Avainsana-arkisto: Haamuretkeily

Loviisan Svartholman merilinnoituksella luonto ja kulttuuri kohtaavat

Heinäkuinen päivä oli mitä parhain; auringonpaiste, sininen taivas ja meri, leppeä tuuli ja laineiden liplatus rauhoittivat mielen jo laivamatkalla Loviisan Svartholman merilinnoitukseen. Lisää mielenrauhaa oli luvassa saarelta avautuvien mahtavien merimaisemien ansiosta, ja yhden kesän parhaista päivistä koinkin tällä reissullani.

M/S Maria sai puksuttaa hiki hatussa kuskaten saareen halajavia matkustajia tällaisena päivänä. Vehreä Svartholma näytti todella kutsuvalta, ja laituriin päästyäni sainkin havaita tulleeni heti mielenkiintoiseen paikkaan, jossa riittää nähtävää.

M/S Maria sai puksuttaa hiki hatussa kuskaten saareen halajavia matkustajia tällaisena päivänä. Vehreä Svartholma näytti todella kutsuvalta, ja laituriin päästyäni sainkin havaita tulleeni heti mielenkiintoiseen paikkaan, jossa riittää nähtävää.

Eversti Augustin Ehrensvärdin vuosina 1748-1750 silloisen uuden Suomen itärajan turvaksi rakennuttama Svartholma kuuluu samaan rannikkopuolustuslinnoitusten sarjaan kuin Suomenlinna, mutta vaikka tunnettavuudessa ehkä häviääkin sille, on Svartholma silti hieno ja suosittu käyntikohde.

Itse olin liikkeellä niin sanottuna haamuretkeilijänä, jollaisia on tämän kesän aikana ollut muissakin Metsähallituksen muinaislinnakohteissa tutustumassa paikkoihin. Haamuretkeilykonseptihan otettiin käyttöön jo pari vuotta sitten Metsähallituksen kansallispuisto– ja retkeilyaluekohteissa, ja se osoittautui menestykseksi.

Linnoituksen muurit saivat aikoinaan kestää niin Kustaa III:n sodan, Suomen sodan kuin Krimin sodankin, jonka aikana englantilaiset pistivät linnoituksen tuhannen päreiksi. Onneksi jälkipolville on monivaiheisten restaurointitöiden ansiosta säilynyt kiehtova käyntikohde, jonka ylläpitoon ja kehittämiseen kannattaa edelleenkin satsata.

Linnoituksen muurit saivat aikoinaan kestää niin Kustaa III:n sodan, Suomen sodan kuin Krimin sodankin, jonka aikana englantilaiset pistivät linnoituksen tuhannen päreiksi. Onneksi jälkipolville on monivaiheisten restaurointitöiden ansiosta säilynyt kiehtova käyntikohde, jonka ylläpitoon ja kehittämiseen kannattaa edelleenkin satsata.

Saareen liikennöi kesäaikaan säännöllisesti kolme kertaa päivässä Suomen Saaristokuljetuksen M/S Maria –niminen reittialus, mutta sinne pääsee myös omalla veneellä. Lukuisa joukko moottori- ja purjeveneilijöitä olikin tullut nauttimaan saaren maisemista ja siellä toimivan Café Svartholmin antimista. Pizzaa näytti menevän urakalla, mutta ravintolassa on tarjolla myös monenlaista muuta syötävää pihveistä kala-annoksiin.

Saaren luoteispuolen näköalatasanteelta irtosivat päivän parhaat näkymät, ja miksei illankin. Jos ei näissä maisemissa ala tehdä merelle enemmänkin mieli, niin missä sitten. Maakravun täytyi kuitenkin tyytyä vain ihastelemaan paikkoja vakaasti maan kamaralta.

Saaren luoteispuolen näköalatasanteelta irtosivat päivän parhaat näkymät, ja miksei illankin. Jos ei näissä maisemissa ala tehdä merelle enemmänkin mieli, niin missä sitten. Maakravun täytyi kuitenkin tyytyä vain ihastelemaan paikkoja vakaasti maan kamaralta.

