Kirjoittajan arkistot: minttu perttula

Mitäs metäs tapahtuu, kun mätäs on pikkuisten ukkeleiden valtaama?

”It is weird when you start to see colors differently. You understand green colors of grass and moss like newer before” (Chelsea Sparks, Kentucky, USA)
DSC_4779
Torstaina 10.4. Evon retkeilyalueelle saapui yli kolmenkymmenen korkeakouluopiskelijan kansainvälinen ryhmä kokeilemaan mitä uutta kulttuurin tulkinnat metsäluonnossa tuovat luontokokemukseen. Ryhmällä oli mukanaan ideakortteja, joissa inspiraatiota tuottaa suomalainen taide ja kulttuuriperintö. Tehtävänä oli lavastaa taideteoksia metsäluonnossa ja valokuvata tulkinnat. Apuna ryhmällä oli esimerkiksi pieniä ukkoja, joista lavastettiin miniatyyritaideteoksia tai tilanteet saattoi näytellä. Rajoituksena ei ollut kuin mielikuvitus ja metsäluonnon kunnioitus: ”Meillä oli tehtäviä, mutta saimme kuvata vapaasti ja luoda uutta ilman ennakkorajoituksia. Samalla katsoin ympäristöä tarkemmin ja uteliaammin.” (Wilma Niskanen)

Tuulinen ja viileä sää pääsi hieman yllättämään ryhmän, vaikka aurinko paistoikin upeasti. Tästä johtuen alun odotukset eivät olleet ihan niin korkealla kuin olisi voinut. Yllättävän nopeasti tunnelma kuitenkin lämpeni. ”Kolmen kilometrin aarniometsäkierros sujui tosi nopeasti ja oli kiva. Matkalla olevalla suolla olimme kuin Floridassa, sillä aurinko paistoi lämpimästi. Upea sää kruunasi päivän. Kun otimme kuvia, jouduimme tarkkailemaan luontoa uudella silmällä. Tämä kokemisen tapa sopii erityisesti ulkomaalaisille, jotka samalla tutustuvat Suomen luontoon ja taiteeseen.” (Anna Vaccari)

Yksi merkittävimpiä näkökulman muutoksia oli metsän pienten yksityiskohtien näkeminen uudella tavalla. Kivien ja kantojen muodot, maaperän eri värisävyt ja metsän siivilöimä auringonvalo loi näkymiä, jotka saattoivat nousta jopa luonnon suuruuden kokemuksen yläpuolelle. Myös alueen rikas kulttuurihistoria nivoutui osaksi luontoa. Tosin uittoperinteen kuvittaminen tuotti mukanaan yhdet märät espanjalaisjalat, joita kuivattiin urakalla nuotion lämmössä ja vilu suli nauruksi.

Kansainvälinen retkipäivä Evolla oli osa keväällä lanseerattavaa luontopalvelua, jossa retkeilyalueiden käyttäjät pääsevät laajemminkin kokeilemaan, kuinka luonto ja kulttuuri kietoutuvat uudenlaisiksi luontokokemuksiksi – ja myös jakamaan kokemuksiaan muiden retkeilijöiden ja luonnosta kiinnostuneiden kanssa. Tehtäväkortteja ja esimerkiksi ”miniatyyriukkeleita” tulee jakoon ainakin Evon, Kylmäluoman ja Napapiirin retkeilyalueille sekä läheisiin majoituspalveluihin. Palvelun nettisivut aukeavat toukokuun alussa ja sinne kuka tahansa voi ladata kuvia omista metsäisistä taidetulkinnoistaan. Palvelun toteuttaa yhteistyössä Metsähallitus ja Humanistinen ammattikorkeakoulu Euroopan sosiaalirahaston tuella.
MätäsMetäs –nimellä kulkevaan palveluun pääsee tutustumaan jos nyt Facebook –sivuilla osoitteessa http://www.facebook.com/matasmetas. Käy tykkäämässä, niin pääset mukaan kulttuurimatkalle metsään. Ainakin Yhdysvaltalainen vierailijamme Chelsea Sparks jäi koukkuun: ”Haluan kokeilla samanlaista taiteen ja luonnon yhdistämistä omalla kotiseudullani Kentuckyssa. Siellä luonto on erilaista, mutta uskon idean toimivan sielläkin.”
Timo Parkkola, TKI-päällikkö, Humak

