Arkistot kuukauden mukaan: helmikuu 2014

Kirkko, kalmistoja, linnanraunioita ja Metsähallitus?

Mitä ihmeen tekemistä Metsähallituksen luontopalveluilla on kalmistojen ja linnanraunioiden kanssa? Eikö se vaan hoida kansallispuistoja? Moni tosiaan mieltää meidät vain retkeilypalveluiden, luonnonsuojelun ja eränkäynnin organisaatioksi ja saattaa ihmetellä miksi meille siirrettiin vuoden alussa 29 Museoviraston aiemmin hoitamaa kohdetta kivikaudelta 1900-luvulle.

Porvoon Iso Linnanmäki siirtyi luontopalveluiden hoitoon. Kuva Henrik Jansson

Porvoon Iso Linnanmäki siirtyi luontopalveluiden hoitoon. Kuva Henrik Jansson

Kajaanin ja Raaseporin linnanrauniot, Seilin kirkko, Langinkosken keisarillinen kalastusmaja, Leväluhdan uhrilähde, Välimaan saamelaistila, Kurjenpolven kalmisto ja Kalmosärkän kivikautinen asuinpaikka ovat luontopalveluille siirtyneiden kohteiden joukossa.

Kulttuuriperinnön hoitaminen ei ole meille uusi juttu. Jo ennen Museoviraston kiinteistöjen siirtoa luontopalveluiden alueilla oli yli 2500 muinaisjäännöskohdetta ja satoja arvokkaita rakennuksia, ja niiden säilymisen eteen olemme tehneet töitä jo vuosikymmeniä.

Samoin kuin Raaseporin linnanrauniot. Kuva Henrik Jansson

Samoin kuin Raaseporin linnanrauniot. Kuva Henrik Jansson

Se toki on uutta, että monet Museovirastolta siirtyneet kohteet sijaitsevat asutuksen keskellä. Mutta me olemme valmiita. Olemme tottuneet hallinnoimaan suuria kokonaisuuksia, hoidammehan reilua seitsemää miljoonaa hehtaaria kansallispuistoja, muita luonnonsuojelualueita, erämaa-alueita ja valtion vesiä.

Vastaanottotarkastuksia ja kunnostusten suunnittelua

Museoviraston kiinteistöjen vastaanottamisessa ollaan täydessä vauhdissa. Tarkastukset, hoidon ja kunnostusten suunnittelu on menossa ja sidosryhmien kanssa neuvotellaan. Joidenkin kohteiden kunnostaminenkin ehditään laittaa jalalle tänä vuonna.

Ja Sammalselän erotuspaikka Kittilässä. Alueen perinnebiotoopin hoitoa on kuvannut Petteri Polojärvi.

Ja Sammalselän erotuspaikka Kittilässä. Alueen perinnebiotoopin hoitoa on kuvannut Petteri Polojärvi.

Menneisyys kiehtoo ihmisiä ja kulttuuriperintö houkuttelee kävijöitä. Lähes puolet kansallispuistoihin suuntaavista kertoo alueen kulttuuriperinnön olleen yksi syy alueen valinnalle.

Historialliset kohteet ovatkin tärkeitä matkailulle. Parhaiten kohteet säilyvät, jos löydetään niiden arvolle sopivaa käyttöä. Luontopalveluiden yhteistyöyrittäjät ovat jo mukana historian elävöittämisessä ja opastuksessa. Matkailuyrittäjät ovat kehittäneet alueiden historiaan nojaavia matkailutuotteita kysynnän koko ajan kasvaessa. Kansallispuistojen hoidon kautta luontopalveluilla on kokemusta kuinka myös kulttuuriperintökohteet voivat hyödyttää paikallistaloutta.

Ruskamatkailijoita tutustumassa kulttuuriperintöön Pakasaivolla Pallas-Yllästunturin kansallispuiston kupeessa. Kuva Pirjo Rautiainen

Ruskamatkailijoita tutustumassa kulttuuriperintöön Pakasaivolla Pallas-Yllästunturin kansallispuiston kupeessa. Kuva Pirjo Rautiainen

Haluamme myös kertoa historian ilosanomaa eteenpäin. Kohteille suunnitellaan opasteita paikanpäälle ja niistä tullaan myös kertomaan verkossa luontoon.fi-sivuilla. Tervetuloa tutustumaan kohteisiin!

