Avainsana-arkisto: Hammastunturin erämaa-alue

Kauneus asuu yksityiskohdissa, osa 4

Suojellaan niitä koirankoppejakin

Jos sinulta kysyttäisiin mitkä ovat maamme rakennushistorian helmiä, saattaisit ehdottaa sellaisiksi vaikkapa presidentinlinnaa, Turun linnaa tai ehkäpä jopa Aleksis Kiven syntymätorppaa.

Ovathan ne arvokkaita nekin. Mutta meilläpä on Lapissa vielä jotain hienompaa. Nimittäin kaksi arvokasta koirankoppia. Kyllä vain. Luit oikein. Koirankoppia. Noita pihapiirien yksityiskohtia.

Minusta on ihan oikeus ja kohtuus ottaen huomioon koiran ja ihmisten pitkän yhteisen historian, että koirankoppejakin suojellaan.

Pystykorvan asunto Marasenlammella

Kuuluisa eräkirjailija, metsänhoitaja ja taidemaalari A. E. Järvinen rakensi Rovaniemen Marasenlammen rantaan 1930-luvulla eräkämpän, ja siellä hän kirjoitteli eräaiheisia novelleja ja maalaili. Kämpän lähellä on uskollisen metsästyskumppanin asuinsija, pieni koirankoppi. Vanhoissa kuvissa Järvisen kanssa erähommissa on kaunis suomenpystykorva. Liekö sama sessu nukkunut Marasenlammenrannan koirankopissa?

SMM1579_5 (1)

Ihan samalta A. E. Järvisen koiran asunto näyttää vieläkin kuin tässä vanhassa kuvassa. Suomen Metsästysmuseon kuva-arkisto / kuvaaja Rismo Virpimaa

Järvisen aihkikoksi kutsuttu suojelumetsä Marasenlammen ympäristö on tosi kaunista suojelumetsää, hiekkaharjua ja kauniita vanhoja petäjiä. Ja vain pienen matkan päässä Rovaniemen kaupungista. Kämppä ja koppi on maakuntakaavalla suojeltu.

marasen kämppä cropattuna

A. E. Järvisen kämppä Marasenlammen rannalla. Kuva Pirjo Rautiainen / Metsähallitus

Kultamiesten koiran tuohikattoinen vahtipaikka

Inarissa, Ivalojoen kauniilla rannalla Hammastunturin erämaa-alueella on kullankaivajien rakentama Ritakosken Kultala. Sen rakensi aikoinaan Heikki Kivekäs 1900-luvun alussa. Pihapiirissä on useita rakennuksia, ja tietenkin koirallekin piti olla sijansa. Kivekäs rakennutti erikoisen koirankopin kannon päähän. Tai ei se oikeastaan koirankoppi ollut, pikemminkin katos. Katto oli vuorattu tuohella. Melkoisen erikoisen näköinen. Mitenhän lie kultamiesten musti moisessa viihtynyt? Ei se ainakaan sääskiltä suojannut.

VK05257

Poseeraajien taustalla Ritakosken koirankoppi. Kuva Aarne Laitakari, Geologian tutkimuskeskus, 1924.

Ritakosken Kultala koirankoppeineen on arvotettu valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi ja maakuntakaavalla suojeltu.

Kirjoittaja Pirjo Rautiainen on Metsähallituksen Lapin luontopalvelujen tiedottaja

Kun revontulia itse tehtiin

Hirveä kiipeäminen Ivalojoen rannalta ensin ylös Kehäpäälle ja sitten Pietartunturin huipulle. Ensin kylmä ja sitten hiki ja taas kylmä. Pakkasessa ja hangessa mittauslaitteiden raahaaminen, puhelinlangan vetäminen ja nousua yli 300 metriä!

31 Vastavalo Anne Saarinen

Voiko hienompaa ilotulitusta olla! Kuva Anne Saarinen / Vastavalo

Ei ollut helppoa tieteellinen tutkimus 1800-luvun lopun Lapissa. Helsingin yliopiston fysiikan professori Selim Lemström oli varma, että revontulilla oli sähköinen alkuperä, ja sitä hän oli tullut tutkimusryhmineen todistamaan kauas Pohjois-Lappiin Ivalojoelle.

Lemström teki 1880-luvun alussa hän kokeita Sodankylän Oratunturilla ja Ivalojoella Kultalassa. Kultalaan aikaisemmin kultaryntäystä valvomaan tulleita virkamiehiä varten rakennettu kruunun asema tarjosi tutkijoille majapaikan.