Svartholma palveli niin Ruotsin laivaston tukikohtana kuin myös lyhyen aikaa vankilasaarena. Kun linnoituksen käyttö em. tarkoituksissa päättyi, ja englantilainen laivasto-osasto tuhosi suuren osan saaren rakennelmista, saari oli käytännössä kokonaan laidunmaata, ja linnoitus itse pääsi rapistumaan varsin pitkälle, ennen kuin sitä alettiin restauroida sotien jälkeen ja viimeisimmät suuret kunnostustyöt tehtiin 2000-luvun puolella. Museovirasto hallinnoi Svartholmaa viime vuosiin saakka, mutta sittemmin saari ja linnoitus siirtyivät Metsähallituksen hoitoon.

Svartholman linnoitus on ns. bastionilinnoitus (suom. ”vallinsarvi”). Italiassa alun perin kehitetty linnoitusjärjestelmä perustui käytännölliseen linnoitusvarustusten muotoon ja säännönmukaisuuteen, joka mahdollisti mm. tehokkaan tykkitulen käytön.

Svartholman linnoitus on ns. bastionilinnoitus (suom. ”vallinsarvi”). Italiassa alun perin kehitetty linnoitusjärjestelmä perustui käytännölliseen linnoitusvarustusten muotoon ja säännönmukaisuuteen, joka mahdollisti mm. tehokkaan tykkitulen käytön.

Vaikka päivän aikana Suomen Saaristokuljetuksen omistama M/S Maria rahtasi porukkaa saareen ja takaisin kiitettäviä määriä, missään vaiheessa ei tuntunut siltä, että väkeä olisi ollut liikaa. Tosin se saattoi johtua siitäkin, että aloin äheltää teltan kanssa syrjässä tapahtumien keskipisteestä melkein heti saavuttuani saareen, jotta olisin saanut retkikamppeeni johonkin säilöön. Tietojeni mukaan leirintämahdollisuuksia oltaisiin tulevaisuudessa lisäämässä, mutta toistaiseksi varsinainen ainoa virallinen telttapaikka on saaren itäkärjessä.

Svartholmasta avautuvat merimaisemat ovat hyvällä säällä vertaansa vailla, ja huonommallakin voi tarkkailla mm. lokeista, meriharakoista, merimetsoista, valkoposkihanhista jne. koostuvaa runsasta vesilinnustoa. Tässä suojamuurin kulmalla paikkaa vahtii tällä kertaa lokki, joka taisi kärsiä jonkin verran pienen pienistä öttiäisistä, joita sen ympärillä parveili kunnioitettava määrä. Usein paikalla pällistelee myös meriharakka.

Svartholmasta avautuvat merimaisemat ovat hyvällä säällä vertaansa vailla, ja huonommallakin voi tarkkailla mm. lokeista, meriharakoista, merimetsoista, valkoposkihanhista jne. koostuvaa runsasta vesilinnustoa. Tässä suojamuurin kulmalla paikkaa vahtii tällä kertaa lokki, joka taisi kärsiä jonkin verran pienen pienistä öttiäisistä, joita sen ympärillä parveili kunnioitettava määrä. Usein paikalla pällistelee myös meriharakka.

Rakennetusta kulttuuriperinnöstä kiinnostuneet pääsevät kiertämään lukuisia polkuja pitkin saarta hyvin, nousemaan rantavalleille ja pysähtymään merinäköalapaikalle, tutkimaan linnoituksen muurien suojissa olevia käytäviä ja kammioita taikka tutustumaan Svartholmasta kertovaan näyttelyyn. Myös opastettuja kierroksia järjestetään suomeksi ja ruotsiksi sekä tarvittaessa englanniksi.

