Arkistot kuukauden mukaan: syyskuu 2014

Saaristomeren kansallispuiston arkeologinen kulttuuriperintö syynissä

Tämän ja ensi vuoden kenttätyökausien aikana Metsähallitus inventoi arkeologista kulttuuriperintöä Saaristomeren kansallispuistossa. Työ liittyy kansallispuiston uuden hoito- ja käyttösuunnitelman laatimiseen. Kohteena ovat Metsähallituksen omistamat maa-alueet. Työ aloitettiin kesäkuussa ja se jatkuu lomakauden jälkeen elokuussa. Mutta ensin vähän taustaa, koska ei olla ensimmäistä kertaa pappia kyydissä.

 

Muuttuva kulttuuriperintö

Saaristomeren kansallispuiston yhteistoiminta-alueen arkeologiset kulttuuriperintökohteet inventoitiin ensimmäisen kerran vuosina 1994-1997. Tuolloin käytiin läpi 235 saarta ja luotoa, sekä valtion että yksityisten maita, ja dokumentoitiin 138 arkeologista jäännöstä. Saaristomeri oli yhdessä Perämeren kanssa ensimmäinen kansallispuisto, jossa alettiin systemaattisesti kerätä tietoa arkeologisesta kulttuuriperinnöstä.

Nyt, kun pari vuosikymmentä on kulunut ensimmäisestä inventoinnista, näkemykset arkeologisen kulttuuriperinnön sisällöstä ja merkityksestä ovat muuttuneet. Metsähallituksen kulttuuriperintötyössä on tulkittu arkeologisen kulttuuriperinnön käsite väljemmin kuin perinteisessä muinaismuistolakiin kytkeytyneessä näkemyksessä on totuttu ajattelemaan. Arkeologista kulttuuriperintöä merensaaristossa ovat esimerkiksi esihistorialliset haudat, saariston perinteiseen asutukseen, elinkeinoihin ja resurssimaisemaan liittyvät paikat, sotahistorialliset jäännökset, luotsaukseen ja merenkulkuun liittyvät jäännökset ja kappelit ja historialliset hautapaikat.

 

Uusi kartoitus

Muutaman viikon jatkuneessa työssä kansallispuiston länsiosassa on dokumentoitu tähän mennessä 71 arkeologista kohdetta. Nyt tutkituilta saarilta tunnettiin entuudestaan kahdeksan kohdetta. Vanhin uusista löydöistä on hautaraunio Metsähallituksen laidunmailla Korppoon Kälössä. Kalliolle kivistä ja lohkareista kasattu röykkiö ajoittuu rautakauteen, 1000-2000 vuoden taakse meidän päivistämme. Kivenheiton päässä nyt löydetystä haudasta on entuudestaan tunnettu rakenteellisesti tyypillinen rautakautinen hautaraunio. Se on rakennettu niin lähelle rantaa, että paikka oli veden alla tai aivan rantavyöhykkeessä 900-luvulle j.Kr. asti. Tämä seikka antaa vinkkiä uudenkin hautalöydön todennäköisestä iästä.

Rautakautinen hautaraunio Söderbergenin rinteessä Korppoon Kälössä. Kuva: Tapani Tuovinen

Rautakautinen hautaraunio Söderbergenin rinteessä Korppoon Kälössä. Kuva: Tapani Tuovinen

 

Kalastus

Ei ollut yllätys, että suuri osa Saaristomeren kansallispuiston arkeologisista jäännöksistä liittyy kalastukseen. Kalastukseen liittyvät paikat, joissa rantaa oli raivattu, jotta veneet voitiin vetää maihin aalloilta turvaan. Tähän ryhmään kuuluvat myös paikat, joissa verkkoja kuivattiin erilaisten rakennelmien avulla, ja ehkä tunnusomaisimpina paikat, joissa kalastajat yöpyivät. Kalakareilla yöpymiseen ei aina tarvittu muuta kuin vene. Siinä nukuttiin avoimen taivaan alla tai se kallistettiin reelingilleen tuulensuojaksi. Toisinaan kuitenkin rakennettiin maihin kivinen muuri, joka rajasi muutaman neliömetrin lattiatason. Airojen, spriitangon, puomin tai maston avulla muurin päälle tehtiin kattorakenne, joka saattoi tukeutua pystysuoran kallionseinämän päälle. Katto peitettiin purjekankaalla. Tällaisia rakenteita on säilynyt muistitietoa paljon vanhemmalta ajalta, ja niitä on nimitetty arkeologisessa kirjallisuudessa tomtning-jäännöksiksi.

Tomtning-jäännösten luulisi olevan helposti havaittavissa, mutta niin vain kävi, että ensimmäinen alkukesästä löydetty tomtning on paikassa, josta inventoija vuonna 1995 käveli muutaman kymmenen metrin päästä ohi, huomaamatta mitään erikoista…

Tomtning-jäännös erottuu kivikkoon kaivettuna kuoppana ja sitä reunustavana kylmämuurauksena. Korppoon Myshamnin historiallinen satamapaikka.