Pientä pintaremonttia: Otetaan vastaan remonttikuntoinen kohde, mieluiten kokonainen saari

 Alkuperäiskuntoisessa kohteessa on se hyvä puoli, että siitä voi ”ihan pikku rahalla” ja ”vähällä vaivalla” saada oman näköisensä ja mieleisensä. Kun itse on kätevä käsistään ja kaveripiirissä on puolilaillinen sähkömies. Se nyt vasta olisi kiusallista, jos hyvää tarkoittava edellinen omistaja olisi tehnyt kaikenlaisia korjauksia, joiden kanssa olisi ”ihan mahdoton elää”. Esimerkkinä vääränväriset kaakelit. Parempi aloittaa itse ja ihan alusta. Saa sitten tehtyä mieleistänsä.

Vallisaari Helsingin edustalla on oikea remonttireiskan unelma. Kymmeniä alkuperäiskuntoisia kiinteistöjä, joita edellinen omistaja ei ole pilannut kyseenalaisilla sisustusratkaisuilla. Puitteet ovat hulppeat: merinäköalaa löytyy ja ulkoilumaastot ovat vertaansa vailla. Veneestä riippuen Kauppatorille pääsee viidessätoista minuutissa ostamaan silakkatuotteita ja kauden kasviksia. Pientä pintaremonttia ja sillä selvä.

Kuten jokainen pienellä rahalla remonttia suunnitteleva, on Vallisaaressakin ihan perusteltua luottaa siihen, että vapaehtoisia apulaisia saaren kunnostustalkoisiin on löydettävissä – jos nätisti pyytää ja kahvit tarjoaa. Olenhan minäkin nyt ollut tekemässä vaikka mitä ja vaikka kenen hyväksi, joskaan en nyt ihan muista mitä se oli ja kenen hyväksi.  Nyt on joka tapauksessa vastapalvelusten aika. Vallisaaren WWF:n kanssa yhdessä järjestetyt talkooviikonloput ovat perinteisesti täyttyneet vauhdilla ja erityyppisiä talkooporukoita on todella tulossa kesän mittaan auttamaan saaren kunnon kohentamisessa. Erityisen paljon halukkaita löytyy luonnonhoitotalkoisiin, joissa tehdään arvokasta työtä ketoja avaten ja poistetaan puustoa kulttuuriperintökohteita vaurioittamasta. Osa saareen tutustumaan tulevista ryhmistä haluaa tehdä puolet päivästä talkootyötä ja retkeillä vasta sitten. Vallisaaressa onkin syytä lähteä siitä, ettei vapaamatkustajia ole: kaikki kantavat kortensa kekoon saaren hyväksi, niin sidosryhmät, yrittäjät kuin hallinnon edustajat. Metsähallituksen väkeä näkee saarella sekä työtehtävissä että talkoolaisina, Puolustusvoimien Eräseuralaiset ajavat talkoissa traktoria ja Perinneyhdistys opastaa tapahtumissa ihmisiä. Helsingin kaupungin ja Museoviraston väki suunnittelee yhdistävänsä kevätretkeensä sekä retkeilyn että talkootyön. Vallisaaressa toimimisesta kiinnostuneet yrittäjät ovat olleet rakentavassa hengessä mukana miettimässä parhaita käytäntöjä kohteen kestävänmatkailutoiminnan käynnistämiseksi.

Kuten kaikissa remonteissa, on syytä varautua yllättäviin menoihin. Ja yllättäviin ongelmiin. Ylipäänsä yllätyksiin. Innostus on aina hyvästä, mutta niin on realistinen ja asiantuntijoiden tekemä suunnittelukin. On myös mahdollista, että muuttopäivän aamuna, muuttoporukasta tulee paikalle vajaa puolet ja muutama lisää vasta siinä vaiheessa, kun palkkiopitsat on tilattu. Suunnitelma B on hyvä olla olemassa.

