Arkistot kuukauden mukaan: elokuu 2015

Harjoittelijan kulttuuriperintöterveiset Perämeren saaristosta

Tämän kirjoituksen tekijä sai mahdollisuuden harjoitella kulttuuriperinnön inventointia kolmella eri saarella: Pensaskarissa (Tornio), Selkä-Sarvessa (Kemi) ja Kummelskäretillä Mikkelinsaarilla (Vöyri). Kaksi ensimmäistä sijaitsee Perämeren kansallispuiston alueella, ja jälkimmäinen Merenkurkun maailmanperintöalueella, ja näiden saarten kulttuuriperintöä hoitaa Metsähallituksen Pohjanmaan Luontopalvelut. Saaret ja harjoittelu kulttuuriperinnön ammattilaisten ohjauksessa opettivat minulle paljon uutta arkeologisesta kenttätyöskentelystä sekä merellisestä kulttuuriperinnöstä, ja tässä terveisiä Perämereltä.

Ensiksikin, sisämaan kasvatille merelle lähtö on aina jännittävää ja kiehtovaa! Ajatuksissaan valmistautuu erilaiseen ympäristöön, sen lisäksi että mielessään miettii jo mitä jälkiä menneisyyden ihmisistä saarella on säilynyt, ja löytyykö jotain uutta.

Kesäkuussa Tornion Röyttästä Pensaskariin matkatessa aurinko paistoi ja sää oli lempeän tyyni. Säällä on suuri merkitys merellä liikkuessa ja maastossa työskennellessä, joten sen päivittelystä ei lukija välty tässäkään kirjoituksessa. Kuva: Laura Nygård/Metsähallitus

Kesäkuussa Tornion Röyttästä Pensaskariin matkatessa aurinko paistoi ja sää oli lempeän tyyni. Säällä on suuri merkitys merellä liikkuessa ja maastossa työskennellessä, joten sen päivittelystä ei lukija välty tässäkään kirjoituksessa. Kuva: Laura Nygård/Metsähallitus

Toukokuussa, kun ensimmäiset maastopäivät Selkä-Sarvessa koittivat, täytyi työskennellä toppahousut jalassa. Kesäkuussa, saarelle toisen kerran palatessa, kuitenkin uskalsin jo heittää talviturkin Perämereen, vaikka päivä olikin harmaa ja sateinen (Sarven saunan mahtavista löylyistä päin tietysti).

Selkä-Sarvi

Selkä-Sarven kalastajakylässä kerrotaan parhaimmillaan asuneen 300 ihmistä. Saaren menneisyys kalastajien tukikohtana näkyy erityisesti Liitinnokassa, saaren eteläkärjessä, jossa rakennusten kiviperustat rappukivineen ovat vieri viereen rakennettu. Melko monesta rakennuksen pohjasta perimätieto kertookin kenen kalakämppä on paikalla sijainnut, ja kivistä löytyy paljon kaiverruksia vuosilukuineen. Kieltolain aikaisista kätköistä kertoo joidenkin kämppien alla sijainneet pirtukellarit, jotka ovat edelleen havaittavissa, sekä purnukuoppa Keskimaassa.

Asuinrakennusten lisäksi saarelta löytyy verkkotarhatelineitä, pooki- eli merimerkkikiveyksiä, venevalkamia ja aurinkokelloja. Kalastajat säilöivät saaliinsa saaressa: silakat suolatynnyreihin lasmarkkeihin (=suolaushuone tai laxmarkki), ja lohet jääkellareihin, joissa tampattu lumi toimi ”kylmäkalleina”. Maastossa aiheutti pähkäilyä erottaa nämä mahdollisesti monena eri aikakautena käytössä olleet kohteet toisistaan… Ei ole nimittäin kulttuuriperintöinventoinnissa kohteista pula Selkä-Sarvessa!

Peruskarttaan merkittyä ja lähteissä mainittua jatulintarhaa ei saarelta löydetty vuonna 1993 tehdyssä inventoinnissa, eikä sitä löydetty nytkään. Mahdollisesti jatulintarha on saarella ollut, mutta ehkä rakennelman muoto on hajonnut tunnistamattomaksi. Jatulintarhassa on vain yksi kivikerros labyrintin muotoon aseteltuna, joten rakenne saattaa herkästi hajota.