Tomtning-jäännös erottuu kivikkoon kaivettuna kuoppana ja sitä reunustavana kylmämuurauksena. Korppoon Myshamnin historiallinen satamapaikka. Kuva: Tapani Tuovinen

Tämäkin pikkuinen muinaisjäännös on Myshamnin vanhassa satamapaikassa: kivestä ladottu kompassi, jonka haarat edelleen osoittavat likimain pää- ja väli-ilmansuuntia.

Tämäkin pikkuinen muinaisjäännös on Myshamnin vanhassa satamapaikassa: kivestä ladottu kompassi, jonka haarat edelleen osoittavat likimain pää- ja väli-ilmansuuntia. Kuva: Tapani Tuovinen

Lukuisat kivikeot päivystävät maisemassa ulkoluotojen kallionhuipuilla. Tutkittu tieto niiden i’istä ja merkityksistä puuttuu lähes tykkänään.  Merilintujen pyynti

Lukuisat kivikeot päivystävät maisemassa ulkoluotojen kallionhuipuilla. Tutkittu tieto niiden i’istä ja merkityksistä puuttuu lähes tykkänään. Kuva: Tapani Tuovinen

 

Merilintujen pyynti

Korppoon Brunskärissä kansallispuistoon kuuluu joukko erikokoisia saaria, joissa on säilynyt runsaasti merkkejä merilintujen metsästyksestä. Saarien rannoilla on kivistä ladottuja puolikaaren muotoisia muureja, jotka muodostavat näkösuojan rannasta katsoen. Tähän mennessä on dokumentoitu 40 kivimuuria Brunskärissä. Muureja on kansanomaisesti kutsuttu nimellä paahus, koija tai koju, ruotsiksi vettaskåra. Paahusten eteen rantaveteen sijoitettiin kellumaan puusta veistettyjä houkutuslintuja eli kaaveita (ruots. vetta), jotka saivat linnut laskeutumaan rantaveteen, haulikon kantaman päähän paahuksen taakse piiloutuneesta metsästäjästä. Kaaveita on mm. Suomen Metsästysmuseon kokoelmissa täällä.

Merlintujen pyynti kaaveelta yhdistetään yleensä keväiseen uroshaahkan eli kalkkaan pyyntiin. Aikojen kuluessa paahuksien tuntumasta on ammuttu myös telkkiä, pilkkasiipiä, mustalintuja, tukkasotkia, lapasotkia, isokoskeloita ja alleja.

Merilintujen pyynti kaaveelta oli menneinä vuosisatoina tuottoisa pyyntitapa, joka tuotti tuoretta lihaa pöytään pitkän talvikauden jälkeen. Ne linnut, joita ei valmistettu heti ruoaksi, suolattiin tynnyreihin. Sodan jälkeisenä aikana merilinnun pyynti on menettänyt vähitellen taloudellisen merkityksensä, mutta sen symbolinen merkitys metsästäjäkulttuurissa on säilynyt pitkään. Miesporukat lähtivät vapun tienoilla luodoille kokemaan kevätluonnon raikkautta, ehkä vähän nauttimaan miestä väkevämpää ja joka tapauksessa kilpailemaan keskenään osumatarkkuudessa. 2000-luvulla kevätpyynti kiellettiin EU:n lintudirektiivin vastaisena, ja niin tuhoutui miehisen vapauden viimeinen linnake, ainakin metsästäjien mielestä. Jäljelle jäivät vain rantojen kivimuurit.

Paahus Brunskärin Bredskärissä.

Paahus Brunskärin Bredskärissä. Kuva: Tapani Tuovinen

Saariston perinteiset elinkeinot menettävät taloudellista merkitystään, ja niitä koskeva muistitieto on yhä harvempien ihmisten omaisuutta. Perinteisten luonnonkäytön muotojen merkitys saaristolaisidentiteetin tunnusmerkkinä säilyy kuitenkin pitkään, ja perinteiseen luonnonresurssien käyttöön viitataan usein, kun mediajulkisuudessa otetaan kantaa siihen, ketkä ovat oikeita saaristolaisia ja kenen sana painaa saaristolaisuuden tai saaristokulttuurin määrittelyssä. Tallennettu tieto perinteisestä luonnonresurssien käytöstä säilyttää siis ajankohtaisuutensa ja sen merkitys vain lisääntyy. Sitä mukaa kun vanhoja asioita muistavat pikipöksyt poistuvat keskuudestamme, perinnearkistojen aineistot ja saariston arkeologinen kulttuuriperintö jäävät ainoiksi todistusaineistoiksi menneistä elinehdoista. Ja arkeologisella kulttuuriperinnöllä on se mainio ominaisuus, että se lisääntyy tekemällä kenttäarkeologiaa. Tätä kautta satsaukset arkeologiseen kulttuuriperintöön toteuttavat Saaristomeren kansallispuiston tavoitteita, joihin luonnonsuojelun lisäksi kuuluu ylläpitää saaristokulttuuria sekä turvata perinteisiä luonnonkäyttömuotoja ja säilyttää elävää saaristoyhteisöä. Arkeologinen kulttuuriperintö voi siis tarjota perusteltua tietoa saaristolaisten toimeentulosta ja vuorovaikutuksesta pitkän ajan perspektiivissä ja tuottaa meidän ajassamme relevantteja yhteiskunnallisia merkityksiä.

