Kirjoittajan arkistot: evenyg

Joka kesä on talkookesä

Pentti Järvisalo, Vuoden vapaaehtoinen 2012, vietti kesän luonnon helmassa ja osallistui WWF Suomen talkooleireille Lemmenjoen, Selkämeren ja Linnansaaren kansallispuistoissa. Talkooleireillä tulee nähtyä uusia paikkoja ja pääsee rauhoittumaan luonnon keskellä.

”Parasta tänä vuonna oli nähdä, kuinka Lemmenjoen Ravadaskönkään vesiputouksella poistimme vanhan metallisen verkkoaidan ja korvasimme sen köydellä. Työn jäljen näki heti, sillä aidan poistaminen toi könkään upeuden näkyviin”, kertoo Järvisalo.

Vuoden vapaaehtoinen 2012 hommissa Oulangan kansallispuistossa. Kuva: Kalle Erkkilä / WWF Suomi.

Vuoden vapaaehtoinen 2012 hommissa Oulangan kansallispuistossa. Kuva: Kalle Erkkilä / WWF Suomi.

Lemmenjoen kansallispuistossa sai nauttia myös luonnon rauhasta, sillä edes kännykkä ei soinut, koska ei ollut kenttää.

”Istuin puolen yön aikaan Ravadasjärven autiotuvan terassilla, olin ja kuuntelin vaan. Sellaisia hetkiä kokee harvassa paikassa.”

Välillä on aikaa levähtää upeassa maisemassa, kuten Kolin kansallispuistossa. Kuva: Eveliina Nygren / Metsähallituksen luontopalvelut.

Välillä on aikaa levähtää upeassa maisemassa, kuten Kolin kansallispuistossa. Kuva: Eveliina Nygren / Metsähallituksen luontopalvelut.

Lemmenjoen lisäksi Järvisalo pääsi Selkämeren kansallispuiston Isokarin saarelle ylimääräisenä talkoolaisena tekemään lammasaitoja pitkällisen rakennuskokemuksensa vuoksi. Hän oli myös valmiina lähtöön, kun Linnansaaren kansallispuiston talkooleirille etsittiin vielä edellisenä päivänä lisäkäsiä, sillä varalistaltakaan ei kukaan ehtinyt lyhyellä varoitusajalla mukaan.

Linnansaaressa kolmen vuoden takainen haave toteutui, kun talkooporukka näki saimaannorpan kahtena iltana.

Vuoden vapaaehtoiseksi 2012 valituksi tuleminen ei ole Järvisalon mukaan vaikuttanut arkeen, mutta hän toivoo, että hän on onnistunut innostamaan uusia ihmisiä talkoisiin.

”Tänä kesänäkin talkoissa oli mukana ensikertalaisia. Vapaaehtoistyö luonnon hyväksi sopii kaikille, ja sen avulla pääsee näkemään uusia paikkoja”, toteaa Järvisalo.

Kolin kansallispuiston talkooleireillä kesällä 2012 hoidettiin muun muassa perinnemaisemaa. Kuva: Kalle Erkkilä / WWF Suomi

Kolin kansallispuiston talkooleireillä kesällä 2012 hoidettiin muun muassa perinnemaisemaa. Kuva: Kalle Erkkilä / WWF Suomi

Talkoiluun riittää edelleen motivaatiota vaikka muille jakaa. Järvisalolle luonnossa oleminen tuo rauhaa, ja sillä on ollut suuri merkitys hänelle koko elämänsä ajan.

”Kymmenen vuotta sitten mietin, että olenko liian vanha tähän hommaan. Vuodet ovat kuluneet, ja en kyllä vieläkään koe olevani liian vanha – hyvin jaksaa!”

