Paljastava kasvillisuus

Minusta on tosi mielenkiintoista, että joskus kasvillisuudesta voi päätellä mitä paikalla on tapahtunut kymmeniä tai jopa satoja vuosia sitten. Tai no ei se nyt ihan mitään kasvi-CSI:tä ole, mutta jotain kuitenkin voi paljastua.

Sikoangervon levinneisyys painottuu lounaisessa Suomessa alueille, joilla oli rautakautista asutusta ja mäkilinnoja. Sikoangervolla hoidettiin muinoin mm. reumatismia ja kihtiä. Kuva Helena Lunden / Metsähallitus.

Sikoangervon levinneisyys painottuu lounaisessa Suomessa alueille, joilla oli rautakautista asutusta ja mäkilinnoja. Sikoangervolla hoidettiin muinoin mm. reumatismia ja kihtiä. Kuva Helena Lunden / Metsähallitus.

Ihminen on tuonut meille kengänpohjissaan, varpaanväleissään ja rehun mukana jos jonkinlaisia siemeniä. Joskus niitä on tuotu ihan varta vasten, koska laji on ollut sopiva syötäväksi tai sitä on käytetty mausteena, tekstiilikuituna, värjäykseen tai lääkkeenä. Ihminen on myös luonut tahattomasti tai tarkoituksella monille lajeille sopivia elinympäristöjä muun muassa raivaamalla muuta kasvillisuutta.

Kansallispuistoissa, Lapin erämaa-alueilla ja muilla Metsähallituksen luontopalvelujen hoitamilla alueilla on paljon paikkoja, joissa kasvillisuuden ja ihmisen toiminnan välistä yhteyttä voi käydä tarkastelemassa. Vanhoilla asuinkentillä, muinaisjäännöksillä, rauniolinnoilla ja muilla historiakohteilla voi yhdistää luonto- ja historiaharrastuksensa. Historiallisista vierailupaikoista löydät tietoa luontoon.fi-verkkopalvelustamme. Suuntaa vaikkapa Raja-Joosepin kentälle Urho Kekkosen kansallispuistoon, Kaapin Jounin kentälle Lemmenjoen kansallispuistoon, Raaseporin rauniolinnalle tai Svartholman linnoitukselle Loviisassa.

Vanhat asuinkentät

Joskus Lapin vanhoista hylätyistä asuinkentistä näkyy joitain ihmisen tekemiä rakenteita, mutta toisinaan ne voi havaita vain kasvillisuuden perusteella. Ympäristöstä poikkeava monilajinen heinä- ja ruohokasvillisuus paljastaa paikalla asutun.

Pohjannoidanlukko Appisjokisuun vanhalla asuinkentällä Hammastunturin erämaa-alueella Inarissa. Kuva Saara Tynys / Metsähallitus.

Pohjannoidanlukko Appisjokisuun vanhalla asuinkentällä Hammastunturin erämaa-alueella Inarissa. Kuva Saara Tynys / Metsähallitus.

Niiltä saattaa löytyä esimerkiksi pienenpieniä noidanlukkoja. Vuosikymmeniä jatkunut kulkeminen ja tallaus, lampaiden ja joskus porojen ja lehmienkin laidunnus on muokannut pihapiiristä avoimen niityn tai kedon.

Orposen vanhan asuinkentän kukkaloistoa Sodankylässä. Kuva Mia Vuomajoki / Metsähallitus.

Orposen vanhan asuinkentän kukkaloistoa Sodankylässä. Kuva Mia Vuomajoki / Metsähallitus.

Sotien mukana

Maamme kamaralla on sodittu ja käyty pienempiä kahakoita vuosisatojen ja –tuhansien ajan. Sotilaiden mukana tänne on tullut monia kasvilajeja. Niitä kutsutaan polemokoreiksi eli sotatulokkaiksi. Suurin osa niiden siemenistä on levinnyt meille ruuaksi tuodun viljan ja hevosten rehun seassa, mutta varmaan saappaiden pohjissakin. Niistä sitten iti niittyjen ja pihojen kasveja kulkuteiden varsille ja majoitusalueille metsiin. Sotatulokkaita löytyy esimerkiksi toisessa maailmansodassa saksalaisten käytössä olleilta alueilta.

Joskus vihjaavat esihistoriastakin

Saattaapa kasvillisuus vihjata ihan satojen vuosien takaisesta asutuksesta, ihan esihistoriallisestakin. Usein mahdollisesta esihistoriallisesta muinaisjäännöksestä antaa vihjeen, ei niinkään yksittäinen kasvilaji, vaan koko kasviyhteisö. Monet runsaslajisimmista kedoistamme sijaitsevatkin rautakautisilla asuinpaikoilla ja kalmistoilla.

Tulikukkia kasvaa usein Etelä-Suomen rautakautisilla asuinpaikoilla ja keskiaikaisilla kylätonteilla. Tummatulikukka, kuten muutkin tulikukat, ovat vanhoja lääkekasveja. Mutta kasvin rikottuja siemeniä käytettiin myös taikinapalloihin piilotettuina kalastusmyrkkyinä. Kuva Helena Lunden / Metsähallitus.

Tulikukkia kasvaa usein Etelä-Suomen rautakautisilla asuinpaikoilla ja keskiaikaisilla kylätonteilla. Tummatulikukka, kuten muutkin tulikukat, ovat vanhoja lääkekasveja. Mutta kasvin rikottuja siemeniä käytettiin myös taikinapalloihin piilotettuina kalastusmyrkkyinä. Kuva Helena Lunden / Metsähallitus.

Ensimmäisenä vihjeenä saattaa kasvaa vaikkapa katajaa, maksaruohoja, ketoneilikkaa ja mäkitervakkoa. Silloin kannattaa tarkastella muita lajeja lähemmin. Löytyykö vaikkapa pölkkyruohoa, etelänhoikkaängelmää, heinäratamoa, sikoangervoa, mäkikauraa, nurmilaukkaa tai tulikukkia? Jos löytyy, niin sitten voi jo etsiä löytyisikö muinaisjäännöstäkin. Toki näitä lajeja kasvaa muuallakin eli aivan varmoja merkkejä muinaisjäännöksestä ne eivät ole. Mutta mukava kuitenkin ajatella, että ehkä jo rautakaudella joku muu katseli juuri tässä samoja lajeja kuin minä.

Pölkkyruohoa kasvaa usein rautakautisen ja keskiaikaisen asutuksen lähellä. Tosin myös esimerkiksi ratojen varret ovat sen suosimia kasvupaikkoja, joten sieltä ei ehkä kannata muinaisjäännöstä etsiä. Tai ainakin kannattaa varoa junaa. Kuva Helena Lunden / Metsähallitus.

Pölkkyruohoa kasvaa usein rautakautisen ja keskiaikaisen asutuksen lähellä. Tosin myös esimerkiksi ratojen varret ovat sen suosimia kasvupaikkoja, joten sieltä ei ehkä kannata muinaisjäännöstä etsiä. Tai ainakin kannattaa varoa junaa. Kuva Helena Lunden / Metsähallitus.

Kirjoittaja Pirjo Rautiainen on Metsähallituksen Lapin luontopalvelujen tiedottaja.

Lue lisää ihmisen toiminnan ja kasvien yhteydestä Seppälä, S.-L. 2006, Perinnemaisemien yhteys varhaiseen asutus- ja maankäyttöhistoriaan. Suomen ympäristö 1/2006.

Mainokset

Mitä mietit?

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s