 

Tapani Tuovinen

Kulttuuriperinnön erikoissuunnittelija, Etelä-Suomen luontopalvelut

Dell rantautui Vallisaareen puhtaampien rantojen puolesta

Syyskuun alussa joukko Suomen Dellin yritysvapaaehtoisia omisti kokonaisen päivän luonnonsuojelulle Vallisaaren ja Kuninkaansaaren välisen kannaksen siivouksen merkeissä. Tässä johtoryhmän assistentti Eija Tammisen kertomus epätavallisesta työpäivästään salatulla saarella.

Tavallista aikaisempi herätys syyskuun arkiaamuna ei harmittanut minua, aamu-unista, katsottuani ulos säleverhojen läpi. Päivästä oli tulossa ilmojen puolesta täydellinen ja puhkuin intoa edessä olevan poikkeuksellisen työpäivän edessä. Onnekseni olin mahtunut mukaan Dellin vapaaehtoisporukkaan, jonka tarkoituksena oli rantautua Helsingin edustalla sijaitsevalle Vallisaarelle rantoja siivoamaan. Tässä vaiheessa en vielä tiennyt urakkamme laajuutta ja rannoilla lojuvan roskan määrää.

Leppoisaksi ulkoiluksi ajattelemani päivä alkoi ihanasti Kauppatorin kahvilassa ja jatkui taksiveneen kyydissä taakse jäävää kaupunkia valokuvaten. Matkalla saimme kuulla tarinaa 15 minuutin laivamatkan päässä häämöttävästä kohteestamme. Vuonna 2016 yleisölle avattavan Vallisaaren hienous alkoi paljastua. Edessä on vielä paljon luonnonhoito- ja kunnostustyötä, mutta kahden vuoden kuluttua käytössä on luonto- ja kulttuuriarvoiltaan merkittävä kohde, josta pääsemme kaikki nauttimaan.

SAM_2474

Kuva: Eija Tamminen

Kävelimme läpi Vallisaaren Kuninkaansaarelle johtavalle Kukinsalmelle asti ja poimimme reitin varrelta mukaan työrukkaset, jätesäkit ja haravat. Maisemat olivat mahtavat ja saaret kauniita – kunhan piti katseen kauempana horisontissa. Lähempi tarkastelu paljasti, että salmelle oli kertynyt melkoinen määrä meren tuomaa tahattomasti tai tahallisesti luontoon hylättyä muoviroskaa. Tajusin, että haravat eivät meitä tässä urakassa helpota. Ranta oli kivikkoinen ja jätteet voimakkaasta merenkäynnistä johtuen tiukasti kivikkoon sotkeutuneina. Roskien kerääminen tulisi olemaan käsipeliä. Edessä olisi usean tunnin rupeama, jossa selkä- ja reisilihaksia koeteltaisiin.

Olen pitänyt muovia materiaalina, joka säilyy luonnossa ikuisesti. Siis sellaisenaan. Muovijätteestä kuitenkin hajoaa pieniä muovihiukkasia, jotka meressä ajelehtiessaan ovat suuri ongelma niin suurille kuin pienillekin eliölajeille. Vanha muovijäte oli paikoitellen niin haperoa, että se kerätessä karkasi takaisin mereen pienen pieninä hiukkasina. Voin vain kuvitella, miten kalat niistä ruoantoivossa kiinnostuvat, nappaavat suuhunsa ja ennen pitkää muovihiukkaset kulkeutuvat omaan illallispöytääni. Puistattava ajatus nähdä itsensä syömässä ruokakaupan muovikassia.

SAM_2482

Kuva: Eija Tamminen

Päivän aikana keräsimme monta 150 litran jätesäkkiä täyteen vanhoja muovipusseja, siimaa, veneilijöiltä karanneita katkenneita köysiä, retkeilytarvikkeita ja karkkipapereita. Erikoisimmat löydökset keräsimme erikseen, sillä suunnittelimme aluksi siirtävämme ne toimistollemme Pop Up -näyttelyksi työkavereiden ihmeteltäväksi. Erikoisten löydösten kokoelmasta tuli kuitenkin niin laaja, että päätimme luopua ajatuksesta. Muun muassa kengistä, rantaleluista, silmälaseista ja tupakansytyttimistä koostunut pikanäyttely pidettiin siis Luotsitalon laiturilla ennen saaresta poistumista.