Projektipäällikkö Henrik Jansson ja tiedottaja Pirjo Rautiainen

Mainokset

Terveiset täältä jostain, Pitkän ikävän varrelta

Suolasilakka oli ennen rannikon väestön peruselintarvikkeita niin maalla kuin kaupungissakin. Syyskutuista silakkaa kalastettiin verkoilla ulkosaaristossa, jonka kareille vuosittain kokoontui paljon väkeä. Turunmaan saariston kylät Rosala ja Böle Hiittisten entisessä pitäjässä (nyk. Kemiönsaari) olivat 1500-luvulla suuria kyliä, joiden toimeentulo perustui kalastukseen, ja niistä riitti väkeä merelle, niin tilallisten kuin tilattomien joukosta. Kyliin kuului myös saaria, jotka olivat sivussa kaikkein tuottoisimmasta kalastuksesta ja joita käytettiin muihin tarkoituksiin. Ne olivat takamaita, joita vanhastaan käytettiin yhteislaitumina.

Tällainen yhteislaidunnus eli mulbete oli käytössä Hiittisten Örön saarella, joka on nyt ajankohtainen, koska se siirtyy vuonna 2015 Puolustusvoimien hallinnasta Metsähallitukselle. Samalla ensimmäisen maailmansodan aikainen linnakesaari liitetään Saaristomeren kansallispuistoon ja se avautuu matkailijoille. Matkailukäyttö edellyttää vielä huomattavia investointeja saaren kulkuyhteyksiin ja palveluihin.

Maanmittari Hans Hansson oli yksi Suomen ensimmäisiä maanmittausalan ammattilaisia. Hänen tehtävänään oli mm. laatia Turun läänin kartat kihlakunnittain. Tämä kartta (noin 1650) esittää Halikon kihlakuntaa ja Kemiön vapaaherrakuntaa. Örö kuvan keskellä (Kansallisarkisto).

Maanmittari Hans Hansson oli yksi Suomen ensimmäisiä maanmittausalan ammattilaisia. Hänen tehtävänään oli mm. laatia Turun läänin kartat kihlakunnittain. Tämä kartta (noin 1650) esittää Halikon kihlakuntaa ja Kemiön vapaaherrakuntaa. Örö kuvan keskellä (Kansallisarkisto).

Vanhimmassa Hiittisten saariston kartassa noin vuodelta 1650 siihen kohtaan, jossa Örö sijaitsee, on piirretty suurehko metsäinen saari, jonka päälle on kirjoitettu nimi Sandö. Nimi Örö tulee esiin Henrik Ponténin kartassa vuodelta 1789, ja tästä eteenpäin saaresta käytetään rinnakkain kahta nimeä, Örö ja Storlandet. Saaren kaikki nimet kuvaavat sen luonnetta: se on suurikokoinen ja sen maaperä on suurimmaksi osaksi hiekkaa ja soraa. Nimi Örö on nimittäin yhdyssana, jonka ensimmäinen murteellinen osa ör, -en tarkoittaa hiekkaista ja soraista riuttaa ja palautuu muinaisskandinaaviseen sanaan aur, ’sora’.

Örössä ei alun perin näyttäisi olleen ympärivuotista asutusta, vaan paimenet oleskelivat saaressa sulan laidunnusaikana. Jossakin lähellä etelärantaa kalastajat yöpyivät yksinkertaisessa kalatuvassa. He eivät voineet tietää, että pian kaikki muuttuisi.

Suuri osa Venäjän Itämeren laivastosta tuhoutui vuonna 1905 Tyynellä merellä Tsushiman meritaistelussa Japania vastaan. Kun vuonna 1912 ensimmäisen maailmasodan uhka leijui ilmassa, Venäjä päätti korvata Itämeren laivaston voimakkaalla rannikkotykistöllä, jonka oli määrä sulkea Suomenlahti Saksan mahdolliselta hyökkäykseltä kohti Pietaria. Puolustusjärjestelmä sai nimen Pietari Suuren merilinnoitus. Kun merikortteja tutkittiin laivaston esikunnassa, huomio kiinnittyi Hangon länsipuolella ulkoluotojen tuntumassa sijaitsevaan saareen, josta tykillä ylsi ampumaan kauas avomerelle ja joka olisi tarpeeksi suuri linnakesaareksi. Saaren maanomistajat saattoivat vain katsoa sivusta, kun Örö otettiin sotavoimien haltuun ja se muuttui pakkotyösiirtolaksi, johon kyläläisillä ei ollut enää asiaa.

Vuodesta 1915 vuoteen 1917 saarelle rakennettiin ennätysvauhtia tykkipattereita, kasarmeja, kasarmi- ja asuinrakennuksia, ruokaloita, sähkökeskuksia, valonheitinasemia, tähystystorneja, varastoja, kellareita, eläinsuojia, kaivoja, laitureita, teitä ja kapearaiteinen rautatie. Vuoden 1918 lopussa rakennuksia oli kaikkiaan 129. Raskaissa louhinta- ja rakennustöissä puursivat vangit, joista osa oli Kaukoidästä tuotuja sotavankeja. Hiittisissä kerrottiin vankien eksoottisen ulkonäön takia tarinaa, että linnakkeen tiet olivat kiinalaisten rakentamia. Kevään 1918 sisällissodan jälkeen linnake siirtyi Suomen puolustusvoimien hallintaan.