Selkä-Sarven tynnyripooki. Kuvassa näkyvä salko on pystytetty 1990-luvulla, mutta tällainen tynnyripooki (tai tynnöripooki) on sijainnut Selkä-Sarvessa jo paljon aiemmin, ja siitä on muodostunut Sarven tunnusmerkki. Kuva: Laura Nygård/Metsähallitus

Selkä-Sarven tynnyripooki. Kuvassa näkyvä salko on pystytetty 1990-luvulla, mutta tällainen tynnyripooki (tai tynnöripooki) on sijainnut Selkä-Sarvessa jo paljon aiemmin, ja siitä on muodostunut Sarven tunnusmerkki. Kuva: Laura Nygård/Metsähallitus

En saanut kunniaa tutustua Sarven muoriin muuten kuin tarinoiden kautta, mutta ehkä tutustuminen vaatii pidempiaikaisen oleskelun Sarvessa. Tai sitten en joutunut tarpeeksi pahaan pulaan, sillä kerrotaan, että Sarven muori on hyväntahtoinen, ja auttaa erityisesti hädässä olevia. Sarven muori on siis henkiolento, jonka kerrotaan yhden tarinan mukaan olevan erään kalastajan hukkunut vaimo, joka on jäänyt saarelle vaikuttamaan.

Onneksi inventoija huomasi kameran linssisuojuksen tekemän tempun heti maastossa eikä vasta 50+ kuvan jälkeen toimistolla…ehkä Sarven muorilla oli sittenkin sormensa pelissä? Kuva: Laura Nygård/Metsähallitus

Onneksi inventoija huomasi kameran linssisuojuksen tekemän tempun heti maastossa eikä vasta 50+ kuvan jälkeen toimistolla…ehkä Sarven muorilla oli sittenkin sormensa pelissä? Kuva: Laura Nygård/Metsähallitus

Pensaskari

Pensaskarissa huomasin selkeästi miten kasvillisuus peittää kohteita lähes näkymättömiin. Kataja on saarilla suhteellisen uusi tulokas, ja sen poisto tekee hyvää sekä saarten luonnolle että kulttuuriperintökohteille. Kohteet säilyvät paremmin ja ovat helpommin löydettävissä, kun kasvillisuus ei niitä peitä. Muusta kasvillisuuden poistosta Pensaskarissa huolehtivat lampaat, mutta kataja ei niille kuulemma maistu.

Kuvassa on verkkotarhan tukikiveysröykkiöt jonossa sekä oikealla kasa poistettua katajaa. Röykkiöt olivat vielä alkukesästä katajan peitossa ennen luonnonhoitotiimin ahkerointia. Verkkotarhan ollessa käytössä, kiviröykkiöihin pystytettiin puupaalut, joille ripustettiin luonnonmateriaaleista kudotut silakkaverkot kuivumaan.

Kuvassa on verkkotarhan tukikiveysröykkiöt jonossa sekä oikealla kasa poistettua katajaa. Röykkiöt olivat vielä alkukesästä katajan peitossa ennen luonnonhoitotiimin ahkerointia. Verkkotarhan ollessa käytössä, kiviröykkiöihin pystytettiin puupaalut, joille ripustettiin luonnonmateriaaleista kudotut silakkaverkot kuivumaan. Kuva: Laura Nygård/Metsähallitus

Kuvassa on verkkotarhan tukikiveysröykkiöt jonossa sekä oikealla kasa poistettua katajaa. Röykkiöt olivat vielä alkukesästä katajan peitossa ennen luonnonhoitotiimin ahkerointia. Verkkotarhan ollessa käytössä, kiviröykkiöihin pystytettiin puupaalut, joille ripustettiin luonnonmateriaaleista kudotut silakkaverkot kuivumaan. Kuva: Laura Nygård/Metsähallitus

Seuraavassa kirjoituksessa kuulumisia Mikkelinsaarilta!