Näyttelyn sijaan veimme toimistollemme tavaroita, joista löysimme ehjiä EAN-koodeja. EAN-koodi eli Eurooppalainen Artikkeli Numerointi tarkoittaa tapaa koodata tuotteet siten, etteivät ne mene sekaisin keskenään. Näin tuote voidaan tunnistaa jakeluketjun eri vaiheissa niin teollisuudessa kuin vähittäiskaupassakin. Halusimme selvittää, mikä roskien alkuperä on tai saisimmeko selville tuotteiden valmistusajan. Löytämämme EAN-koodit eivät kuitenkaan harmiksemme kertoneet valmistuspäiväystä tai parasta ennen -merkintää. Mysteeriksi jäi olivatko roskat kotoisin Kuusamosta vai Katajanokalta, viime keväältä vai vuodelta 2007.

SAM_2489

Kuva: Maija Talja

Ehkä tulevaisuudessa kaikki roskaajat voidaan jollain tapaa jäljittää. Jätämmehän itsestämme ja esimerkiksi ostokäyttäytymisestämme nykyäänkin valtavasti tietoa erilaisiin rekistereihin. Pelottavaa? Kyllä. Siispä lopetetaan roskaaminen jo tässä vaiheessa, eikä anneta kenellekään aihetta tonkia tekemisiämme jälkeenpäin.

Teksti: Eija Tamminen

Tietotekniikkaratkaisuja tuottavalla Oy Dell Ab:llä on pitkät perinteet yritysvastuutyön saralla. Viime vuonna yritys kokosi ympäristö- ja yhteiskuntavastuuohjelmat kattavaksi, vuoteen 2020 ulottuvaksi 21 tavoitteen ohjelmaksi, joiden avulla vastuullisuus integroituu keskeiseksi osaksi liiketoiminnan kehittämistä.  Dell kannustaa henkilöstöään vapaaehtoistyöhön ja on mukana tukemassa eri maissa toteutettavia vapaaehtoistyöhankkeita.

Dell 2020 Legacy of Good Plan: The good that will come from our technology will be 10 times what it takes to create and use it.

Perinnebiotooppien laiduntajat

Kun kulkee kesän erilaisilla perinnebiotoopeilla, kannattaa varautua siihen, että seuraksi saa taatusti uteliaita eläimiä. Kuluneen kesän aikana tuttavuutta tehtiin perinnebiotooppien kasvillisuuden lisäksi erilaisiin laiduntajiin. Työn lomassa eläinten puuhia oli hauska seurata. Vapaasti isoilla laidunalueillaan liikkuvat eläimet tekevät arvokasta kesätyötä perinnebiotooppien hoitamiseksi.

Laiduntajista uteliaimmiksi osoittautuivat Nuuksion islanninhevoset. Parin päivän hääriminen samassa laidunaitauksessa issikoiden kanssa tarjoisi niille mitä ilmeisimmin mieluisaa virikettä. Kasviruutujen äärellä kyykistely mahtoi näyttää hevosista kummalta – niin kummalta, että piti tulla useasti tarkistamaan mitä sieltä oikein löytyy. No, heinien määritys tietysti nopeutuu, jos kädessä oleva kasvinäyte katoaa hepan suuhun.

Hyvin nopeasti tuli todettua sekin, että eväiden syönti hevosaitauksessa ei onnistu. Eväspussin rapina ja leiväntuoksu houkutteli lauman hevosia ympärille välittömästi. Oli mielenkiintoista yrittää syödä leipää, jota toisesta päästä yritti hamuta viisi turpaa.

Kasviruudun äärellä Nuuksiossa. Kuva: Päivi Leikas

Kasviruudun äärellä Nuuksiossa. Kuva: Päivi Leikas

Osa lehmistä osoittautui myös melko kiinnostuneiksi laitumella mittoineen ja muine tarvikkeineen häärivistä kasvikartoittajista. Lehmistä uteliaimpia lienevät yleisesti ottaen hiehot. Esimerkiksi Sipoonkorven laitumella kiven päälle suojaan nosteut reput olivat ylivoimaisen kiinnostavia ja jännittäviä kapineita: niitä käytiin nuuhkimassa ja vähän haukkaamassakin.

Nuuhkis, mitäs sieltä kiven päältä löytyy? Sipoonkorvessa. Kuva: Hanna Hakamäki

Nuuhkis, mitäs sieltä kiven päältä löytyy? Sipoonkorvessa. Kuva: Hanna Hakamäki

Långvassfjärdenin herefordit olivat puolestaan melko rauhaisaa sakkia. Lauma koostui emolehmistä, vasikoista ja sonnista. Ne eivät juuri korvaansa lotkauttaneet laitumellaan liikkuvista ihmisistä. Toki nekin kuitenkin seurailivat puuhailuamme etäämmältä.

kuva3.

Merenrantaniityllä Kirkkonummen Långvassfjärdenillä. Kuva: Hanna Hakamäki

Lampaat eivät osoittaneet kovin suurta kiinnostusta tarvikkeisiin tai eväisiin, mutta kyllä niillekin seura ja rapsutukset kelpasivat. Varsin vaikuttava näky oli Dåvitsin noin 300-päinen lammaslauma, kun se vaelsi laidunalueellaan.