Teksti: Meri Marttinen / Metsähallituksen luontopalvelut

Mainokset

Kulttuuriperinnölle merkityksiä yhdessä tekemisestä ja osallistumisesta

Lähtöolettamus on, että kulttuuriperintöä suojellaan, olipa se miten kaukana asutuksesta hyvänsä. Joskus inventoidessa sivussa vaellusreiteistä ja asutuksesta sitä miettii, että näkeeköhän näitä kohteita kukaan muu, kenelle tieto löydöistä kulkee ja onko tiedolla aidosti merkitystä yhtään kellekään. Viimeisten kuukausien aikana uskoni kulttuuriperinnön merkitykseen on kuitenkin palautunut, hieman yllättäen, harvaan vakituisesti ja pääasiassa vain kausiluontoisesti asutussa saaristossa.

Tsekkiläiset Josef ja Marketa sekä espanjalainen Chloé  korjaavat Vekaran päärakennuksen seinää. Kuva: Henrik Jansson.

Tsekkiläiset Josef ja Marketa sekä espanjalainen Chloé korjaavat Vekaran päärakennuksen seinää. Kuva: Henrik Jansson.

Kuukausi sitten olin vetämässä järjestyksessään toista kansainvälistä talkooleiriä Vekarassa, eteläisen Selkämeren kansallispuiston saarella. Saari on osittain yksityisomisteinen ja jäättömällä kaudella alkuperäisten Vekaran asukkaiden jälkeläiset viettävät vanhoilla saaristolaistiloilla aikaansa. Leirin puitteissa olemme korjanneet saaren toista päärakennusta. Paitsi, että leirit ovat olleet hienoja kulttuurienvälisiä kohtaamisia, on ollut myös jännä nähdä miten kahdessa vuodessa roolimme paikallisten silmissä on muuttunut.

Jo ensimmäisenä vuonna vekaralaiset ottivat meidät positiivisesti vastaan. Taustalla pilkisteli vähän epäluuloa passiivisena omistajana pidetyn valtion kiinnostukseen tehdä yhdessä jotain saaren eteen. Kuuden kansallisuuden aherrus saarella kahden viikon ajan oli tietenkin myös uusi ja jännittävä kokemus. Tänä vuonna jatkaessamme korjaustöitä oli sykähdyttävää kuulla, että saarelaiset olivat jo pitkään odottaneet paluutamme. Tuntui, että työllämme oli ollut ja olisi jatkossakin merkitystä ihmisille. Suunnittelimme jo ensi vuodenkin tekemisiä, yhdessä.

Jurmossa hyvin säilynyt keskiaikainen asuinpaikka löytyy keskellä nykyasutusta. Rakennusten tulisijojen perustukset näkyvät matalina kumpuina maastossa. Kuva: Henrik Jansson.

Jurmossa hyvin säilynyt keskiaikainen asuinpaikka löytyy keskellä nykyasutusta. Rakennusten tulisijojen perustukset näkyvät matalina kumpuina maastossa. Kuva: Henrik Jansson.

Saaristomeren kansallispuisto on toinen kohde, jossa kulttuuriperinnön hoidon myötä nousee esiin tarve tehdä työtä nykyisten asukkaiden eteen. Saaristoyhteisön säilyttäminen elävänä ja saaristolaiskulttuurin suojeleminen on myös kirjattu kansallispuiston tavoitteiksi. Kulttuuriperintö on merkittävä peruskivi matkailussa ja monet saariston elinkeinot kumpuavat perinteistä ollen myös työvoimavaltaisia. Paikallisten tarpeet ja ideat tulevat tosin esille vasta kun istutaan iltaa ja ollaan läsnä, kitketään kukkapenkkiä tai haetaan vettä, annetaan henkilökohtaista aikaa ja kohdataan toiset ihmiset aidosti. Kulttuuriperintötyö näyttäytyykin tavoitteiltaan, ei ainoastaan vanhaa säilyttävänä vaan myös tulevaisuutta rakentavana.

Paikallisuus, yhteisöllisyys, asioiden ja tavaroiden takaa löytyvät tarinat ovat juuri nyt trendikkäitä. Kulttuuriperintö on siis merkityksellistä.