-Laura Nygård, harjoittelija ja arkeologian opiskelija-

P.S. Mikäli lukijaa kaipaa lisää tietoa kalastuksen ja saarten mielenkiintoisesta historiasta, kannattaa tutustua Päivi Haapasaaren teokseen Silakanpyytäjiä ja lohitalonpoikia – Kalastusperinnettä Perämeren kansallispuistossa tai vanhempaan yleisteokseen U.T. Sireliuksen Suomalaisten kalastus, tai mahdollisuuksien mukaan vierailla lähitulevaisuudessa Pensaskarissa. Sinne valmistellaan juuri kunnostettuihin, ennen kalastuskäytössä olleisiin rakennuksiin, kalastuksen historiasta ja esineistöstä kertova näyttely.

Mainokset

Paljastava kasvillisuus

Minusta on tosi mielenkiintoista, että joskus kasvillisuudesta voi päätellä mitä paikalla on tapahtunut kymmeniä tai jopa satoja vuosia sitten. Tai no ei se nyt ihan mitään kasvi-CSI:tä ole, mutta jotain kuitenkin voi paljastua.

Sikoangervon levinneisyys painottuu lounaisessa Suomessa alueille, joilla oli rautakautista asutusta ja mäkilinnoja. Sikoangervolla hoidettiin muinoin mm. reumatismia ja kihtiä. Kuva Helena Lunden / Metsähallitus.

Sikoangervon levinneisyys painottuu lounaisessa Suomessa alueille, joilla oli rautakautista asutusta ja mäkilinnoja. Sikoangervolla hoidettiin muinoin mm. reumatismia ja kihtiä. Kuva Helena Lunden / Metsähallitus.

Ihminen on tuonut meille kengänpohjissaan, varpaanväleissään ja rehun mukana jos jonkinlaisia siemeniä. Joskus niitä on tuotu ihan varta vasten, koska laji on ollut sopiva syötäväksi tai sitä on käytetty mausteena, tekstiilikuituna, värjäykseen tai lääkkeenä. Ihminen on myös luonut tahattomasti tai tarkoituksella monille lajeille sopivia elinympäristöjä muun muassa raivaamalla muuta kasvillisuutta.

Kansallispuistoissa, Lapin erämaa-alueilla ja muilla Metsähallituksen luontopalvelujen hoitamilla alueilla on paljon paikkoja, joissa kasvillisuuden ja ihmisen toiminnan välistä yhteyttä voi käydä tarkastelemassa. Vanhoilla asuinkentillä, muinaisjäännöksillä, rauniolinnoilla ja muilla historiakohteilla voi yhdistää luonto- ja historiaharrastuksensa. Historiallisista vierailupaikoista löydät tietoa luontoon.fi-verkkopalvelustamme. Suuntaa vaikkapa Raja-Joosepin kentälle Urho Kekkosen kansallispuistoon, Kaapin Jounin kentälle Lemmenjoen kansallispuistoon, Raaseporin rauniolinnalle tai Svartholman linnoitukselle Loviisassa.

Vanhat asuinkentät

Joskus Lapin vanhoista hylätyistä asuinkentistä näkyy joitain ihmisen tekemiä rakenteita, mutta toisinaan ne voi havaita vain kasvillisuuden perusteella. Ympäristöstä poikkeava monilajinen heinä- ja ruohokasvillisuus paljastaa paikalla asutun.

Pohjannoidanlukko Appisjokisuun vanhalla asuinkentällä Hammastunturin erämaa-alueella Inarissa. Kuva Saara Tynys / Metsähallitus.

Pohjannoidanlukko Appisjokisuun vanhalla asuinkentällä Hammastunturin erämaa-alueella Inarissa. Kuva Saara Tynys / Metsähallitus.

Niiltä saattaa löytyä esimerkiksi pienenpieniä noidanlukkoja. Vuosikymmeniä jatkunut kulkeminen ja tallaus, lampaiden ja joskus porojen ja lehmienkin laidunnus on muokannut pihapiiristä avoimen niityn tai kedon.