Lampaat tulivat tervehtimään Kirkkonummen Dåvitsissa. Kuva: Hanna Hakamäki

Lampaat tulivat tervehtimään Kirkkonummen Dåvitsissa. Kuva: Hanna Hakamäki

Kaikki ”laiduntajat” eivät ole kotieläimiä. Perinnebiotoopeilla viihtyvät hyvin myös monet luonnonvaraiset eläimet. Metsäisillä laidunalueilla kuljeskelevat esimerkiksi hirvet, kauriit, metsäjänikset ja rusakot, merenrantaniityillä puolestaan saattaa tavata vaikkapa hanhia tai joutsenia.

Useimmiten luonnonvaraisten eläinten laidunnusjäljet perinnebiotoopeilla ovat melko vähäisiä, mutta kuitenkin havaittavia. Kauriiden jäljiltä näkee usein sieltä täältä haukattuja kasveja ja makuupaikkoja heinikossa. Makuujäljistä päätellen kauriit viihtyvät myös yllättävänkin korkeissa ja tiheissä ruovikoissa.

Valkohäntäkauris esitteli komeita sarviaan Tammisaaressa. Kuva: Hanna Hakamäki

Valkohäntäkauris esitteli komeita sarviaan Tammisaaressa. Kuva: Hanna Hakamäki

Kansainvälisenä vapaaehtoisena Urho Kekkosen kansallispuistossa

French Mélodie Gagneux worked as a volunteer in Urho Kekkonen National Park in 2014 from January to early September. Here she tells about her experiences as a volunteer in Finland. 

Ranskalainen Mélodie Gagneux työskenteli vapaaehtoisena Urho Kekkosen kansallispuistossa vuonna 2014 tammikuusta syyskuun alkuun. Tässä hän kertoo vapaaehtoisjaksostaan Suomessa.

I’m a French student studying in ENSAIA (National Superior School of Agronomy and Food Industry). In this school I study agronomy, and I’m really curious about animal husbandry. When I found this opportunity to come to Finland and volunteer for Metsähallitus Natural Heritage Services in Urho Kekkonen National Park, I realized it was a perfect opportunity to discover a new kind of animal husbandry: reindeer herding.

Olen ranskalainen agronomian opiskelija, ja olen erittäin kiinnostunut eläintaloudesta. Kun sain kuulla mahdollisuudesta toimia Metsähallituksen luontopalvelujen vapaaehtoisena Suomessa Urho Kekkosen kansallispuistossa, oivalsin sen olevan loistava tilaisuus tutustua uuteen eläintalouden muotoon: porotalouteen.

In January 2014, I flew to Kiilopää to join the team who works in Urho Kekkonen National Park. The aim of this trip was to observe and ask one question: what is the future for reindeer herding in Lapland? The topics are not only about global warming, but also about industrialization, European Union and market issues.

Tammikuussa 2014 saavuin Kiilopäälle liittyäkseni Urho Kekkosen kansallispuiston tiimiin. Matkani tavoite oli saada vastaus yhteen kysymykseen: mikä on porotalouden tulevaisuus Lapissa? Kysymys linkittyy paitsi ilmastonmuutokseen, myös elinkeinorakenteisiin, Euroopan Unioniin ja markkinoiden kehitykseen.

DCIM105GOPRO

On the way to Luulampi / Huoltoajossa kohti Luulampea. Photo: Mélodie Gagneux

I arrived in January, in the heart of the winter time. Welcomed by the rangers, I worked with them in the National Park. We took care of the cabins, and brought fire wood for the hikers and skiers. The view across this wild white area is probably the most beautiful memory I will keep from my work. But I won’t forget anything that rangers taught me, like how to drive a skidoo or how to make fire.

Saavuin tammikuussa sydäntalvella. Luontovalvojat toivottivat minut tervetulleeksi, ja työskentelin heidän kanssaan kansallispuistossa huolehtien tuvista. Näkymät läpi lumivalkeiden erämaa-alueiden ovat kenties kaunein Suomesta saamani muisto. En kuitenkaan unohda mitään luontovalvojilta oppimaani, kuten moottorikelkalla ajoa tai tulentekoa.

The work in summer was different, we made a clean and easier access for some hiking routes for tourist and we checked if huts and other shelters are clean and ready for the next winter. I also participated in the renovation of Luulampi day trip hut.

Kesäaikaan huolsimme retkeilyreittejä ja valmistelimme tupia seuraavaa talvea varten. Osallistuin myös Luulammen päivätuvan kunnostustalkoisiin.

Quickly, this work and my workmates helped me to understand in what conditions reindeers live and reindeer herders work. I could learn very fast how the reindeer husbandry works in Finland in this area. Metsähallitus Natural Heritage Services helped me to meet the right people who aided me in making progress in my project and in preparing for a conference in France next autumn.

Vapaaehtoisjaksoni auttoi minua ymmärtämään, millaisissa oloissa porot elävät ja miten porotaloutta harjoitetaan Suomessa. Metsähallituksen luontopalvelujen avulla tapasin ihmisiä, joiden avulla edistyin projektissani ja pystyin valmistautumaan ensi syksynä Ranskassa pidettävään konferenssiin.