Vallisaari on kohde, jossa asiantuntemus, ideat, tieto ongelmista ja niiden ratkaisuehdotuksista ovat laajan joukon hallussa.  Vallisaaren kohdalla on opittu, että pyytämällä saa apua ja ongelmista avoimesti puhuessa saa niihin ratkaisuja.  Vallisaaressa tuskin kaikki sujuu kuin Strömsösä  (joskin rauhoitetut linnut osataan ainakin Metsähallituksen Luontopalvelujen suojelubiologien avulla jättää rauhaan), mutta luultavasti kuitenkin hyvin samaan tapaan kuin missä tahansa remontissa: alkuinnostusta, vastoinkäymisiä, rahanmenoa, rahansäästöä ja lopputulos, jota on oppinut yhdessä tehden arvostamaan matkan varrella enemmän kuin ulkopuolisella teetettyä. Ja remontin valmistuttua jää enää ne perinteiset puuttuvat listat, jotka kiinnitellään ”sitten joskus”.

Metsurit valmistelevat kevään talkoita. Kuva: tapani Mikkola/ Metsähallitus

Metsurit valmistelevat kevään talkoita. Kuva: tapani Mikkola/ Metsähallitus

Merellistä kulttuuriperintöä hoitamassa

Kierrettyäni alkukesän Katanpään linnakesaaren rakennuksia ja selvitettyäni niiden korjaustarpeita tuli juhannussunnuntaina aika pakata villapaidat, aurinkorasva ja työvaatteet kapsäkkeihin – edessä olisi kaksi viikkoa saarella kansainvälisellä talkooleirillä! Ammattienglannin opinnoista huolimatta ajatus korjaustyön ohjaamisesta englanniksi toi pientä lisäjännitystä. Pelot olivat kuitenkin turhia, sillä aina on aidassa matalampiakin kohtia jotka etsivä kyllä löytää: ”I don´t remember what this is in English, so from now on I am going to call it `taltta`.” Kokemuksen tuomana vinkkinä: vinha käsien pyörittely ja erilaiset demonstraatioäänet tuovat myös oivallista lisäpontta jos sanat loppuvat kesken.

 Leiri pidettiin Selkämerellä, Uudenkaupungin edustalla Vekaran saarella ja korjauskohteena oli 1800-luvulla rakennettu kalastajatilan päärakennus. Talkoolaiset osallistuivat leirin aikana vuoroin rakennusperinnön ja luonnon hoitoon. Rakennuksesta purettiin lahonnutta ulkovuorausta ja asennettiin uutta sekä kunnostettiin hirsikehikkoa. Lisäksi rakennuksen eri osia pintakäsiteltiin rautavihtrillillä, vernissalla ja pellavaöljymaalilla sekä hylkeentraanilla terästetyllä ja tietenkin paikalla itse keitetyllä keltamultamaalilla.

Työtä riitti seinärakenteiden lisäksi myös ikkunanpuitteiden, lasikuistin ikkunoiden sekä karmien parissa. Talkoolaiset tekivät puitteiden ja karmien kunnostuksessa kaikki työvaiheet pohjatöistä aina kitin valmistukseen ja kittaamiseen itse, eikä lopputulos ollut, näin länssuomalaiseen tapaan ilmaistuna, lainkka huano!

Työ eteni reippaasti ahkerien talkoolaisten ansiosta, vaikka leiriläisten kokemustausta oli hyvin erilainen; joukosta löytyi puuseppä, mutta myös suurkaupungin poika, joka ei ollut koskaan aiemmin pitänyt sahaa kädessään. Koko porukkaa leimasi innokas ja epäröimätön asenne, jonka avulla vähäpätöisemmät esteet, kuten kokemattomuus, oli äkkiä ohitettu. Työn ohella Selkämeren ulkosaaristo näytti parhaat puolensa keskikesän seisovina helteinä ja valoisina kesäöinä. Tunnelmaa loivat myös saarella luonnonhoitotöitä laiduntaen hoitaneet lampaat, peseytyminen savusaunassa, yöllä ulappaa halkonut Isokarin majakan valo sekä leirikokkimme Tuomon herkulliset eväät ja saaren kalastajaperinnettä jatkavan Matin kummitustarinat esi-isistään.

