatulintarha ja toisen maailmansodan aikaisen linnoituksen jäänteitä.

Vasen käsi ja kolmionmuotoisia päitä

Repoveden kansallispuisto ja tuleva Hossan kansallispuisto vievät kunnolla kauas menneisyyteen. Repovedellä voi nähdä kivikautisen vasemman käden, Olhavanvuoren kalliomaalauksessa nääs. Hossassa, tulevassa kansallispuistossa on yksi Suomen kuuluisimmista kalliomaalauksista, jossa on muun muassa hienoja kolmiopäisiä ihmishahmoja. Nyt kun Hossaan on vielä tulossa uusi katselulava heinäkuussa, niin kelpaa katsella maalausta.

Hossan kolmiopäähahmot. Kuva Sirke Seppänen / Metsähallitus

Lapin ja Lannan rajalla

Pyhä-Luoston kansallispuistossa voi Suomen syvimmän kurun lisäksi ihailla muinaisten metsäsaamelaisten pyhiä paikkoja. Pyhänkasteenlampeen laskee kaunis Pyhänkasteenputous. Lammella kerrotaan kastetun saamelaisia kristinuskoon 1600-luvulla. Vieressä kohoa Pyhätunturi, jonka laelta kulki vanha Lapin ja Lannan raja.

Pyhänkasteenlampi ja -putous Pyhä-Luoston kansallispuistossa. Kuva Juha Paso / Metsähallitus

Sama raja kulkee myös Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa Länsi-Lapissa. Se on paikoin yhteinen vanhan Turun ja Tukholman hiippakuntien rajan kanssa. Rajamerkintöjä löytyy vieläkin puiston tunturien huipulta.

Rajamerkki Lainiotunturin laen sumussa Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa. Kuva Sami Viljanmaa / Metsähallitus

Kuoppia, kuoppia ja vielä lisää kuoppia

Jos minun pitäisi valita maamme kauneimmat muinaisjäännökset, niin melko kärkeen sijoittuisivat peuranpyyntikuopat. Niitä on usein jopa kymmeniä peräkkäin ja sijaitsevat tyypillisesti kauniilla hiekkakankailla. Jostain syystä ne kiehtovat mielikuvitustani ja esteettistä silmääni. Jos niitä haluaa nähdä, niin kannattaa suunnata Urho Kekkosen tai Lemmenjoen kansallispuistoon. Niissä kuoppia riittää retkeilyreittien varrella.

Yksi Lemmenjoen kansallispuiston sadoista peuranpyyntikuopista. Kuva Sami Viljanmaa / Metsähallitus

Molemmissa puistoissa on myös saamelaista historiaa. UK-puistossa 1940-luvun kolttakenttiä, joihin asettui Petsamosta evakuoitua kolttasaamelaisia. Lemmenjoella taas on uskomattoman kaunis Kaapin Jounin vanha asuinkenttä. Siellä asui aikoinaan yksi kuuluisimmista saamelaisista, aikansa pororuhtinas Jouni Aikio.

Kaapin Jounin saamelaistila Lemmenjoen kansallispuistossa. Kuva Pasi Nivasalo / Metsähallitus

Kirjoittaja Pirjo Rautiainen on Metsähallituksen Lapin luontopalvelujen tiedottaja.

Mainokset

Taistelu jatko-sodan linnakkeella, Ulko-Tammion saarella

Toisen maailmansodan aikainen itärajan etuvartio ja jatkosodan meritaistelun tanner. Ulko-Tammion saaren, jatkosodan linnakkeen, historia on kiehtova. Nykyään saari on rauhallinen retkikohde veneilijöille, mutta taisteluja käydään vieläkin rantojen roskaantumista vastaan.

Iloiset rantojen siivoajat saaliinsa kanssa.

Tähän taisteluun halusi lähteä mukaan myös Haminan Pursiseura. Niinpä vuosittainen keväteskaaderi päätettiin suunnata Ulko-Tammioon ja reissuun sisällyttää Itäisen Suomenlahden kansallispuiston rantojen siivousta. Idea osoittautui hyväksi, koska toukokuun aurinkoisena lauantaina Ulko-Tammioon purjehti yhdeksän pursiseuran venekuntaa, enemmän kuin yleensä varhaiskevään perinteisellä eskaaderilla on ollut. Sepra, So What, Equita, Maremma, Orion, Pinniped, Lady Amy, Louna ja Tiira III olivat lähteneet liikkeelle Itäisen Suomenlahden puolesta.

Pursiseuralaiset lastaamassa saalista kuljetusveneisiin.

Sää suosi ja siivouspartiot kiertelivät aurinkoisessa kelissä saarta. Jätesäkit täyttyivät vauhdilla ja rannat puhdistuivat. Itäisen Suomenlahden kansallispuiston puistomestarin Hanna Stöckelin kipparoimaan ”Kiisla” veneeseen kertyi parikymmentä säkillistä roskaa. Pidä Saaristo Siistinä ry:n Pikku-Roope lähti talkoolaisten kanssa puhdistamaan läheisen Lanskerin saaren rantoja ja sieltäkin saaliiksi saatiin kymmenisen säkkiä.

Jätesäkkejä kertyi kunnon kasa.

Mitään arvokkaampaa haparia ei rannoilta löytynyt, vaan kaikki lähti kohti Kuusakosken jätteenpolttolaitosta, joka oli saatu myös mukaan yhteistyöhön. Hapari on paikallinen murresana, joka tarkoittaa meren rannalle tuomaa hyödyllistä tavaraa, oli se sitten tukkeja hajonneesta uittolautasta tai voitynnyreitä haaksirikkolaivasta. Meri tuo edelleen rannoille kaiken pinnalla pysyvän ja valitettavasti se on pääosin ikuisesti säilyvää muoviroskaa.

Itäisen Suomenlahden kansallispuiston puistomestari Hanna saalista kuljettamassa.

Illalla päivän kruunasivat talkoolöylyt ja makkaranpaistelut. Mukana olleille tempauksesta jäi hyvä mieli ja kaikkien toiveena oli rannoille palaaminen seuraavana keväänä samoissa merkeissä.

Talkoopäivää muistellen,

Ari Kultanen
veneilytoimikunnan vetäjä
Haminan Pursiseura