Melodie Karvaselän kummistuskämpällä. Kuva Aini Magga

Mélodie in Karvaselkä day trip hut / Melodie Karvaselän kummistuskämpällä. Photo: Aini Magga

I will never forget this experience. I really liked to drive a skidoo especially in this kind of beautiful area like Urho Kekkonen National Park and Ivalojoki river. I liked it too that I could meet reindeer everywhere, and others animals, because it’s not often in France that you can see wild animals. But of course, like probably everybody, I don’t like mosquitoes. It’s not always easy to enjoy time outside with all of them.

En tule koskaan unohtamaan tätä kokemusta, erityisesti moottorikelkalla ajoa kauniissa maisemissa ja luonnonvaraisten eläinten kohtaamista. Ranskassa näkee vain harvoin villieläimiä. Hyttysiä tosin en olisi välittänyt kohdata. Ei ollut aina helppoa nauttia ulkona olemisesta niiden seurassa.

Teksti: Mélodie Gagneux

Mitä tekee kulttuuriperintöbyrokraatti?

Byrokraatin työtä on vaikea konkretisoida. Siellä se istuu ja pyörittelee papereita, laskee tilastoja ja käy kokouksissa kaltaistensa kanssa. Onko tuosta hommasta mitään iloa tai hyötyä kulttuurikohteiden vaalimisessa?

Erilaisten toimijoiden yhteinen tahto vie kulttuuriperintöasioita eteenpäin silloinkin kun rahaa on vähän. Tahto auttaa kokoamaan saatavissa olevat voimavarat yhteisten tavoitteiden taakse ja turvaamaan toiminnan jatkuvuuden muutoksessa. Toimintatavat ovat eri toimijoilla omannäköisiä. Eri tahoilla on ehkä ensin erikoiseltakin tuntuvia toimintaratkaisuja, mutta yleensä niihin löytyy varsin järkeenkäyvä ja hyvä selitys. Joskus niin hyvä, että sitä kannattaa muidenkin kokeilla. Toisinaan on kyse kielestä – hallinnon eri murteita löytyy  virastoista, yliopistoista ja eri järjestöistä. Valtiovarainministeriön talousslangi yhdistää valtionhallinnontoimijat omaksi ryhmäkseen.

Metsähallituksen luontopalveluissa olemme harjoitelleet biologien, metsähoitajien ja kulttuuriperinnön yhteistä kieltä jo viime vuosituhannelta. Hiljalleen se alkaa sujua.

Byrokraatin työpöydällä on paljon paperia. Kuva Anu Vauramo.

Byrokraatin työpöydällä on paljon paperia. Kuva Anu Vauramo.

Tänä syksynä valmistellaan Suomen ensimmäisen kulttuuriympäristöstrategian toteuttamista. Se on kaikille hallinnon toimijoille tärkeä paperi, johon tullaan vetoamaan monessa tulosneuvottelussa ja rahahakemuksessa. Sen tavoitteiden pitää olla selkeitä ja ymmärrettäviä, mutta riittävän kunnianhimoisia. Pitkällisen luonnontieteellisen altistuksen saaneena minä pidän numeroista. Sellaisista, joille on annettu konkreettiset tavoitteet. Tästä esimerkkinä on vaikkapa Suomenlinnan hoitokunta, velvoitetaan pitämään 49 % linnoitusmuureista parhaassa kuntoluokassa.

Vastauksena ensimmäisen kappaleen kysymykseen: Kulttuuriperintöbyrokraatin tehtävänä on luoda parhaat mahdolliset olosuhteet käytännön kulttuuriperintötyötä tekeville. Paraskaan paperi tai ovelin tilasto ei juurru toimintaan ellei sen sisältö ole käytännön kulttuuriperintötyötä tekeville kiinnostavaa tai tärkeää. Siksi Kulttuuriympäristöstrategian tavoitteiden toteuttamisesta on tehty ota kanta -kysely. Mitä hyviä toimintatapoja sinulla on, joita muutkin voisivat käyttää? Mitä ehdottomasti pitäisi tehdä? Mihin hölmöyteen ei pidä sortua?

Maamme kulttuuriympäristöstrategia on valmistunut. Mikä juuri sinulle on tärkeää maamme kulttuuriympäristöjen vaalimisessa? Ota asiaan kantaa 14.9.2014 asti.

 

Anu Vauramo toimii kulttuuriperinnön erikoissuunnittelijana Metsähallituksen luontopalveluissa.

Kuulumisia Säpin vapaaehtoistyöleiriltä

Metsähallitus järjesti Selkämeren kansallispuistossa, Säpin majakkasaarella Kansainvälinen vapaaehtoistyö ry:n kanssa leirin, johon osallistui vapaaehtoisia Espanjasta, Ranskasta, Sveitsistä, Tsekistä, Afganistanista ja Serbiasta. Leiri toteutettiin osana hanketta, joka kohdistuu Selkämeren luonnonhoidon ja kulttuuriperinnön hoidon suunnitteluun ja toteutukseen.