Vekarasta suuntasin auton nokan parin päivän tauon jälkeen kohti Pohjanmaata ja Raippaluotoa, josta lähdimme Vaasan puistonjohtaja Kari Hallantien ja Metsähallituksen puusepän Pekka Hipin kanssa kohti Västra Norrskärin saarella olevaa luotsitaloa. Yli tunnin merimatkalla pääsimme välittömästi aitoon myrskyluodon tunnelmaan, sillä tuulen voimakkuus oli 16m/s ja aallokko sen mukainen! Työt aloitimme vasta seuraavana päivänä sillä perille päästyämme saari toivotti meidät vielä tervetulleiksi kaatamalla valtamerellisen vettä niskaamme.

Keskityimme ensin luotsituvan ikkunoihin, mutta nälkä tunnetusti kasvaa syödessä ja lopulta myös saarella olevan kasarmirakennuksen ikkunoista iso osa tuotiin Raippaluotoon kunnostettavaksi. Lisäksi oli hyvää aikaa tarkastaa muita, tulevia korjaustarpeita ja tehdä pieniä paikkauksia saaren muihin rakennuksiin.

 Seuraavalla viikolla kunnostimme puitteita Raippaluodon Sommarössä. Kunnostustyöstä ilmoitettiin paikallisissa lehdissä ja kiinnostuneita saapuikin paikalle mukavasti. Osalla vierailijoista oli oma urakka tulossa, toiset olivat lähteneet katsomaan paikkaa ja ottamaan selvää, mistä oikein on kysymys. Teimme sen minkä viikon aikana ehdimme ja loput ikkunat jäivät Pekan harteille.

Samaan työhön ryhdyttiin syksyllä myös Selkämerellä, Porin edustalla Säpin majakkasaarella sekä Vekarassa. Molemmista haettiin huonokuntoisimpia ikkunoita ja Säpistä myös muutama ovi, jotka kunnostetaan talven aikana mantereella. Norrskärin luotsitalon ikkunat saatiin syyskuussa jo kunnostettuina takaisin paikalleen ottamaan vastaan ulkomeren syysmyrskyt!

Karmin maalausta Norrskärillä/ Hilja Palviainen

Karmin maalausta Norrskärillä/ Hilja Palviainen

Metsähallitus järjesti Vekaran leirin yhteistyössä Kansainvälinen vapaaehtoistyö ry:n kanssa (http://www.kvtfinland.org/)

Pala Karjalaa, pala menneisyyttä

Karhusen kalasauna, Metsähallituksen autiotupa Suomussalmen Murhijärvellä on pala Vienan Karjalaa Kainuun takamailla. Samalla tämä hirsinen kalasauna kertoo elämänmuodosta joka on katoamassa ihmisen arjesta. Kalamajaan vetäydyttiin päiväkausiksi kalastusta varten polkujen ja veneen avulla noin kilometrin päässä olevasta Kuivajärven vienankarjalaisesta kylästä vielä 1950-luvulla.

1700-luvulla rajan takaa Vienan-Karjalasta asutuksensa saaneet Suomussalmen Kuiva- ja Hietajärven kylien rakennukset poltettiin osana talvisodan taisteluita. Kylästä etäämmällä, Murhijärven saaressa olevat kalamajat jäivät polttamatta. Se antaa kohteille vielä oman erityisarvonsa.