Henrik Jansson, kulttuuriperinnön erikoissuunnittelija

Haamuretkeilijä liikkeellä: vanha menee Liesjärvellä

”Kato toi vanha menee tonne!” hihkaisi nuori retkeilijän alku Liesjärven kansallispuiston Savilahden telttailupaikalla. Puolisoni oli menossa aamu uinnille ja nyt sen sitten tiedän, että hän on jo vanha. Haamuretkeilimme hänen kanssaan heinäkuun aurinkoisena viikonloppuna Liesjärvellä,

Telttailualueita Liesjärven kansallispuistossa on kaksi. Kaksvetinen sekä Savilahti, jossa laskinkin telttoja lauantain ja sunnuntain välisenä yönä olleen kahdeksan. Ulkoiluharrastuksen puraisemia nuoria perheitä. Olivat taivaltaneet paikalle pitkospuita ja polkuja pitkin. Ulkoilmasta oli nautittu ja sen huomasi. Kuin yhteisestä sopimuksesta iltakymmeneltä olivat kaikki teltoissaan nukkumassa.

Opaste Kyynärharjun alkupäässä.

Opaste Kyynärharjun alkupäässä.

Liesjärvellä sijaitsee vanha entistetty metsänvartijan tila Korteniemi. Korteniemeen meloimme Pirttilahden parkkipaikalta. Paikalle olisi päässyt myös hienoa, Kyynärharjua pitkin kulkevaa polkua. Reitti on hyvin opastettu eikä eksymisen vaaraa ole.

Tilalla järjestetään erilaisia talkoita ja perinnetapahtumia. Lauantaina oli vuorossa heinän tekoa. Seuraavana valmistuu mustakaura ja sitten onkin vuorossa ruistähkien keruu. Ruistähkät kuulemma kerätään kököille kuivumaan. Täytynee käydä tutustumassa kökköihin vai lausutaankohan kököihin?

Sade oli haitannut heinäntekoa. Illalla alkanut auringonpaiste kuivasi niitettyä tuoksuvaa heinää ja pääskyset visertelivät talkooväen odotellessa savusaunavuoroaan. Emme kehdanneet jäädä jälkilöylyille, joten meloimme Savilahteen teltan pystytykseen. Mukavan rengasreitin, Sikolahti – Kaksvetinen – Peukalolammi, kiersimme vielä ennen vesille lähtöä.

Infotaulu retken varrella oli säältä ja auringolta suojassa.

Savilahdesta meloimme sunnuntaina Kyynärjärvelle tarkoituksena jatkaa sieltä Tapolanjärvelle. Väylä oli kuitenkin kasvanut umpeen. Poikamies joutsenkin töräytteli heinikon reunalla siihen malliin, että päätimme tavoittaa Hyypiönkallion näköalapaikan kävellen. Kävely olikin kannattavaa, sillä reitin varrelta poimimme täyden pannullisen juuri nousseita kanttarelleja. Hämeen luontokeskuksessa kävimme vielä retken lopuksi pullakahveilla ja oppimassa, että sienen, siis sen kanttarellin maanpäällinen osa on oikeasti itiöemä.

Käden koukistajalihaksellekin piti antaa erilaista liikettä, joten käväisimme vielä ajelemassa Ruostejärven köysilossilla.

Retkiterveisin,

Haamuretkeilijä

Metsähallituksen luontopalvelut on rekrytoinut haamuretkeilijöitä (mystery shopper, quality hunter) yhteistyökumppaninsa Suomen Ladun jäsenistöstä. Haamuretkeilijät retkeilevät omatoimisesti ja anonyymisti kansallispuistoissa ja retkeilyalueilla tehtävänään arvioida ja auttaa kehittämään retkikohteita. Lisätietoja haamuretkeilystä

Hossa: Sukeltajan siivoustalkoot

Sukellus-Hossa ry.n sukellusleirillä on perinteisesti pysytty vahvasti Öllörissä, sen konkarileiriläiset tietävät. Intoa oli siis kuin pienessä kylässä kun kerrottiin että nyt päästään luvan kanssa Hossan retkeilyalueen muihinkin lampiin. Ensikertalaiset olivat innoissaan ihan muuten vain, hyvä niin. Yleensä sana ”talkoot” ei väkeä innosta, mutta tämä teki vahvan poikkeuksen. Leiriläisiä oli kaikkiaan 30 ja vedessä olivat kaikki sukeltajat siivouspuuhissa ainakin kertaalleen.