Svartholman näyttelysalina toimii osin entisöity, katoksella suojattu ns. pohjoinen kurtiini. Näyttelyssä on esillä myös erilaista linnoituksen esineistöä sekä vanha tykki. Mukaansa voi ottaa erilaisten esitteiden joukosta vaikkapa luettelon saaresta löytyvistä kasveista, joiden etsimisessä ja tutkimisessa vierähtää tovi jos toinenkin.

Svartholman näyttelysalina toimii osin entisöity, katoksella suojattu ns. pohjoinen kurtiini. Näyttelyssä on esillä myös erilaista linnoituksen esineistöä sekä vanha tykki. Mukaansa voi ottaa erilaisten esitteiden joukosta vaikkapa luettelon saaresta löytyvistä kasveista, joiden etsimisessä ja tutkimisessa vierähtää tovi jos toinenkin.

Koska itse linnoitus oli loppujen lopuksi aika nopeasti tutkailtu, keskityin suurimman osan ajastani nauttimaan ihanista maisemista, ja kevyellä budjetilla liikkeellä ollessani rauhoituin illalla ruoanlaittoon retkikeittimellä ja istuskelemaan yhdellä saaren kolmesta tulipaikasta.

Tuuli puhalteli ajoittain navakasti, ja varsinkin illalla läheisen tulipaikan luona sen verran kovasti, että vei melkein polttopuut mennessään. Puuhuolto kuitenkin saaressa pelaa, ja tulipaikkojen vieressä on runsaasti kuivaa polttopuuta säältä suojassa. Kännykkäkameran kuva valehtelee – ei tässä sentään noin suurta roihua oikeasti ollut, eli eivät palaneet penkit eivätkä lahkeet.

Tuuli puhalteli ajoittain navakasti, ja varsinkin illalla läheisen tulipaikan luona sen verran kovasti, että vei melkein polttopuut mennessään. Puuhuolto kuitenkin saaressa pelaa, ja tulipaikkojen vieressä on runsaasti kuivaa polttopuuta säältä suojassa. Kännykkäkameran kuva valehtelee – ei tässä sentään noin suurta roihua oikeasti ollut, eli eivät palaneet penkit eivätkä lahkeet.

Yöksi oli luvattu kovenevaa tuulta ja sadetta, mutta illalla oli vielä hyvinkin poutaista ja rauhallista seurata laskevaa aurinkoa ja miettiä, mihin suuntaan Svartholma on tulevaisuudessa menossa. Toivottavasti saaren kulttuuriperinnöllisiä ja matkailullisia arvoja kunnoitetaan jatkossakin, ja linnoitus luontoympäristöineen pysyy ja kehittyy positiiviseen suuntaan.

Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin oli helppo jäädä, kun meno saaressa ravintolan sulkemisajan jälkeen rauhoittui, ja laituriin, jäi vain joitakin venekuntia. Yöllä tuulen ja sateen lisäksi ei kuulunut juuri muuta kuin lepakoiden perässä hiippailleen perheenisän varovaista jutustelua poikiensa kanssa.

Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin oli helppo jäädä, kun meno saaressa ravintolan sulkemisajan jälkeen rauhoittui, ja laituriin, jäi vain joitakin venekuntia. Yöllä tuulen ja sateen lisäksi ei kuulunut juuri muuta kuin lepakoiden perässä hiippailleen perheenisän varovaista jutustelua poikiensa kanssa.

Kehnona teltassa nukkujana yöunet taisivat jäädä meikäläisellä kokonaisuudessaan pariin tuntiin, ja aamulla vettä tulikin ihan maahan asti, lähestulkoon siihen saakka, kunnes laiva saapui taas hieman ennen puolta päivää ja pääsin kotimatkalle. Antoisa ja hieno reissu!

Kirjoittaja Mikko Lemmetti on yksi Metsähallituksen luontopalvelujen hoitamilla historiakohteilla kesällä vierailleista haamuretkeilijöistä. Heiltä on saatu arvokasta tietoa historiakohteiden kehittämiseen.