Kalamajoilla, joita saaressa on kolme, on Kainuun vienalaiskylien historiassa oma pieni, mutta mielenkiintoinen lukunsa. Karhusen kalamaja on rakennettu 1930-luvulla perheen kalastuspaikaksi, samoin sen vieressä oleva runonlaulaja Domna Huovisen (1878-1964)  kalamaja.  Kolmas, lautarakenteinen Saavisten kalamaja on 1950-luvulta. Karhusen kalamaja on nykyisin Metsähallituksen hallinnassa. Se on pyöröhirsinen yksihuoneinen pulpettikattoinen rakennus. Alun perin siinä on ollut kiuas, nykyisin kamina. Rakennuksessa oli ensin lautakatto, välillä huopakate. Lautakatto rakennettiin uudelleen vanhan mallin mukaan kesällä 2002, kun rakennukselle tehtiin Metsähallituksen työnä konservoiva peruskunnostus.  

Erityisesti Domna Huovisen sekä Karhusen kalamajat ovat suora jatkuma alueen vanhasta yksinkertaisesta hirsirakentamisesta, jolla on monisatavuotinen perinne. Rakennuksen käyttöön liittyy monia mielenkiintoisia tarinoita, seuraavaksi yksi kiehtovimmista.  Vuonna 1960, 82 vuotias Domna kävi hyvästelemässä kalamajat häntä kymmenen vuotta nuoremman kalakaverin

Moarie Karhusen kanssa. Tästä reissusta kirjoittaa Moarie Karhusta haastatellut akateemikko Pertti Virtaranta vuonna 1972 seuraavasti:

”Hos satakkah taikka paistakkah”, kalaan oli päästävä, kuvaili Moarie ystävänsä halua. Urheasti Domna tarpoi 8 kilometrin raskaan polkutaipaleen. Yöksi mummot pääsivät Murhijärven saareen kalapirttiin. Ja kalaa tuli taas kontit täyteen. Ennen kotiin lähtöä vielä verkot kuivattiin ja lähtökahvit keitettiin – ja Domna hyvästeli kalarantansa. Moarie kertoi: Menin edeltäpäin veneeseen vettä viskaamaa ja verkkoja asettamaan lähtökuntoon. Domna istahti rantakivelle tulisijan ääreen ja alkoi äänellä itkeä. Ensin passipoitteli järven ja sen ”kaunehet säyneäkalaset ”, sitten kiitteli lämpimän pirtin kiukaineen ja vihdoin minutkin, kalakumppaninsa, joka hänet, vanhan on ottanut matkaansa, hoitanut ja kuljettanut”. Niin päättyi yksi aikakausi.

Murhijärven luonnonsuojelualueella sijaitseva Karhusen kalamaja siirtyi Metsähallituksen hallintaan vuonna 2002. IMG_0019 (2)

Päivi Tervonen

Erikoissuunnittelija

kulttuuriperintö

 

Pitääkö talkoolaisen olla aamuihminen?

 Miksi talkoot alkavat aina jumalattoman aikaisin? Yhtä hyvin talkoot voisi aloittaa urbaanin sivistyneesti Fazerin brunssin jälkeen puolelta päivin ja lopetella eteläeurooppalaisen tyylikkäästi alkuillasta, siirtyen sujuvasti Kappelin terassille? Näin ajatteli varmasti moni Metsähallituksen ja WWF:n Vallisaaren viikonlopputalkoisiin ilmoittautunut, odotellessaan Kauppatorin kupeessa armeijan paattia, päästäkseen risusavottaan salaperäiseen Suomenlinnan kupeessa häämöttävään saareen. Tai ehkä sitä mietin vain minä, lastatessani yhdessä WWF:n porukan kanssa talkoovarusteita ja ruokia samaiseen armeijan kuljetusalukseen Santahaminan päässä.

  Talkoohommia Vallisaaressa, Aleksanterin patterilla

Saako talkoolaisia komennella?