Orposen vanhan asuinkentän kukkaloistoa Sodankylässä. Kuva Mia Vuomajoki / Metsähallitus.

Orposen vanhan asuinkentän kukkaloistoa Sodankylässä. Kuva Mia Vuomajoki / Metsähallitus.

Sotien mukana

Maamme kamaralla on sodittu ja käyty pienempiä kahakoita vuosisatojen ja –tuhansien ajan. Sotilaiden mukana tänne on tullut monia kasvilajeja. Niitä kutsutaan polemokoreiksi eli sotatulokkaiksi. Suurin osa niiden siemenistä on levinnyt meille ruuaksi tuodun viljan ja hevosten rehun seassa, mutta varmaan saappaiden pohjissakin. Niistä sitten iti niittyjen ja pihojen kasveja kulkuteiden varsille ja majoitusalueille metsiin. Sotatulokkaita löytyy esimerkiksi toisessa maailmansodassa saksalaisten käytössä olleilta alueilta.

Joskus vihjaavat esihistoriastakin

Saattaapa kasvillisuus vihjata ihan satojen vuosien takaisesta asutuksesta, ihan esihistoriallisestakin. Usein mahdollisesta esihistoriallisesta muinaisjäännöksestä antaa vihjeen, ei niinkään yksittäinen kasvilaji, vaan koko kasviyhteisö. Monet runsaslajisimmista kedoistamme sijaitsevatkin rautakautisilla asuinpaikoilla ja kalmistoilla.

Tulikukkia kasvaa usein Etelä-Suomen rautakautisilla asuinpaikoilla ja keskiaikaisilla kylätonteilla. Tummatulikukka, kuten muutkin tulikukat, ovat vanhoja lääkekasveja. Mutta kasvin rikottuja siemeniä käytettiin myös taikinapalloihin piilotettuina kalastusmyrkkyinä. Kuva Helena Lunden / Metsähallitus.

Tulikukkia kasvaa usein Etelä-Suomen rautakautisilla asuinpaikoilla ja keskiaikaisilla kylätonteilla. Tummatulikukka, kuten muutkin tulikukat, ovat vanhoja lääkekasveja. Mutta kasvin rikottuja siemeniä käytettiin myös taikinapalloihin piilotettuina kalastusmyrkkyinä. Kuva Helena Lunden / Metsähallitus.

Ensimmäisenä vihjeenä saattaa kasvaa vaikkapa katajaa, maksaruohoja, ketoneilikkaa ja mäkitervakkoa. Silloin kannattaa tarkastella muita lajeja lähemmin. Löytyykö vaikkapa pölkkyruohoa, etelänhoikkaängelmää, heinäratamoa, sikoangervoa, mäkikauraa, nurmilaukkaa tai tulikukkia? Jos löytyy, niin sitten voi jo etsiä löytyisikö muinaisjäännöstäkin. Toki näitä lajeja kasvaa muuallakin eli aivan varmoja merkkejä muinaisjäännöksestä ne eivät ole. Mutta mukava kuitenkin ajatella, että ehkä jo rautakaudella joku muu katseli juuri tässä samoja lajeja kuin minä.

Pölkkyruohoa kasvaa usein rautakautisen ja keskiaikaisen asutuksen lähellä. Tosin myös esimerkiksi ratojen varret ovat sen suosimia kasvupaikkoja, joten sieltä ei ehkä kannata muinaisjäännöstä etsiä. Tai ainakin kannattaa varoa junaa. Kuva Helena Lunden / Metsähallitus.

Pölkkyruohoa kasvaa usein rautakautisen ja keskiaikaisen asutuksen lähellä. Tosin myös esimerkiksi ratojen varret ovat sen suosimia kasvupaikkoja, joten sieltä ei ehkä kannata muinaisjäännöstä etsiä. Tai ainakin kannattaa varoa junaa. Kuva Helena Lunden / Metsähallitus.

Kirjoittaja Pirjo Rautiainen on Metsähallituksen Lapin luontopalvelujen tiedottaja.