Metsähallituksen luontopalvelujen hoitoon siirtyi Museovirastolta viime vuonna 29 historiakohdetta muinaisjäännöksistä linnoituksiin ja rauniolinnoihin. Loviisan Svartholma on niistä yksi. Muita ovat muun muassa Raaseporin, Kuusiston ja Kajaanin rauniolinnat.

Mainokset

Haamu löytöretkellä uusissa maisemissa

Perheen syysretkelle oli vain päivä aikaa. Haamun kotoa on hirmu pitkä matka kaikille valtion retkeilyalueille. Lisäksi lähimmän kansallispuiston Salamajärven hienot reitit on koluttu jo useasti ja hyviksi todettu. Niinpä haamu päätti etsiä aivan uuden retkikohteen luontoon.fi -sivustolta.

Kuva0008

Retkikohdehaun
alueeksi valittiin Etelä-Pohjanmaa & Keski-Suomi, toiveena kallioita ja rotkoja, toisaalta suotkin ovat haamun suosikkeja. Pari vaihtoehtoa löytyi: Kulhanvuoren rinkulainen luontopolku vei voiton Levanevasta oikeastaan vasta retkelle lähdön aamuna. Retkiaamuna oli kylmänkostea sää ja Levanevan pitkospuut olisivat takuuvarmasti olleet liukkaat saapasjaloilla kulkea, lisäksi reitti olisi ollut edestakainen. Kauhanevan-Pohjankankaan kansallispuistokin olisi ollut paremmalla kelillä sopiva kohde, mutta lyhykäinen vain kahden kilometrin pitkospuulenkki ei riittävästi houkutellut pitkälle ajomatkalle. Täysin uuden retkikohteen valinta oli yllättävänkin helppoa nettipalvelun kautta.

Haamun nuorin retkikaveri, jo 7 v., on tottunut retkeilemään monenlaisissa maastoissa. Toinen retkikumppaneista onkin jo yli 60 v., kun taas haamu on likimain tasan puoli vuosisataa kartuttanut retkikokemuksiaan kaikenlaisissa maastoissa. Kumppanusten retki toteutui siis upeassa syyssäässä 29.9.2013 ennestään tuntemattomassa luonnonsuojelukohteessa.

Kuva0013

Kulhanvuorelle kulkeminen sujui mutkitta. Ajoreitti valittiin navigaattorilla. Mukaan oli lisäksi tulostettu ajo-ohjeet Luontoon.fi –palvelusta. Ohje piti kyllä tulkita ikään kuin väärästä suunnasta, koska emme tulleet Jyväskylästä päin, vaan tietä numero 58 pohjoisen suunnasta. Navigaattoria uskoen löysimme Konttimäentien alun ja ohjeiden mukaan pysäköintialueen.
Nuorin retkeläinen kiipesi innoissaan heti katsomaan opaskartasta tarkempaa reittiä. Alueen maastokartta oli myös Retkikartta.fi –palvelusta tulostettuna mukana. Kartan avulla aioimme suunnistaa loppupäivän, mutta reitti oli merkitty maastoon niin hyvin, että olisimme pärjänneet ilmankin. Oli kartasta kyllä reitillä kiva vilkaista, missä kohden ollaan menossa ja millaista maastoa on edessäpäin.

Kuva0021

Pysköintipaikalta on muutama sata metriä tulentekopaikalle, jossa on myös reitin ainoa kuivakäymälä. Kesän jäljiltä normivessa oli epäsiisti. Esteetön vessa oli sen sijaan aivan erinomaisen siisti ja puhdas, tosin sinne ei olisi mahtunut edes pienen rollaattorin kanssa, koska kuivikkeita oli samassa tilassa ainakin kolme isoa jätesäkillistä. Reitti parkkipaikalta Kulhankoskelle on leveä ja helppokulkuinen. Pöytä ja penkki ovat jo melko iäkkäät, mutta nuotiopuita oli riittävästi ja paikka todella kaunis ja rauhallinen.

