WWF:n talkooleirillä hikoillaan ja puhalletaan yhteen hiileen

Kun sain WWF Suomen viestinnän harjoittelijana mahdollisuuden lähteä tutustumaan talkooleiritoimintaan Kolille, olin innoissani.

Sitten iski pelko. En ole koskaan kuulunut partioon tai edes retkeillyt. Teltassa nukkumani yöt voi laskea yhden käden sormin ja makuupussinkin hankin vasta pari viikkoa sitten. Olen paljasjalkainen kaupunkilainen, joka rakastaa luontoa, mutta ei vain ole saanut aikaiseksi lähteä sinne.

WWF järjestää yhdessä Metsähallituksen luontopalvelujen kanssa vuosittain lukuisia talkooleirejä ympäri Suomea. Kolin talkooleirillä ahkeroitiin 5.–12. heinäkuuta. Leireillä kunnostetaan vapaaehtoisten talkoolaisten voimin arvokkaita perinnemaisemia, jotka ovat useiden uhanalaisten lajien elinympäristöjä. Tänä kesänä talkoillaan vielä muun muassa Tammisaaren saaristossa sekä Jurmossa. Kolin talkooleiri on osa EU-rahoitteista Luonnonhoito-LIFE-hanketta.

blogi1_wwf_suvisalminenKun saavuin Lakkalan perinnetilalle Kolin kansallispuistossa, pihapiiri oli täynnä leiriläisten värikkäitä telttoja. Ennen leiripaikalle pääsyä sain tutustua työkohteisiin, valokuvata ja osallistua talkootöihin: Mustanniityn aholla oli hikiset oltavat, kun puiden välistä pilkottava aurinko lämmitti risusavotassa huhkivia talkoolaisia.

Työpäivän jälkeen leirissä odotti herkullinen päivällinen, jonka jälkeen savusauna ja pulahdus järveen saivat päivän aikana kertyneen lian ja uupumuksen liukenemaan viileään veteen.

blogi2_wwf_suvisalminenHuomasin nopeasti, miten hyvä henki leiriläisten keskuudessa vallitsi. Vaikka kaikki vapaaehtoiset olivat erilaisia, heitä yhdistää kiinnostus luontoa kohtaan ja halu auttaa ympäristöä. Parinkymmenen leiriläisen joukossa oli sekä miehiä että naisia, iältään kaikkea kahdenkymmenen ja seitsemänkymmenen välillä. Oli opiskelijoita, työssäkäyviä, perheellisiä ja sinkkuja. Oli leirikonkareita ja ensikertalaisia.

Suurimman vaikutuksen minuun teki seitsemääkymppiä lähenevä Leena, joka kertoi viettävänsä joka kesä useita viikkoja erilaisilla talkooleireillä ja tehneensä niin jo vuosikausien ajan. Tietokoneen ääressä suuren osan ajastaan viettävä parikymppinen viestinnän harjoittelija sai tehdä täyden työn pysyäkseen muiden leiriläisten tahdissa.

Talkooleirillä riittää onneksi töitä kaikille: moottorisahausta, haravointia, niittoa, risujen kantoa. Jokainen tekee töitä täysillä, mutta omien kykyjensä mukaan.

Ja tuloksen näkee heti. Kun seuraavana aamuna jatkoimme edellisenä päivänä käynnistetyllä työmaalla, Ollilan umpeenkasvaneella niityllä, työsarkaa tuntui olevan loputtomasti. Päivän päätteeksi aukea alue oli kuitenkin selkeästi kasvanut ja ahkerat talkoolaiset olivat väsyneitä ja kaikkensa antaneita mutta onnellisia.

blogi3_wwf_suvisalminenRetkipäivänä talkoolaiset pääsivät kiipeämään kansallispuiston korkeimmille huipuille ja ihailemaan Suomen tunnetuinta kansallismaisemaa, joka on inspiroinut suuria taiteilijoita. Kun seisoin Ukko-Kolin huipulla, yli kolmesataa metriä merenpinnan yläpuolella, ja katselin Pieliselle päin, tunsin olevani maailman katolla ja pystyväni mihin tahansa. Samaan aikaan tunsin itseni mitättömän pieneksi silmänkantamattomiin jatkuvan kunnioitusta herättävän maiseman edessä.

Talkooleiri on oiva tapa tutustua maamme kauneimpaan luontoon, ja paikkoihin, joihin ei muuten tulisi välttämättä koskaan mentyä. Lisäksi leirillä tapaa ihmisiä, joiden kanssa tuskin tulisi arkielämässä alettua juttusille.

Jokainen leiripäivä tuo omat onnelliset muistonsa ja kokemuksensa. Päivistä jäävät mieleen onnistumiset, itsensä ylittäminen ja ystävälliset sanat, eivät suinkaan kipeytyneet lihakset, vuodatetut hikipisarat tai hyttyset, jotka pistävät jalat paukamille.

blogi4_wwf_suvisalminenEhkä ensi vuonna, kun talkooleirien ilmoittautuminen alkaa, olen itsekin kärppänä puhelimen päässä: talkooleirit täyttyvät nimittäin muutamassa tunnissa.

Viikon mittaisen talkooleirin aikana pystytään tekemään sama työmäärä, jonka hoitamiseen metsänhoitajalta kuluisi lähes kolme kuukautta. Kaikkia talkootöitä ei edes pystyisi tekemään ilman vapaaehtoisten joukkoa, sillä ne vaativat paljon käsityötä.

Vietin leirillä vain muutaman päivän, mutta olo oli kotiin palatessani huojentunut. Luonto ja raskas työ saivat ajatukset juoksemaan selkeämmin. Kolin kuvankauniissa maisemissa mieli lepäsi ja toimistotyöstä jäykät hartiat rentoutuivat. Fyysinen ahertaminen ja maalaukselliset maisemat saivat unohtamaan kaikki siviilielämässä painavat huolet.

Mitenköhän onnellisena sitä palaisikaan, jos viettäisi leirillä kokonaisen viikon?

Teksti: Suvi Salminen

Kirjoittaja Suvi Salminen on WWF Suomen viestinnän harjoittelija.

Mainokset

Mitä mietit?

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s