Arkistot kuukauden mukaan: kesäkuu 2016

Kummallisia kivikuoppia

Oletko koskaan huomannut kivisiä kuoppia tai kivikehiä rakkakivikoissa? Kun yhden hoksaa, niin osaa etsiä niitä muualtakin. Ne ovat ihmisten tekemiä. Niitä sanotaan purnuiksi tai rakkakuopiksi.

Purnu Kevolla

Purnu Kevon luonnonpuistossa Utsjoella. Kuva Sami Viljanmaa / Metsähallitus

Joskus purnuja on vain yksi, joskus useita lähekkäin. On pieniä ja tosi isoja. On rakkaan kaivettuja ja kivikon päälle kivireunoilla korotettuja.  Joskus niitä on vähän vaikeita tulkita, toisinaan ne ovat ihan selviä tapauksia.

Geavvogeasoaivvit purnu

Purnu Paistunturin erämaa-alueella Utsjoella. Kuva Petteri Polojärvi / Metsähallitus

Eihän meille kukaan kuoppien aikalainen ole kertomassa, mihin niitä käytettiin, mutta purnut ovat mitä todennäköisimmin olleet säilytyskuoppia. Joskus niitä on peuranpyyntikuoppien lähettyvillä. Ehkä niissä on säilytetty syksyn pyynnissä saaliiksi saatujen peurojen lihaa. Rakkaan on kaivettu kiviä siirtämällä kuoppa, ehkä vuorattu se taljoilla tai vaikka tuohella ja laskettu siihen peuranliha jäätymään. Peitetty vielä kunnolla kivillä, etteivät pedot sitä pääse hakemaan.

Rodjanoaivi purnu

Purnu Paistunturin erämaa-alueella Utsjoella. Kuva Petteri Polojärvi / Metsähallitus

Kerran löysin useampia vaaran kyljen rakkakivikkoon tehtyjä syviä kuoppia, joiden pohjat ulottuivat lähes kivikon alla kulkevaan jääkylmään lähdepuroon. Olisivatkohan olleet esihistoriallisia jääkaappeja?

purnu käsivarresta

Kaksi purnua on muinoin tehty ison kiven viereen Käsivarren erämaa-alueella Enontekiöllä. Liekö kivi ollut merkkinä missä purnut ovat. Kuva Sami Viljanmaa / Metsähallitus

Kannattaa pitää silmänsä auki kivikoissa muutenkin kuin kompastumisen estämiseksi.

Kirjoittaja Pirjo Rautiainen on Metsähallituksen Lapin luontopalvelujen tiedottaja.

Mainokset