Heinäntekoa Säpin majakkamiljöön pihapiirissä, kuva: Anssi Riihiaho, Metsähallitus

Heinäntekoa Säpin majakkamiljöön pihapiirissä, kuva: Anssi Riihiaho, Metsähallitus

Heti juhannuksen jälkeen alkaneen kaksiviikkoisen leirin aikana vapaaehtoiset hoitivat vuoroin saaren rakennuskantaa ja luontoa. Aamulla jakauduttiin kahteen työporukkaan, ja ryhmät vaihtoivat tehtäviä keskenään päivän puolivälissä. Saaren valtakunnallisestikin merkittäväksi luokitellun majakkamiljöön rakennuskantaa kunnostettiin puhdistamalla majakkamestarin virkatalon vanha peltikatto ruosteesta ja maalamalla se uudelleen, lisäksi korjattiin muun muassa rakennuksen portaita ja tervattiin keittokatosta. Luonnonhoitotöinä leiriläiset hoitivat saaren umpeen kasvavia kulttuurivaikutteisia elinympäristöjä raivaamalla katajaa ja niittämällä majakkapihan valtakunnallisesti arvokkaita ketoja.

Sveitsiläinen Sarah puhdistaa ruostetta majakkamestarin talon katosta, kuva: Hilja Palviainen, Metsähallitus

Sveitsiläinen Sarah puhdistaa ruostetta majakkamestarin talon katosta, kuva: Hilja Palviainen, Metsähallitus

Säpin vapaaehtoistyöleirille osallistunut, serbialainen journalisti Jovana Prešić kirjoitti tuntemuksistaan:

Enjoyment and work in Säppi island

Nauttimista ja työtä Säpin saarella

 

Barbora, Hilja, Gerard, Yama, Laure, Satu… First few days of the work camp, it was difficult to remember the names of people who arrived to Säppi island from all around Europe. At that point, we didn’t know that these names will stay engraved in our memory forever.

Barbora, Hilja, Gerard, Yama, Laure, Satu… Parina ensimmäisenä päivänä oli vaikeaa oppia muistamaan Säpin saarelle kaikkialta ympäri Eurooppaa saapuneiden ihmisten nimiä. Siinä vaiheessa emme vielä tienneet, että muistaisimme ne loppuelämämme.

 

Mölkkyä leiriolympialaisissa, kuva: Juuso Haapaniemi, Metsähallitus

Gerardin, Sarahin ja Asadin mölkkyjoukkue leiriolympialaisissa, kuva: Juuso Haapaniemi, Metsähallitus

Organization was top-notch. During the day we were mostly divided into two groups, work on the roof and in the forest. Non of the volunteers could expect that by the end of this camp they would learn how to dismantle the scaffolding, use a scythe or clean and paint the roof. Nonetheless, we were informed very well on why we were doing all of these things.

Työn organisointi oli huippuluokkaa. Päivän aikana olimme pääasiassa jaettuna kahteen ryhmään, jotka työskentelivät vuoroin katolla ja metsässä. Yksikään vapaaehtoinen ei osannut odottaa, että lerin loppuun mennessä he oppisivat purkamaan rakennustelineitä, niittämään viikatteella tai puhdistamaan ja maalaamaan kattoa. Meitä kuitenkin ohjeistettiin hyvin siinä, miksi töitä teimme.

 

Barbora, Johanna ja Deiene tekevät uusia kattotikkaita lahonneiden tilalle Lauren mitatessa portaiden laudoitukseen sopivaa paikkapalaa. Kuva: Hilja Palviainen, Metsähallitus

Barbora, Johanna ja Deiene tekevät uusia kattotikkaita lahonneiden tilalle Lauren mitatessa portaiden laudoitukseen sopivaa paikkapalaa. Kuva: Hilja Palviainen, Metsähallitus

I mustn’t forget mentioning our favorite parts of the day – breaks, when we stopped for a moment to enjoy the incredible meals prepared by our cook Tuomo. The evenings (although for us from the southern parts of Europe it didn’t seem like night since the sun was ‘setting’ in the midnight), were dedicated for hanging out near the fire listening to guitar and exchanging cultures. And again, food. After which we would be surrounded by beams of perfect sunshine of setting sun.

Ei pidä unohtaa päivän suosikkikohtia, taukoja. Silloin hengähdimme hetkeksi nauttimaan leirikokkimme Tuomon uskomattomista ruuista. Illat (jotka meille Etelä-Euroopasta tuleville eivät aivan illoilta tuntuneet, sillä aurinko “laski“ vasta keskiyöllä), oli omistettu nuotion ääressä istuskeluun, kitaran kuunteluun ja toistemme kulttuureista oppimiseen. Ja edelleen, ruokaan. Iltojen päätteeksi täydelliset, laskevan auringon säteet ympäröivät meidät.