Lue lisää ihmisen toiminnan ja kasvien yhteydestä Seppälä, S.-L. 2006, Perinnemaisemien yhteys varhaiseen asutus- ja maankäyttöhistoriaan. Suomen ympäristö 1/2006.

Loviisan Svartholman merilinnoituksella luonto ja kulttuuri kohtaavat

Heinäkuinen päivä oli mitä parhain; auringonpaiste, sininen taivas ja meri, leppeä tuuli ja laineiden liplatus rauhoittivat mielen jo laivamatkalla Loviisan Svartholman merilinnoitukseen. Lisää mielenrauhaa oli luvassa saarelta avautuvien mahtavien merimaisemien ansiosta, ja yhden kesän parhaista päivistä koinkin tällä reissullani.

M/S Maria sai puksuttaa hiki hatussa kuskaten saareen halajavia matkustajia tällaisena päivänä. Vehreä Svartholma näytti todella kutsuvalta, ja laituriin päästyäni sainkin havaita tulleeni heti mielenkiintoiseen paikkaan, jossa riittää nähtävää.

M/S Maria sai puksuttaa hiki hatussa kuskaten saareen halajavia matkustajia tällaisena päivänä. Vehreä Svartholma näytti todella kutsuvalta, ja laituriin päästyäni sainkin havaita tulleeni heti mielenkiintoiseen paikkaan, jossa riittää nähtävää.

Eversti Augustin Ehrensvärdin vuosina 1748-1750 silloisen uuden Suomen itärajan turvaksi rakennuttama Svartholma kuuluu samaan rannikkopuolustuslinnoitusten sarjaan kuin Suomenlinna, mutta vaikka tunnettavuudessa ehkä häviääkin sille, on Svartholma silti hieno ja suosittu käyntikohde.

Itse olin liikkeellä niin sanottuna haamuretkeilijänä, jollaisia on tämän kesän aikana ollut muissakin Metsähallituksen muinaislinnakohteissa tutustumassa paikkoihin. Haamuretkeilykonseptihan otettiin käyttöön jo pari vuotta sitten Metsähallituksen kansallispuisto– ja retkeilyaluekohteissa, ja se osoittautui menestykseksi.

Linnoituksen muurit saivat aikoinaan kestää niin Kustaa III:n sodan, Suomen sodan kuin Krimin sodankin, jonka aikana englantilaiset pistivät linnoituksen tuhannen päreiksi. Onneksi jälkipolville on monivaiheisten restaurointitöiden ansiosta säilynyt kiehtova käyntikohde, jonka ylläpitoon ja kehittämiseen kannattaa edelleenkin satsata.

Linnoituksen muurit saivat aikoinaan kestää niin Kustaa III:n sodan, Suomen sodan kuin Krimin sodankin, jonka aikana englantilaiset pistivät linnoituksen tuhannen päreiksi. Onneksi jälkipolville on monivaiheisten restaurointitöiden ansiosta säilynyt kiehtova käyntikohde, jonka ylläpitoon ja kehittämiseen kannattaa edelleenkin satsata.

Saareen liikennöi kesäaikaan säännöllisesti kolme kertaa päivässä Suomen Saaristokuljetuksen M/S Maria –niminen reittialus, mutta sinne pääsee myös omalla veneellä. Lukuisa joukko moottori- ja purjeveneilijöitä olikin tullut nauttimaan saaren maisemista ja siellä toimivan Café Svartholmin antimista. Pizzaa näytti menevän urakalla, mutta ravintolassa on tarjolla myös monenlaista muuta syötävää pihveistä kala-annoksiin.

Saaren luoteispuolen näköalatasanteelta irtosivat päivän parhaat näkymät, ja miksei illankin. Jos ei näissä maisemissa ala tehdä merelle enemmänkin mieli, niin missä sitten. Maakravun täytyi kuitenkin tyytyä vain ihastelemaan paikkoja vakaasti maan kamaralta.

Saaren luoteispuolen näköalatasanteelta irtosivat päivän parhaat näkymät, ja miksei illankin. Jos ei näissä maisemissa ala tehdä merelle enemmänkin mieli, niin missä sitten. Maakravun täytyi kuitenkin tyytyä vain ihastelemaan paikkoja vakaasti maan kamaralta.