Kuva: Heli Raittinen.

Kuva: Heli Raittinen.

Ensimmäinen kohde oli Keihäslampi, helppo matala kohde tien vieressä ja parkkilevennys teki veteen selviämisestä sukellusvarustuksessa äärimmäisen helppoa. Sukelluspareja oli kymmenkunta ja toinen toistaan innostuneempia ilmeitä tuli pintaan sukelluksen päätyttyä, kun saalis oli kerätty kasaan. Keihäslammesta löytyi pullojen ja tölkkien lisäksi kännykkä, sepän tekemä todella kaunis puukko, vanha reki sekä suuri määrä siimaa ja uistimia. Uistimet ja siimat jäävät lampien pohjaan vastoin kenenkään tahtoa, mutta muu roju kyllä hämmästyttää. Kun parkkipaikka on niin lähellä, ei luulisi olevan mikään ongelma viedä luontoon kuljettamansa roskat takaisin autolle, mutta…

Hossan sukelluslampien ahvenet saivat viihdykettä sukeltajista. Kuva: Heli Raittinen.

Hossan sukelluslampien ahvenet saivat viihdykettä sukeltajista. Kuva: Heli Raittinen.

Toinen kohteemme oli Pieni Hossalaislampi. 82 porrasta parkkipaikalta alamäkeen oli suhteellisen helppo rasti. Paluumatka olikin sitten varsinaista urheilua. Saatu saalis oli vähäisempi, mikä on tietenkin vain positiivista. Jonkin verran pulloja ja muuta irtoroskaa, mutta siimaa ja vieheitä riitti täälläkin. Iltasanomien Hyvät uutiset -toimittaja ja kuvaaja kävivät rannassa tutustumassa tapahtumaan. Lehtijulkisuutta siis tiedossa enemmänkin. Jospa se havahduttaisi ihmisiä vastuullisempaan käyttäytymiseen, sen sijaan että ajatellaan ”pois silmistä, on pois mielestä”.

Kolmas suurin kohteemme Huosilampi tuotti, ehkä yllättäenkin, kaikkein pienimmän saaliin. Veteenmenopaikkoja oli kaksi, parkkilevennys ja grillipaikka luontopolun varressa. Saalis koostui yksinomaan siimasta, uistimista ja pilkkiongesta. Tupakantumppeja kylläkin, kuten muissakin lammissa, mutta kaikki muu roska oli löytänyt tiensä sinne minne pitikin. Itse pääsin tälle sukellukselle mukaan, kahdella aikaisemmalla olin kirjurina rannassa.

Kuva: Heli Raittinen.

Hauki saattoi sukeltajaa. Kuva: Heli Raittinen.

Lähdimme grillipaikan rannasta, eikä monta metriä päästy kun yksi kelo oli pinnan alla pitkin pituuttaan. Siihen oli kertynyt joitakin uistimia, ja siimaa aivan hurja määrä. Keräsin siimaa vyyhtiin sormieni ympärille sillä seurauksella etten ollut päästä vyyhdistä irti. Sukellusparini Seppo 80 v. vapautti sormeni siimavyyhdistä puukollaan. Samalla hän näytti oma keräämäänsä siimavyyhtiä, ja koukkua joka oli takertunut hänen kuivapukunsa hihaan. Kuplia siitä ei noussut, joten hän näytti ok -käsimerkkiä, mikä tarkoitti että jatketaan etsintöjä. Uskomaton sukeltaja ikäiseksensä.Tunnin verran olimme pinnan alla vain todetaksemme että siististi ovat lammen ympärillä pörräävät ihmiset aikaansa viettäneet. Hauskaa oli seurata siimavyyhtejä kerätessä, että kun pohja vähänkin pöllähti, jostain tuli parvi ahvenia paikalle. Ne nyppivät siimaa tai hanskaa, yksi ui päin sukellusmaskia ja muuten vain kiertelivät hyvin lähellä erittäin uteliaina. Ihan mahtavaa luonnon näytelmää.