27 Vastavalo Kuva Jani Seppänen

Valot kohtaavat. Kuva Jani Seppänen / Vastavalo

Tutkijat vetivät alhaalta Ivalojokivarresta ylös Pietartunturiin johtolangat neljää virtailukonetta varten. Uutuus oli myös telefooni, jolla voitiin viestittää tunturin laelta Kultalaan. Laelle rakennettiin rautauunilla varustettu maja, josta telefoonijohto lähti alas tunturin rinnettä.

Kokeen jälkeen professori Lemström ilmoitti, että yksinkertaisen, sähkövirran kulkua ilmapiiristä maahan helpottavan koneen avulla aikaansaatiin Pietartunturin huipulla revontulten kaltaista valoa. Pietartunturin huipulla saatiin hänen mielestään tehtyä täydellinen noin 400 jalkaa korkea revontulisäde! Hän oli myös aivan varma että revontulet saavat alkunsa sähköstä.

Blogiin 1

Yötaivas on niin kaunis. Kuva Ari Kekki / Metsähallitus

Vaikka Lemströmin revontuliteoriat osoittautuivat vääriksi, oli hänen toimintansa tärkeänä pohjana myöhemmälle suomalaiselle avaruustutkimukselle.

Ivalojoen Kultala ei siis ole pelkkää kullankaivun historiaa, vaan myös merkittävä paikka suomalaiselle avaruustutkimuksen alkutaipaleelle.

Kirjoittaja Pirjo Rautiainen on Metsähallituksen Lapin luontopalvelujen tiedottaja.

Kaikenlaisia kairan kulkijoita Lapissa

Lapin historiaa ovat ajan saatossa värittäneet monenlaiset muualta tulijat paremman elämän etsijöistä tiedemiehiin. Tässä heistä muutama.

Kummallisia kivikasoja

1908 norjalainen kaivosmies Johan Gustaf Norrmann teki Porkoseen, Kittilän ja Sodankylän rajamaille lähes 500 kaivosvaltausta, joille kaivoslaki edellytti tehtävän puolustustöitä eli louhintaa tai rakentamista. Valtaus piti ruuduttaa ja jokaiseen ruutuun piti rakentaa joko tippi eli malmikivikasa tai louhos.

Tippikasa Porkosessa. Kuva Pirjo Rautiainen

Tippikasa Porkosessa. Kuva Pirjo Rautiainen

Norrmann halusi pitää valtaukset, vaikkei ollut valmis varsinaisen kaivoksen perustamiseen. Hän palkkasi 10-20 paikallista kaivamaan urakkana turhia louhoksia ja rakentamaan tippejä. He kokosivat tipit käsin lähiympäristön kivistä. Tympeää hommaahan raskaiden kivien kasaaminen oli, varsinkin vailla järkevää tarkoitusta. Miehet keksivät kasata osan tipeistä puukehikon varaan. Petos paljastui kehikoiden sortuessa kivipainon alla. Tämän toiminnan seurauksena Porkosessa on kymmeniä kummallisia kivikasoja.

Itse tehtyjä revontulia

Tunnetko Suomen avaruustutkimukselle pohjaa luoneen geofyysikko Selim Lemströmin? 1800-luvun lopulla hän yritti saada aikaan revontulia Ivalojoella Kultalan takaisella tunturilla, ja taisi uskoa siinä onnistuneensakin. Hän vedätytti puhelinlinjan alhaalta Kultalasta ylös tunturiin, ja väitetäänpä että sitä varten hakattu aukko näkyisi rinteessä vieläkin. Olisiko muuten ollut Lapin ensimmäinen puhelin?

Ivalojoen Kultalan päärakennus. Kuva Pasi Nivasalo

Ivalojoen Kultalan päärakennus. Kuva Pasi Nivasalo

Kotlannin äijä

Pallasjärvellä tunturien katveessa asui niin ikään 1800-luvun lopulla Skotlannin eli Kotlannin äijä – Millie MacKay. Upporikas kuului olevan.

Äijä asui ensin Kemijärvellä, mutta päätyi Pallasjärvelle, jossa saavutti kuuluisuutta tempauksillaan. Jo Kemijärvellä ihmeteltiin kun mies rakensi vanhasta kirkkoveneestä laivan, jonka halusi kuljetettavan Pallasjärvelle, ja niin sitä riepotettiin metsien läpi länteen. Ei se sinne asti päässyt, koska vouti kielsi valtion metsien kaatamisen veneen reitiltä.