Talkoolaiset ovat mahtavaa porukkaa. He antavat aikaansa yhteiseen hyvään, käyttävät kallisarvoiset viikonlopun tunnit luonnon monimuotoisuuden ja kulttuuriperintökohteen hoidon hyväksi. Koko viikon kestävissä talkoissa panoksena on pitkä pätkä kesälomaa. Miten tällaista hyvisjoukkoa uskaltaa komennella? Entä jos toisen päivän aamuna Kauppatorin laiturilla päivystävät enää lokit ja talkoolaiset ovat äänestäneet jaloillaan ja valinneet sittenkin brunssin. Nousiko sittenkin työnjohtajan rooli erikoissuunnittelija päähän ja risupinojen koosta, muodosta ja sijoittelusta tuli sanottua hiukan liian tiukkaan sävyyn? Olisiko pitänyt jättää mainitsematta, että risupino pitää olla 45 asteen kulmassa tiehen nähden… Ehkei sitä kulmaviivoitinta olisi ainakaan kannattanut kaivaa esille… Entäpä, jos kaikki haluavat mieluummin mennä Suomenlinnan hoitokunnan Iinan ja Vesan talkooryhmään? Vallisaaressa ja Kuninkaansaaressa tehtiin talkoohommia kahdessa eri kohteessa, joista toisen työnjohdoksi oli saatu naapurisaaresta Suomenlinnan hoitokunnan huippuosaajia.

Pakko rakastaa talkoita!

Ihanat talkoolaiset tulivat myös sunnuntaina. Eikä vähiten varmasti WWF:n mahtavan kokin Leenan ansioista. Talkoolaiset marssivat vatsallaan, tai ainakin talkoiden työnjohto. Saaret läpikotaisin tuntevan Jarmo Niemisen retki avasi talkoolaislle heidän ”hoidokkinsa” historiaa. Puolustusvoimiakin on pakko rakastaa. Auttavat aina, kuljettavat ja ovat joustavia. Voisikohan armeijan kavereille ehdottaa jotain rauhanajan ympäristömitalia. Armeijan poikien Uiskot eivät ehkä ympäristöpalkintoa saisi ainakaan hiilijalanjälkensä puolesta, mutta kyllä moni talkoolainen löysi sisäisen pikkupoikansa, kun Usikon kyydillä pääsi hurauttamaan mantereelle. Tai ehkä se olin jälleen vain minä.

Uiskon kyydillä tavarat ja talkoolaiset mantereelle

Uiskon kyydillä tavarat ja talkoolaiset mantereelle

Talkoista kirjoittaessaan tulee käytettyä paljon ylisanoja, kaikki on epäilyttävän mahtavaa ja ihanaa! Totta kuitenkin on, että harvoin saa olla niin monien hyvien asioiden äärellä, tehdä hommia hyvän puolesta, mukavien ihmisten kanssa. Luontoa, historiaa, maisemia, iloisesti hommia paiskivia ihmisiä, komeita univormupukuisia tyyppejä, hyvää ruokaa, innostusta. Pakko rakastaa talkoita, niitä aikaisin aamulla alkaviakin.

Kaikki tekivät töitä lounaansa eteen

Kaikki tekivät töitä lounaansa eteen

Erään erikoissuunnittelijan unelma: Puisevaa rakentamista vain kirvestä käyttäen

Asumiskelpoinen hirsirakennus on mahdollista tänäkin päivänä rakentaa pelkästään kirvestä, puutavaraa, vähän kiveä ja neuvokkuutta käyttäen. Monesti on käynyt mielessä vanhoja rakennuksien korjaamista ohjatessa, tai uutta rakennetta tehdessä, piilottaa moottorisaha ja siinä sivussa kaikki muutkin rakennustarvikkeet kirvestä lukuun ottamatta. Olisi mukava nähdä miten rakentajien käy? Miten on, pitäisikö Metsähallituksessa innovoida kokeellisesti tätä vanhaa ja yksinkertaisinta rakentamisen mallia?

Metsähallituksen mailla olevilla pikkuisilla autiotuvilla saattaa olla varsin maineikas historia. Oulangan kansallispuiston vanhimmat autiotuvat ovat entisiä poro- tai eräkämppiä, elintärkeitä suojia käyttäjilleen jo aikanaan. Nykyajan autiotuvat jatkavat rakennuksina luontevasti erärakentamiseen liittyvää perinnettä: yksinkertainen hirsirakennus luonnonkauniissa maisemassa, kaukana kavala maailma.