Kuva: Heli Raittinen.

Ahvenia kiinnosti siivottu siima ja sukelluspuvun hiha. Kuva: Heli Raittinen.

Viimeisenä leiripäivänä Öllörin terminaalilla tuli uimareita rantaan ja kyselivät olemmeko edelleen siivoamassa. Oli sana kiirinyt. Esimerkiksi YLE oli tehnyt talkoista jutun jo ennakkoon. Öllöristä voi iloksensa todeta että siellä siivottavaa ei ole. No ehkei sinne kalaakaan istuteta, joten käyttö jää uimareille ja meille sukeltajille. Haukia ja ahvenia sielläkin on, niiden kanssa mulatessa sielu lepää!

Uteliaat hauet tulevat sukeltaessa tutkimaan tilannetta. Kuva: Heli Raittinen.

Uteliaat hauet tulevat sukeltaessa tutkimaan tilannetta. Kuva: Heli Raittinen.

Kesäterveisin Heli Raittinen
Sukellus-Hossa ry

Impact Day: Yhdessä voimme vaikuttaa!

Toimistotyötä tekevä miettii aina silloin tällöin työnsä jälkeä. Näkyykö missään konkreettisesti, että olen koko päivän vastannut sähköposteihin ja täyttänyt exceliä? Moni meistä harrastaakin työn vastapainona jotain fyysistä ja konkreettista, kuten puutarhahommia tai käsitöitä. Kuten monella muullakin alalla, myös tv-alalla tässä hetkessä tehdyn työn jälki saattaa näkyä konkreettisesti ruudussa esimerkiksi vasta puolen vuoden päästä. Siksi olikin mukavaa päästä vaihteeksi tekemään fyysistä, ”oikeaa” työtä Nuuksion kansallispuistoon. Discovery Communications International järjestää yli 4000 työntekijälleen kerran vuodessa ”Impact Dayn”, jossa työntekijät tekevät hyväntekeväisyyttä etukäteen valituissa kohteissa työpäivän verran.

SBS Discovery Median työntekijät osallistuivat Impact day -hyväntekeväisyyspäivään Nuuksiossa

SBS Discovery Median työntekijät osallistuivat Impact day -hyväntekeväisyyspäivään Nuuksiossa.

Vitsauksia ja tervettä hikoilua
Talkoopäivän tehtävänä oli poistaa vieraslaji komealupiinia mahdollisimman paljon Purolan niityltä Nuuksion kansallispuistossa, jossa elvytetään muun muassa uhanalaisen hirvenkellon kantaa. Lupiini kasvattaa jykevät juuret, joten tiedossa oli lapiohommia, haravointia ja risusavottaa hirvenkellon elintilan lisäämiseksi.

Kesäkuisen talkooperjantain aamuna edellisten viikkojen helle oli poissa ja päivä alkoi sadevaatteiden sovituksella. Vesisade latisti aluksi tunnelmaa, mutta kun marssimme kauniin metsän läpi talkoopaikalle, alkoi sade väistyä. Sateen jälkeen kohtasimme heti toisen vitsauksen, kun hyttyset tulivat esiin. Varmin tapa väistää puremat oli pitää sadeasu päällä. Kun pilvet repeilivät, alkoi aurinko porottaa täydeltä taivaalta ja oli kolmannen vitsauksen aika – parin tunnin työskentelyn jälkeen vaatteet olivat sadeasun alla kastuneet läpimäriksi hiestä. Aurinko ajoi kuitenkin pian hyttyset pois ja viimeistään tällöin talkoomieli oli vallannut jokaisen. Aamupäivän työskentelyn jälkeen kenttälounaana nautittu lohikeitto maistui erinomaisesti kannonnokassa.

Ruoka maistui fyysisen työn jälkeen.

Ruoka maistui fyysisen työn jälkeen.