Luontopolku sopii normaalikuntoisille aikuisille sekä omin jaloin tai rinkassa mukana kulkeville lapsille. Poikanen hyppi riemusta nähtyään ensimmäisen vilauksen Iso-Musta –järven rannan tuntumasta löytyvästä taukopaikasta ja hienosta maisemasta.

Reitti oli merkattu maastoon puihin maalatuilla keltaisilla reittimerkeillä. Lapsesta oli hauska etsiä merkkejä puista, etenkin alkumatkasta, kun polku ei ollut niin yksiselitteinen. Kulhanvuoren laella pidimme juomatauon, ihailimme huikeita maisemia ja ihmettelimme jälkiä entisistä ajoista.

Kulhanvuoren historiasta kertova opastaulu oli irronnut telineestään, mutta vuorenhuipulla ja luettavissa se kuitenkin vielä oli. Retki jatkui kohti suojelualueen vanhoja metsiä. Kuusikossa oli muutaman kerran pysähdyttävä poimimaan suppilovahveroita ja lampaankääpiä. Ennen rotkoa on myös Lamminkankaan erakoiden asuinpiiri. Opastaulun luettuamme jätimme reput hetkeksi selästä ja tutkimme ympäristöstä, missä mitäkin rakenteita oli joskus sijainnut.

Mukana kannetun retkikirveen hamarapuolella saatiin liukastumisvaarasta varoittava kyltti ripustetuksi oikeaan asentoon ja matka jatkui lapsen mielestä koko retken parhaaseen eväspaikkaan eli Syväojanrotkoon. siellä kuviteltiin vuohien kiivenneen pitkin rinteitä ja erakoiden säilöneen ruokiaan kylmiin kivenkoloihin paannejääseinämän kupeeseen. Rotkossa oli paljon kaatuneita puita. Muutama polkua reunustava kaide oli kärsinyt kaatuneista puista, mutta muuten reitti oli hyvässä kunnossa.

Kuva0025

Matkalla rotkosta Kulhankoskelle keräsimme hallavahakkaita ja ihmettelimme kääpiä, sieniä, jäkäliä, sammalia, muurahaiskekoja, tikkoja ynnä muita monenmoisia luonnonihmeitä. Pieni-Musta -lampeen laskevan puron oli majava joskus padonnut ja yrittänyt kai nostaa myös Pieni-Mustan veden korkeutta. Lammen rantaa kulkeva pitkospuupolku oli korvautunut ylempänä rannalla kulkevalla polulla. Pitkospuupätkiä oli yhä käytettävissä ja lapsesta niillä oli jännä juosta, onneksi eivät olleet liukkaita. Valtavan haavan kohdalla Kulhankosken rannalla majavan suuruudenhulluus oli laantunut ja puunkaato jäänyt kesken. Kulhankosken ranta oli noin neljäs paikka, johon nuorimmainen olisi omien sanojensa mukaan voinut rakentaa oman talonsa.

Kuva0068
Kuva0030

Iso-Musta –järven rantaan teimme nuotiotulet, nautiskelimme hiljaisuudesta  ja söimme loput eväät.  Nuorimmainen yritti myös onkia isoja mustia ahvenia, mutta ne eivät varmaan erityisemmin pitäneet ruisleivästä.

Kuva0073

Kuva0064

Kuva0082

Kotiin palasimme auton takakontti täynnä sieniä, vähän karpaloita ja hyvillä retkimuistoilla latautuneina. Uusien polkujen etsiminen onnistui loistavasti, jopa vanhin retkeläinen oli sitä mieltä, että kokemus kannattaisi toistaa.