Puolustusvoimien aikana saari oli tehokkaassa käytössä. Linnakkeen aktiiviaikana, 1918–2005 rakennettiin lukuisia uusia rakennuksia, mutta myös purettiin, poltettiin ja jopa räjäytettiin tarpeettomia pois. Tähän päivään säilyneiden rakennusten perusteella rakentaminen oli linnakkeen perustamisajan jälkeen kiihkeimmillään 1940- ja 1950-luvuilla, jolloin saarelle nousi linnakkeen viralliseen toimintaan liittyvien rakennusten lisäksi muun muassa ajan mukaisia asuinrakennuksia, kuten Örön kolmikerroksinen, kalkkihiekkatiilinen rivitalo, upseerikerho sekä sotilaskoti. Rakennuskanta on kuitenkin muuttunut koko linnakkeen toiminnan ajan ja uusimmat rakennukset ovat 1990-luvulta. Rakennuskannan kerroksisuus korostuu sotilaallisen suunnitelmallisuuden myötä julkisivuihin ja rakennusten massaan syntyneinä, vuosikymmenittäin vaihtuvina yhtenäisinä piirteinä.

12 tuuman kasarmialuetta. Kuva: Hilja Palviainen

12 tuuman kasarmialuetta. Kuva: Hilja Palviainen

Saari oli oma pieni, suljettu yhteisönsä, joka koostui linnakkeella työskentelevistä, heidän perheistään, sekä tietenkin vaihtuvista varusmiehistä. Perhe-elämä on yhä nähtävissä Örössä monin paikoin, esimerkkinä vaikkapa varusvarastosta kouluksi muutettu rakennus sekä lukuisat hiekkalaatikot asuinrakennusten pihoilla. Löytyipä rivitalon järjestyssäännöistäkin maininta, että äänekäs soitto, laulu ja muu häiritsevä toiminta on kielletty 22-7 välisenä aikana muulloin, paitsi perhejuhlien yhteydessä.

Kuvassa Örön 1940-luvun rakennuksille tyypillinen, koristeellinen katos. Rakennus on entinen varusvarasto, joka myöhemmin muutettiin saaren lasten opinahjoksi. Kuva: Hilja Palviainen

Kuvassa Örön 1940-luvun rakennuksille tyypillinen, koristeellinen katos. Rakennus on entinen varusvarasto, joka myöhemmin muutettiin saaren lasten opinahjoksi. Kuva: Hilja Palviainen

Puolustusvoimien melkein sata vuotta kestäneen toiminnan aikana saarella palveli lukuisia varusmiehiä, mutta suurelle yleisölle saari pysyi suljettuna. Ensi vuoden alusta Saaristomeren kansallispuistossa vieraileville on ensi kertaa mahdollisuus tutustua Örön luontoon ja kulttuuriperintöön.

Venäläisaikana rakennetut linnoituslaitteet ovat edelleen jäljellä. Osa on poistettu käytöstä ja osittain purettu, jotkut rakenteet ovat romahtaneet. Suurimpien 12 tuuman Obuhov-tykkipattereissa venäläisaikana rakennettua ovat vain kiviset rintavarustukset – ja tietenkin itse tykit, joita edelleen huolletaan vapaaehtoisvoimin. Maanalaiset tilat on rakennettu itsenäisyyden aikana.

Örö on tullut tunnetuksi näistä 12 tuuman meritykeistä. Kuva: Tapani Tuovinen

Örö on tullut tunnetuksi näistä 12 tuuman meritykeistä. Kuva: Tapani Tuovinen

Saarella on kaksi kasarmialuetta, jotka ovat saaneet nimensä niitä lähellä olevien tykkien mukaan, eli 12 tuuman kasarmi ja 6 tuuman kasarmi. Molemmat alueet on rakennettu vuosina 1915–1917 ja niillä olevat venäläisaikaiset rakennukset ovatkin keskenään hyvin samanlaisia. Ikkunamuodon, kate- ja julkisivumateriaalin lisäksi Örön venäläisaikaisille rakennuksille ominaista on räystäitä ja päätyjä kiertävät koristelistat. Kasarmialueilta puuttuu lähes täysin rakennusten välinen hierarkia, joka on vielä 1900-luvun alussa kuulunut itsestään selvästi siviilirakentamiseen ja erottanut esimerkiksi päärakennuksen piharakennuksista. 12 tuuman kasarmialueella, jossa rakennuskantaan on tullut uusiakin kerroksia, on vähäistä hierarkiaa rakennusten välillä, mutta selvimmin se erottuu kasarmialueiden välissä olevassa linnakkeen komentajan asunnossa, eli Silmässä. Silmän mahtipontinen ja juhlallinen sisäänkäynti ei jätä kenellekään epäselväksi, kuinka arvovaltainen asukas talossa majailee.