Kotlannin äijän maisemissa Pallastuntureilla. Kuva Pirjo Rautiainen

Kotlannin äijän maisemissa Pallastuntureilla. Kuva Pirjo Rautiainen

Hän rakennutti Pallasjärven rantaan kirkon, jonka muuraustöihin haettiin savi järven eteläosasta. Lasti upposi järveen, ja Äijä nostatutti saven pohjasta vaikka uuden hakeminen olisi ollut halvempaa. Lähistön naiset ja lapset veistivät hänelle kaarnalaivoja järven laivastoa varten. Miehistönä oli muurahaisia. Kaikenlaista…

Puolikko-Erkki

1800-luvun vaihteessa Muoniossa seikkaili mies nimeltä Ludvig Filip, josta tuli myöhemmin Ranskan kuningas. Hän ihastui Muonion papin vaimon siskoon Beata Caisaan. Tästä sikisi Lappiin kuninkaallista verta, sillä ihastuksesta syntyi poika Erik Walbom. Lapsi sai lisänimen Puolikko-Erkki, koska hänen ensimmäinen makuusijansa oli puinen kalansäilytysastia, puolikko. Kuningas ei koskaan tavannut Erikiä. Myöhemmin Puolikko-Erkki siirtyi asumaan Ruijaan Norjassa.

Lapin naisista tarinaa sitten vähän myöhemmin.

Pirjo Rautiainen on Metsähallituksen Lapin luontopalvelujen tiedottaja.

Mieletön homma – Ivalojoen iso korjausurakka melkein valmis

 Ivalojoen kulta-alueella on kunnostettu pari kesää Metsähallituksen hoidossa olevia arvokkaita vanhoja rakennuksia. Suurin piirtein 700 neliötä pärekattoa ja päälle vielä lautakatot. Puhumattakaan muista korjatuista rakenteista.

Ivalojoen Kultalan päärakennus saa uuden katon. Kuva Alexander Kopf.

Ivalojoen Kultalan päärakennus saa uuden katon. Kuva Alexander Kopf.

Eipä kyllä auta minun paukutella henkseleitäni tässä asiassa. Muuthan ne ovat vaivalla ja tuskalla työt tehneet, naulanneet päreet, tervanneet katot ja raahanneet rakennustarvikkeet kilometrien päähän erämaahan. Minun suurin tuskani on ollut paperihaavan saaminen sormeen toimistohommissa.

Minä olen hämmentänyt taustalla. Laskenut budjettia, kirjoittanut tiedotteita, metsästänyt päreiden ja tervan myyjiä, ollut yhteydessä Museovirastoon. Yrittänyt muka neuvoa kunnostajia kunnes huomasin, etteivät he neuvoja tarvitse. Paremmin osaavat homman itse. Mukavina miehinä ovat kuitenkin nyökytelleet, ettei minulle ole tullut paha mieli ja ovat sitten tehneet työt oikein.

Oli minulla suunnitteilla mennä sinne heidän avukseenkin aina välillä. Huokaisivat varmaan salaa helpotuksesta kun aina tuli samaan aikaan jokin tuiki tärkeä kokous, joka torppasi aikeeni. Kotonakin on yritetty kieltää terävien työkalujen käyttö, kirves takavarikoida, puukko piilottaa. En kyllä ymmärrä miksi, nopeastihan se nilkka parani.

Se on kyllä hienoa, että meillä on niin monen alan osaajia Metsähallituksessa. Onhan se kyllä oikeasti parempi, että minä pyörittelen niitä papereita ja rimpauttelen puhelimella tervan myyjille. Olen kyllä oikeasti ylpeä meidän puistomestareista ja luontovalvojista, jotka ovat tosi taitavia timpureita.

Ivalojoen kulta-alueen rakennukset on kunnostettu Metsähallituksen, Inarin kunnan, Kultamuseon ja Lapin Ely-keskuksen yhteisessä Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston rahoittamassa Kultaa ja kuohuja –hankkeessa. Hankkeesta lisää osoitteessa:

http://www.metsa.fi/sivustot/metsa/fi/Hankkeet/Rakennerahastohankkeet/kultaajakuohuja/Sivut/default.aspx

Pirjo Rautiainen – hankkeen aikana kulttuuriperinnön erikoissuunnittelija Lapin luontopalveluissa