Väsynyt ja onnellinen
Päivän kuluessa opimme konkreettisesti, että sinänsä kaunis lupiini on oikeasti sitkeä vihollinen, jonka poistaminen vaatii tunteja raakaa työtä. Aamulla vielä sinipunaisena loistanut pelto menetti pikkuhiljaa väriloistoaan ja ylöskaivetut lupiinikasat kasvoivat metrien korkuisiksi. Talkoolaisilla riitti työintoa päivän loppuun asti ja työporukoista kuului iloista jutustelua vielä loppumetreilläkin – kukaan ei lannistunut, ja toisilleen vieraatkin työkaverit tutustuivat fyysisen työn äärellä.

Puistonhoitajien kiitokset päivän työstä saivat viimeistään hymyn jokaisen kasvoille. Porukkamme teki päivässä työn, johon kahdelta ihmiseltä menee normaalisti kuukausi. Impact Dayn sanoma ”Yhdessä voimme vaikuttaa” tuli siis todistettua konkreettisesti. Paluumatkalla bussissa istui väsynyt, kaikkensa antanut ja tyytyväinen talkooväki.

Impact day 2013 oli menestys.

Impact day 2013 oli menestys.

Talkooterveisin,

Tuuva Harjanne
SBS TV Oy

Taistelu jatko-sodan linnakkeella, Ulko-Tammion saarella

Toisen maailmansodan aikainen itärajan etuvartio ja jatkosodan meritaistelun tanner. Ulko-Tammion saaren, jatkosodan linnakkeen, historia on kiehtova. Nykyään saari on rauhallinen retkikohde veneilijöille, mutta taisteluja käydään vieläkin rantojen roskaantumista vastaan.

Kuva: Ari Kultanen/Haminan Pursiseura

Iloiset rantojen siivoajat saaliinsa kanssa.

Tähän taisteluun halusi lähteä mukaan myös Haminan Pursiseura. Niinpä vuosittainen keväteskaaderi päätettiin suunnata Ulko-Tammioon ja reissuun sisällyttää Itäisen Suomenlahden kansallispuiston rantojen siivousta. Idea osoittautui hyväksi, koska toukokuun aurinkoisena lauantaina Ulko-Tammioon purjehti yhdeksän pursiseuran venekuntaa, enemmän kuin yleensä varhaiskevään perinteisellä eskaaderilla on ollut. Sepra, So What, Equita, Maremma, Orion, Pinniped, Lady Amy, Louna ja Tiira III olivat lähteneet liikkeelle Itäisen Suomenlahden puolesta.

Kuva: Ari Kultanen/Haminan Pursiseura.

Pursiseuralaiset lastaamassa saalista kuljetusveneisiin.

Sää suosi ja siivouspartiot kiertelivät aurinkoisessa kelissä saarta. Jätesäkit täyttyivät vauhdilla ja rannat puhdistuivat. Itäisen Suomenlahden kansallispuiston puistomestarin Hanna Stöckelin kipparoimaan ”Kiisla” veneeseen kertyi parikymmentä säkillistä roskaa. Pidä Saaristo Siistinä ry:n Pikku-Roope lähti talkoolaisten kanssa puhdistamaan läheisen Lanskerin saaren rantoja ja sieltäkin saaliiksi saatiin kymmenisen säkkiä.

Kuva: Ari Kultanen/Haminan Pursiseura.

Jätesäkkejä kertyi kunnon kasa.

Mitään arvokkaampaa haparia ei rannoilta löytynyt, vaan kaikki lähti kohti Kuusakosken jätteenpolttolaitosta, joka oli saatu myös mukaan yhteistyöhön. Hapari on paikallinen murresana, joka tarkoittaa meren rannalle tuomaa hyödyllistä tavaraa, oli se sitten tukkeja hajonneesta uittolautasta tai voitynnyreitä haaksirikkolaivasta. Meri tuo edelleen rannoille kaiken pinnalla pysyvän ja valitettavasti se on pääosin ikuisesti säilyvää muoviroskaa.

Kuva: Ari Kultanen/Haminen Pursiseura.