12 tuuman kasarmialueen rakennuksia, takana kasematti. Kuva Hilja Palviainen

12 tuuman kasarmialueen rakennuksia, takana kasematti. Kuva Hilja Palviainen

Vaikka kasarmialueiden rakennukset ovat suurilta linjoiltaan ja rakenneratkaisuiltaan varsin perinteisiä, on niissä kuitenkin mielenkiintoisia rakenteita, joilla on varauduttu niin saariston olosuhteisiin kuin mahdolliseen sotatilaankin. Venäläisaikaisten rakennusten sisäseinät on rapattu savilaastilla siisteiksi ja säntillisiksi, mutta laasti on samalla estänyt saariston tuulta ja kosteutta tunkeutumasta rakennukseen sisään. Savirappaus on harvoissa rakennuksissa enää näkyvissä, mutta oletettavasti se löytyy yhä uudempien kerrostuimien alta. Rakennusten yläpohjien eristeiden päälle on ladottu tiiliä, mikä on varsin epätavallista. Tiilten tarkoitus on ilmeisesti ollut pommituksen yhteydessä toimia painona, joka pitää rakenteita paikallaan.

6 tuuman kasarmialueen varusvarastossa savirappauksen päälle on tehty fresko. Kuva: Hilja Palviainen

6 tuuman kasarmialueen varusvarastossa savirappauksen päälle on tehty fresko. Kuva: Hilja Palviainen

Saariston maisemasta kiinnostuneen kannattaa tutustua saaren lounaisosassa sijaitsevan 6 tuuman patterin rakennuksiin ja varustuksiin. Eteläkärjen kalliolta näkee kauas avomerelle. Ensimmäisen maailmansodan aikaiset tykkiasemat, ammuskomerot ja suojahuoneet ovat säilyneet, tosin osaksi muunnettuina ja osaksi huonokuntoisina.

Tietääkö joku lukija, mikä laite tämä purettu rakennelma on ollut? Inventoijien linnoituslaitteiden tuntemus ei riittänyt tunnistamaan tätä. Rantakalliolla on ollut kahden pukin kannattelema puomi, jonka pää on voitu nostaa runsaan 6 metrin korkeudelle. On ehdotettu, että kyseessä olisi pystyyn nostettava merimerkki. Kuva: Tapani Tuovinen

Tietääkö joku lukija, mikä laite tämä purettu rakennelma on ollut? Inventoijien linnoituslaitteiden tuntemus ei riittänyt tunnistamaan tätä. Rantakalliolla on ollut kahden pukin kannattelema puomi, jonka pää on voitu nostaa runsaan 6 metrin korkeudelle. On ehdotettu, että kyseessä olisi pystyyn nostettava merimerkki. Kuva: Tapani Tuovinen

Eteläkärjestä avautuu näköala kohti Bengtskärin majakkaa. Sen hallinnasta taisteltiin 25.–26.7.1941 ja Örön meritykeillä ammuttiin tulitukea majakkasaarelle ja sen ympärille. Kuva: Hilja Palviainen

Eteläkärjestä avautuu näköala kohti Bengtskärin majakkaa. Sen hallinnasta taisteltiin 25.–26.7.1941 ja Örön meritykeillä ammuttiin tulitukea majakkasaarelle ja sen ympärille. Kuva: Hilja Palviainen

Kuljetuksia varten saarelle rakennettiin venäläisaikana viisi kilometriä mukulakivillä päällystettyä maantietä, jonka haarat jossakin vaiheessa – varusmiehiltä kaiketi – saivat nimet Pitkä ikävä ja Lyhyt ikävä. Kapearaiteisella rautatiellä ajettiin höyryveturin vetämillä tavaravaunuilla ja henkilöliikenteessä käytettiin hevosvetoista raitiovaunua.

Tie muotoilee maisemaa. Pitkä ikävä on viranomaistie, joka kulkee suunnitelman mukaisesti viivasuoraan ja tasoittaa tieltään maaston muodot. Kuva: Tapani Tuovinen

Tie muotoilee maisemaa. Pitkä ikävä on viranomaistie, joka kulkee suunnitelman mukaisesti viivasuoraan ja tasoittaa tieltään maaston muodot. Kuva: Tapani Tuovinen

Hilja Palviainen ja Tapani Tuovinen