Svartholma palveli niin Ruotsin laivaston tukikohtana kuin myös lyhyen aikaa vankilasaarena. Kun linnoituksen käyttö em. tarkoituksissa päättyi, ja englantilainen laivasto-osasto tuhosi suuren osan saaren rakennelmista, saari oli käytännössä kokonaan laidunmaata, ja linnoitus itse pääsi rapistumaan varsin pitkälle, ennen kuin sitä alettiin restauroida sotien jälkeen ja viimeisimmät suuret kunnostustyöt tehtiin 2000-luvun puolella. Museovirasto hallinnoi Svartholmaa viime vuosiin saakka, mutta sittemmin saari ja linnoitus siirtyivät Metsähallituksen hoitoon.

Svartholman linnoitus on ns. bastionilinnoitus (suom. ”vallinsarvi”). Italiassa alun perin kehitetty linnoitusjärjestelmä perustui käytännölliseen linnoitusvarustusten muotoon ja säännönmukaisuuteen, joka mahdollisti mm. tehokkaan tykkitulen käytön.

Svartholman linnoitus on ns. bastionilinnoitus (suom. ”vallinsarvi”). Italiassa alun perin kehitetty linnoitusjärjestelmä perustui käytännölliseen linnoitusvarustusten muotoon ja säännönmukaisuuteen, joka mahdollisti mm. tehokkaan tykkitulen käytön.

Vaikka päivän aikana Suomen Saaristokuljetuksen omistama M/S Maria rahtasi porukkaa saareen ja takaisin kiitettäviä määriä, missään vaiheessa ei tuntunut siltä, että väkeä olisi ollut liikaa. Tosin se saattoi johtua siitäkin, että aloin äheltää teltan kanssa syrjässä tapahtumien keskipisteestä melkein heti saavuttuani saareen, jotta olisin saanut retkikamppeeni johonkin säilöön. Tietojeni mukaan leirintämahdollisuuksia oltaisiin tulevaisuudessa lisäämässä, mutta toistaiseksi varsinainen ainoa virallinen telttapaikka on saaren itäkärjessä.

Svartholmasta avautuvat merimaisemat ovat hyvällä säällä vertaansa vailla, ja huonommallakin voi tarkkailla mm. lokeista, meriharakoista, merimetsoista, valkoposkihanhista jne. koostuvaa runsasta vesilinnustoa. Tässä suojamuurin kulmalla paikkaa vahtii tällä kertaa lokki, joka taisi kärsiä jonkin verran pienen pienistä öttiäisistä, joita sen ympärillä parveili kunnioitettava määrä. Usein paikalla pällistelee myös meriharakka.

Svartholmasta avautuvat merimaisemat ovat hyvällä säällä vertaansa vailla, ja huonommallakin voi tarkkailla mm. lokeista, meriharakoista, merimetsoista, valkoposkihanhista jne. koostuvaa runsasta vesilinnustoa. Tässä suojamuurin kulmalla paikkaa vahtii tällä kertaa lokki, joka taisi kärsiä jonkin verran pienen pienistä öttiäisistä, joita sen ympärillä parveili kunnioitettava määrä. Usein paikalla pällistelee myös meriharakka.

Rakennetusta kulttuuriperinnöstä kiinnostuneet pääsevät kiertämään lukuisia polkuja pitkin saarta hyvin, nousemaan rantavalleille ja pysähtymään merinäköalapaikalle, tutkimaan linnoituksen muurien suojissa olevia käytäviä ja kammioita taikka tutustumaan Svartholmasta kertovaan näyttelyyn. Myös opastettuja kierroksia järjestetään suomeksi ja ruotsiksi sekä tarvittaessa englanniksi.

Svartholman näyttelysalina toimii osin entisöity, katoksella suojattu ns. pohjoinen kurtiini. Näyttelyssä on esillä myös erilaista linnoituksen esineistöä sekä vanha tykki. Mukaansa voi ottaa erilaisten esitteiden joukosta vaikkapa luettelon saaresta löytyvistä kasveista, joiden etsimisessä ja tutkimisessa vierähtää tovi jos toinenkin.