Itäisen Suomenlahden kansallispuiston puistomestari Hanna saalista kuljettamassa.

Illalla päivän kruunasivat talkoolöylyt ja makkaranpaistelut. Mukana olleille tempauksesta jäi hyvä mieli ja kaikkien toiveena oli rannoille palaaminen seuraavana keväänä samoissa merkeissä.

Talkoopäivää muistellen,

Ari Kultanen
veneilytoimikunnan vetäjä
Haminan Pursiseura

Hyvän mielen päivä retkieväillä

Väsyttää. Ulkona vihmoo vettä eivätkä lumetkaan ole vielä sulaneet. Pitäisikö kääntää vain kylkeä sängyssä ja jatkaa unia lämpöisen untuvapeiton alla sen sijaan, että lähtisin Uudenmaan perinnemaisemaryhmän talkoisiin raivaushommiin?

Raivaustalkoissa Kirkkonummen Dåvitsissa päästiin polttohommiin. Kuva: Annika Harlio

Unen rajamailla mieleni valtaa yksi ajatus. Eväät. Kerrosleivät, termarikahvi, keksit, piirakanpalat, suklaa… Kaikki luonnon helmassa eväitä nauttineet tietävät, kuinka pelkkä kuivunut ruisleivän kannikkakin maistuu erityisen maukkaalta retkiolosuhteissa. Kerran sain maistaa retkikaverin eväskätköistä itse tehtyjä susheja!

Sänky saa luvan jäädä odottamaan iltaa. Retkelle tai talkoisiin osallistumisen syyksi riittää hyvin se, että haluaa nauttia evästauosta. Ainakin meidän perinnemaisemaryhmässämme! Ilman eväitä retki ei ole retki eivätkä talkoot ole talkoot.

Muun porukan innostamana, ”evästaukoretkelle” tulleena, kannan kirjaimellisesti korteni kekoon: päivän tarkoituksena on kerätä aiemmin kaadettujen puiden oksia kasoihin ja polttaa ne. Näin saadaan Kirkkonummen Dåvitsin umpeenkasvaneelle 1700-luvun niittyalueelle tilaa ja valoa, jotta siemenpankissa odottavat arvokkaat niittykasvit jälleen itäisivät ja houkuttelisivat paikalle erilaisia hyönteisiä.

Tauolle koko porukka kerääntyy yhteen ja kaivaa pussit, purnukat ja termarit esiin. Polttoraivaustalkoiden etuna on vielä se, että sytytetyssä kasassa voi keittää teevedet tai paistaa taukomakkarat. Sateen sattuessa eväät vasta tärkeät ovatkin, mutta ennusteista ja aamun vihmovasta sateesta huolimatta näitä talkoita vietetään poutasäässä. Paikalla on tällä kertaa lantakuoriaisiin perehtynyt harrastaja ja pohdimme evästellessä, kuinka talkookohteelle alkukesästä laiduntamaan saapuvat lampaat ja lehmät  tai siis niiden jätökset monipuolistavat alueen hyönteislajistoa! Hmm, makunsa kullakin…

Päivä kuluu nopeasti ja jälkeenpäin on hyvä mieli, kun on konkreettisesti edistänyt uhanalaisten perinnemaisemien luontoarvoja. Kertaakaan en ole vielä katunut talkoisiin osallistumistani, mutta osallistumatta jättämistä sitäkin useammin.

Annika Harlio
Uudenmaan perinnemaisemaryhmän vetäjä

Uudenmaan perinnemaisemaryhmä on yksi perinnemaisemaMetsähallituksen luontopalvelujen yhdistysyhteistyökumppaneista. Ryhmä adoptoi vuonna 2013 hoitoonsa kumminiityn Porvoon Stensbölestä. Ryhmä oli myös mukana keväällä 2013 Kirkkonummella sijaitsevan Dåvitsin suojelualueen raivaustalkoissa. Pakkaa sinäkin eväät reppuun ja tule mukaan ryhmän retkille ja talkoisiin! Tulevan kesäkauden tapahtumat löydät täältä