Retkiterveisin,

Haamuretkeilijä

Metsähallituksen luontopalvelut on rekrytoinut haamuretkeilijöitä (mystery shopper, quality hunter) yhteistyökumppaninsa Suomen Ladun jäsenistöstä. Haamuretkeilijät retkeilevät omatoimisesti ja anonyymisti kansallispuistoissa ja retkeilyalueilla tehtävänään arvioida ja auttaa kehittämään retkikohteita. Lisätietoja haamuretkeilystä

Haamuretkeilijä liikkeellä: vanha menee Liesjärvellä

”Kato toi vanha menee tonne!” hihkaisi nuori retkeilijän alku Liesjärven kansallispuiston Savilahden telttailupaikalla. Puolisoni oli menossa aamu uinnille ja nyt sen sitten tiedän, että hän on jo vanha. Haamuretkeilimme hänen kanssaan heinäkuun aurinkoisena viikonloppuna Liesjärvellä,

Telttailualueita Liesjärven kansallispuistossa on kaksi. Kaksvetinen sekä Savilahti, jossa laskinkin telttoja lauantain ja sunnuntain välisenä yönä olleen kahdeksan. Ulkoiluharrastuksen puraisemia nuoria perheitä. Olivat taivaltaneet paikalle pitkospuita ja polkuja pitkin. Ulkoilmasta oli nautittu ja sen huomasi. Kuin yhteisestä sopimuksesta iltakymmeneltä olivat kaikki teltoissaan nukkumassa.

Opaste Kyynärharjun alkupäässä.

Opaste Kyynärharjun alkupäässä.

Liesjärvellä sijaitsee vanha entistetty metsänvartijan tila Korteniemi. Korteniemeen meloimme Pirttilahden parkkipaikalta. Paikalle olisi päässyt myös hienoa, Kyynärharjua pitkin kulkevaa polkua. Reitti on hyvin opastettu eikä eksymisen vaaraa ole.

Tilalla järjestetään erilaisia talkoita ja perinnetapahtumia. Lauantaina oli vuorossa heinän tekoa. Seuraavana valmistuu mustakaura ja sitten onkin vuorossa ruistähkien keruu. Ruistähkät kuulemma kerätään kököille kuivumaan. Täytynee käydä tutustumassa kökköihin vai lausutaankohan kököihin?

Sade oli haitannut heinäntekoa. Illalla alkanut auringonpaiste kuivasi niitettyä tuoksuvaa heinää ja pääskyset visertelivät talkooväen odotellessa savusaunavuoroaan. Emme kehdanneet jäädä jälkilöylyille, joten meloimme Savilahteen teltan pystytykseen. Mukavan rengasreitin, Sikolahti – Kaksvetinen – Peukalolammi, kiersimme vielä ennen vesille lähtöä.

Infotaulu retken varrella oli säältä ja auringolta suojassa.

Savilahdesta meloimme sunnuntaina Kyynärjärvelle tarkoituksena jatkaa sieltä Tapolanjärvelle. Väylä oli kuitenkin kasvanut umpeen. Poikamies joutsenkin töräytteli heinikon reunalla siihen malliin, että päätimme tavoittaa Hyypiönkallion näköalapaikan kävellen. Kävely olikin kannattavaa, sillä reitin varrelta poimimme täyden pannullisen juuri nousseita kanttarelleja. Hämeen luontokeskuksessa kävimme vielä retken lopuksi pullakahveilla ja oppimassa, että sienen, siis sen kanttarellin maanpäällinen osa on oikeasti itiöemä.

Käden koukistajalihaksellekin piti antaa erilaista liikettä, joten käväisimme vielä ajelemassa Ruostejärven köysilossilla.

Retkiterveisin,

Haamuretkeilijä

Metsähallituksen luontopalvelut on rekrytoinut haamuretkeilijöitä (mystery shopper, quality hunter) yhteistyökumppaninsa Suomen Ladun jäsenistöstä. Haamuretkeilijät retkeilevät omatoimisesti ja anonyymisti kansallispuistoissa ja retkeilyalueilla tehtävänään arvioida ja auttaa kehittämään retkikohteita. Lisätietoja haamuretkeilystä