 Tällainen yksihuoneinen, usein alun perin maalattiallinen hirsirakennus periytyy samanmallisena satojen vuosien taakse. Kustaa Vaasan mahtikäskyllä tapahtunut Kainuun asuttaminen 1500-luvun jälkipuoliskolla toi soutaen Savon puolelta  uudisasukkaat asumaan yksihuoneisiin maalattiallisiin sisäänlämpiäviin hirsirakennuksiin. He joko rakensivat sen kirvestä käyttäen itse, tai hyödynsivät jo olemassa olevia, eli eräkävijöiden rakentamia asumuksia. Tämä kirveellä salvottu rakennus toimi ensi kotina, mahdollisesti samalla saunana ja riihenä. Myöhemmin rakennettiin uusi tai vanhaa laajennettiin. Hylätty rakennus sopeutui uuteen elämään, sijaintipaikasta riippuen riihenä, saunana tai erä-, terva- tai kalasaunana.

Miten rakentaminen sitten eteni. Yksinkertainen koirankaulasalvos syntyy helposti kirvestä heiluttaen, samoin se kestävin lauta, säröslauta, joka tehdään puuta syiden suuntaisesti halkaisemalla. Nyt ovat jo seinät ja lattia asentamista vailla valmiina!  Katon raaka-aineetkin löytyvät läheltä. Tuohi-malkakaton tekemiseen tarvitaan aluskatteeksi ohuita koivun runkoja, isoja levyjä hyvää koivun tuohta, jotka lomittain aseteltuna takertuvat toisiinsa kuin tarralenkkareiden kiinnitykset. Katon päälle tuli painoksi kuoritut malkapuut, loivalla lappeelle myös kivet toimivat hyvin painona puiden lisäksi. Kiviä tarvittiin myös tulisijan muuraukseen. Valot rakennukseen saatiin aikaan räppänällä – sama rakenne on edelleen käytössä savusaunoissa. Teknistä edistystä oli jo lampaan rakosta tehty kalvoikkuna.

 Päivi TervonenJuoksetuksenahon niittysauna

Tiaroita ja taulukoita

Ensimmäisen blogin luomisen tuska on käsinkosketeltavana läsnä työhuoneessani. Viestinnästä sanottiin, että pitäisi kirjoittaa sellainen mukaansatempaava blogiteksti tähän alkuun.  Metsähallituksen luontopalvelujen kulttuuriperinnön erikoissuunnittelijan talvi on vierähtänyt toimistohommissa, eivätkä excel-taulukot, hankesuunnitelmat sekä lausuntopyynnöt aiheena tule kelpaamaan viestintäväelle eivätkä varsinkaan lukijoille (joku taisi lopettaa lukemisen jo tittelin kohdalla).

Inspiraatiota on haettava tulevasta kesästä. Sisään pyyhältää huonetoverini, vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Eveliina Nygren, joka kysyy talkoojärjestelyistä. Tunnelma työhuoneessani kevenee välittömästi. Järjestämme yhdessä WWF:n kanssa Helsingin edustalla Vallisaaressa talkoot, joilla ainutlaatuisen linnakesaaren valleja hoidetaan.

Seuraavaksi sähköpostiin kilahtaa viesti luontopalvelujen arkeologeilta Henrik Janssonilta ja Pirjo Rautiaiselta. Hekin ovat innostuneita linnoista, linnajuhlista ja suunnittelevat tiaran hankkimista (myös Henrikille). Hyvältä kuulostaa myös melontaseura Melaweikkojen aikomus tehdä talkoohommia Tammisaaren Jussarön valtakunnallisesti arvokkaan kulttuuriympäristön hyväksi. Niittyjä toivotaan kummikohteiksi ja vanhojen rakennusten perään katsovat kämppäisännät. Kesä avautuu edessäni täynnä hyvää ja kaunista. Kyllä kannatti hakea lupia, tehdä suunnitelmia ja pari excel-taulukkoakin puoltaa paikkaansa (se jää kyllä vielä nähtäväksi).

Tervetuloa kesä!

 

Harvinaista herkkua: erikoissuunnittelija vasara kädessä Vekaran saaren kansainvälisellä talkooleirillä(-; Kuva: Henrik Jansson

Minttu