 

Iltapalalla tarjoiltiin muun muassa aitoa espanjalaista munakasta! Kuva: Hilja Palviainen, Metsähallitus

Myös leiriläiset osallistuivat iltapalan tekoon – nuotiolla tarjoiltiin muun muassa aitoa espanjalaista munakasta! Kuva: Hilja Palviainen, Metsähallitus

Lounaspödältä löytyy kaikki sanakirjasta iltapuhteina syntyneeseen katajalusikkaan asti. Kuva: Metsähallitus

Lounaspödältä löytyy kaikki tarvittava aina sanakirjasta iltapuhteina syntyneeseen katajalusikan aihioon asti. Kuva: Metsähallitus

 

Volunteers had different reasons for coming to Säppi – enjoying the nature, active vacation, meeting new people and learning new things. All of the above was accomplished. We gave our best working and enjoying, while on the other hand, the Metsähallitus crew and leaders were there to think about the serious matters.

Vapaaehtoisilla oli erilaisia syitä tulla Säppiin – luonnosta nauttiminen, aktiivinen lomailu, uusiin ihmisiin tutustuminen sekä uusien asioiden oppiminen. Kaikki edellä mainitsemani saavutettiin. Annoimme kaikkemme tehden töitä ja nauttien, samalla kun Metsähallituksen väki sekä leirin suomalaiset vetäjät hoitivat vakavammat asiat.

 

Lounastauko! Majakan juurella, tarkasti katsotussa paikassa saattoi hyvällä tuurilla päästä jopa sähköpostiin asti. Taustalla Jovana ja Dragana muistelevat serbialaisen kansantanssin askelia opettaakseen sen illalla koko ryhmälle. Kuva: Hilja Palviainen, Metsähallitus

Lounastauko! Majakan juurella, tarkasti katsotussa paikassa, saattoi hyvällä tuurilla päästä jopa sähköpostiin asti. Taustalla Jovana ja Dragana muistelevat serbialaisen kansantanssin askelia opettaakseen sen illalla koko ryhmälle. Kuva: Hilja Palviainen, Metsähallitus

Magnificent nature surrounding us made the daily work much more bearable. Dragging the junipers into the fire or getting rid of the rust from the roof seems much easier when 50 shades of green forest and pristine blue sky and sea is around us. Couple of houses, sauna and the lighthouse were enough to complete the blissful image of Säppi. 

Meitä ympäröinyt, uskomaton luonto teki päivittäisestä työsarasta huomattavasti siedettävämpää. Katajan kantaminen poltettavaksi tai ruosteen poistaminen katolta tuntui paljon helpommalta, kun metsän kymmenet eri vihreän sävyt, tahraton sininen taivas sekä meri ympäröivät meitä. Muutamat talot, sauna ja majakka täydensivät ympäristöä ihanasti.

 

Raivausjätteen polttoa, kuva: Anssi Riihiaho, Metsähallitus

Raivausjätteen polttoa, kuva: Anssi Riihiaho, Metsähallitus

Furthermore, we had an absolute pleasure learning about the Finish tradition and realizing that Finns were, against all stereotypes, warm and cheerful people. Enjoying the sauna with the beer in hand, and going for a dip in a freezing sea where I spent less than 20 seconds (because it is good for circulation) and learning the traditional dances while holding our stomachs laughing definitely made us think about visiting this divine place again. 

Kaiken lisäksi meillä oli ilo saada tutustua suomalaisiin perinteisiin sekä oppia, että suomalaiset ovat, toisin kuin usein väitetään, lämpimiä ja elämäniloisia ihmisiä. Saunasta nauttiminen olut kädessä, kastautuminen hyytävän kylmään veteen, jossa ei voinut olla kauempaa kuin 20 sekuntia (koska se tekee kuulemma hyvää verenkierrolle) tai perinteisten tanssien opettelu nauraen niin, että tarvitsee pidellä vatsaansa, saivat meidät ajattelemaan, että tähän jumalaiseen paikkaan pitäisi palata joskus uudestaan.

 

Yama poistaa ruostetta majakkamestarin virkatalon katosta, kuva: Hilja Palviainen, Metsähallitus

Yama poistaa ruostetta majakkamestarin virkatalon katosta, kuva: Hilja Palviainen, Metsähallitus

Final result of our work: most of the lighthouse keeper’s roof painted, fixed stairs, cut forest, piles of hay ready for mouflons. But all the more important are two weeks of absolute enjoyment, good energy and best people ever! Mission complete!

Lopulta pääosa majakkamestarin talon katosta saatiin maalattua, portaat korjattua, metsää raivattua ja seipäille kosolti heinää mufloneita varten. Tärkeintä oli kaksi viikkoa ehdotonta nauttimista, hyvää energiaa ja erinomaista seuraa! Tehtävä suoritettu!

Jovana Prešić

 

Säpin vapaaehtoiset sekä pääosa vetäjistä, kuva: Metsähallitus

Säpin vapaaehtoiset sekä pääosa vetäjistä, kuva: Metsähallitus

Säpin vapaaehtoistyöleiri järjestettiin yhteistyössä Kansainvälinen vapaaehtoistyö ry:n kanssa http://www.kvtfinland.org/