Svartholman näyttelysalina toimii osin entisöity, katoksella suojattu ns. pohjoinen kurtiini. Näyttelyssä on esillä myös erilaista linnoituksen esineistöä sekä vanha tykki. Mukaansa voi ottaa erilaisten esitteiden joukosta vaikkapa luettelon saaresta löytyvistä kasveista, joiden etsimisessä ja tutkimisessa vierähtää tovi jos toinenkin.

Koska itse linnoitus oli loppujen lopuksi aika nopeasti tutkailtu, keskityin suurimman osan ajastani nauttimaan ihanista maisemista, ja kevyellä budjetilla liikkeellä ollessani rauhoituin illalla ruoanlaittoon retkikeittimellä ja istuskelemaan yhdellä saaren kolmesta tulipaikasta.

Tuuli puhalteli ajoittain navakasti, ja varsinkin illalla läheisen tulipaikan luona sen verran kovasti, että vei melkein polttopuut mennessään. Puuhuolto kuitenkin saaressa pelaa, ja tulipaikkojen vieressä on runsaasti kuivaa polttopuuta säältä suojassa. Kännykkäkameran kuva valehtelee – ei tässä sentään noin suurta roihua oikeasti ollut, eli eivät palaneet penkit eivätkä lahkeet.

Tuuli puhalteli ajoittain navakasti, ja varsinkin illalla läheisen tulipaikan luona sen verran kovasti, että vei melkein polttopuut mennessään. Puuhuolto kuitenkin saaressa pelaa, ja tulipaikkojen vieressä on runsaasti kuivaa polttopuuta säältä suojassa. Kännykkäkameran kuva valehtelee – ei tässä sentään noin suurta roihua oikeasti ollut, eli eivät palaneet penkit eivätkä lahkeet.

Yöksi oli luvattu kovenevaa tuulta ja sadetta, mutta illalla oli vielä hyvinkin poutaista ja rauhallista seurata laskevaa aurinkoa ja miettiä, mihin suuntaan Svartholma on tulevaisuudessa menossa. Toivottavasti saaren kulttuuriperinnöllisiä ja matkailullisia arvoja kunnoitetaan jatkossakin, ja linnoitus luontoympäristöineen pysyy ja kehittyy positiiviseen suuntaan.

Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin oli helppo jäädä, kun meno saaressa ravintolan sulkemisajan jälkeen rauhoittui, ja laituriin, jäi vain joitakin venekuntia. Yöllä tuulen ja sateen lisäksi ei kuulunut juuri muuta kuin lepakoiden perässä hiippailleen perheenisän varovaista jutustelua poikiensa kanssa.

Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin oli helppo jäädä, kun meno saaressa ravintolan sulkemisajan jälkeen rauhoittui, ja laituriin, jäi vain joitakin venekuntia. Yöllä tuulen ja sateen lisäksi ei kuulunut juuri muuta kuin lepakoiden perässä hiippailleen perheenisän varovaista jutustelua poikiensa kanssa.

Kehnona teltassa nukkujana yöunet taisivat jäädä meikäläisellä kokonaisuudessaan pariin tuntiin, ja aamulla vettä tulikin ihan maahan asti, lähestulkoon siihen saakka, kunnes laiva saapui taas hieman ennen puolta päivää ja pääsin kotimatkalle. Antoisa ja hieno reissu!

Kirjoittaja Mikko Lemmetti on yksi Metsähallituksen luontopalvelujen hoitamilla historiakohteilla kesällä vierailleista haamuretkeilijöistä. Heiltä on saatu arvokasta tietoa historiakohteiden kehittämiseen.

Metsähallituksen luontopalvelujen hoitoon siirtyi Museovirastolta viime vuonna 29 historiakohdetta muinaisjäännöksistä linnoituksiin ja rauniolinnoihin. Loviisan Svartholma on niistä yksi. Muita ovat muun muassa Raaseporin, Kuusiston ja Kajaanin rauniolinnat.