Monet tulevat Lappiin vaeltamaan tuntureilla, niin tein minäkin aiemmin. Vaan viime kesänä sain mielenkiintoisen työn Pallas-Yllästunturin kansallispuiston eteläpuolisen, suuren Teuravuoman-Kivijärvenvuoman soidensuojelualueen ja lähialueiden kulttuuriperinnön kartoittamiseksi. Kartoitus oli osa suurta Freshabit Life -hanketta.

Kurtakon kylä Telatieltä nähtynä. Kuva Jouni Taivainen / Metsähallitus
Ajoin Transporterillani etelästä tuhannen kilometriä ja majoituin Äkäslompoloon Yllästunturin luontokeskus Kellokkaan viereen. Majapaikasta aukeni upea näkymä ympäristön tuntureille. Kerrassaan verraton.

Kelottunut pilkkapuu Telatien varressa. Pilkkaan oli kaiverrettu numerot 1 ja 8, kaiverruksen loppuosa oli kasvanut puun sisään. Mahtaako kyseessä olla Telatien kulkijoiden tai peräti rakentajien kaiverrus 1800-luvulta? Kuva Jouni Taivainen / Metsähallitus
Tästä mainiosta tunturimaisemasta lähdin kuukauden ajan aamuisin ajelemaan muutaman kymmenen kilometrin päässä sijaitsevaa Teuravuoman suoaluetta kohti. Kontrasti ensimmäisenä päivänä Äkäslompolon ja Teuravuoman välillä oli mahtava.

Keneltä unohtunut? Kuva Jouni Taivainen / Metsähallitus
Kun astuin autosta ulos, syöksyi päälleni melkoinen hyttysparvi. Oikeastaan inisijöitä oli kaikenlaisia, kuten seuraavien päivien aikana opin tuntemaan. Toisaalta niihin myös tottui. Ohvi toimi apuna sen suhteen.

Polku kulkee ikimetsässä. Näetkö vanhan pilkkapuun? Kuva Jouni Taivainen / Metsähallitus
Suoalue ei ollut mitenkään yksitoikkoinen, kuten voisi ehkä luulla. Ne, jotka tulevat Lappiin ja kulkevat aina tuntureilla, jäävät paljosta paitsi, jos eivät ikinä lankea soille. Sieltä löytyi samaa avaruutta kuin tuntureilta, samoja pikkupiirteisiä paratiiseja kuin tuntureilta. Oli solisevia purosia, vankkaa ikimetsää kasvavia suosaarekkeita, tuulen huminaa latvuksissa, hiljaisuutta, ukkosen jyrinää tunturissa ja sateen ropinaa hatun liereissä.

Ukkosen uhkaa. Kuva Jouni Taivainen / Metsähallitus
Makoisia hilloja, suopursun tuoksua, ajan painamien niittylatojen jäännöksiä, ikivanhoja pilkkapuita, tervahautoja ja monenlaisia muitakin ihmisen jälkeensä jättämiä katoavaisia merkkejä elostaan ja olostaan.

Kahvitauon paikka. Kuva Jouni Taivainen / Metsähallitus
Käyskentelin Teuravuomaa ja lähiympäristöjä viikkotolkulla hiostavissa helteissä, äkkinäisissä ukkoskuuroissa ja toisinaan tihkusateessakin. Tulipahan koluttua ja työ tehtyä, mutta ei siellä sinun tarvitse välttämättä viikkokausia viettää, vaan jo päivässäkin ehdit näkemään ja kokemaan vaikka mitä. Kukapa sitä ikinä etukäteen tietääkään. Joten tulepa päiväksi sieltä tunturista alas ja käy itse katsomassa. Suosittelen.

Tervahaudan lähistöltä löytyi asumuksen jäännös. Liekö tervanpolttajien maja. Kuva Jouni Taivainen / Metsähallitus
Suoalueeseen pääsee ehkä parhaiten tutustumaan Kurtakon ja Venejärven välillä kulkevaa pitkospuureittiä, joka on rakennettu alunperin jo 1800-luvun lopulla postitieksi. Telatielle pääsee myös Teurajärveltä.

Vanha niittylato Kelhujoen varressa. Kuva Jouni Taivainen / Metsähallitus

Ladon seinässä oli monia kaiverruksia. Tässä yksi vanhimmista: Aati Kyrö 19.8.1922. Kuva Jouni Taivainen / Metsähallitus
Kirjoittaja Jouni Taivainen on arkeologi ja teki Suur-Teuravuomalla viime kesänä Freshabit Life -hankkeessa kulttuuriperintökohteiden inventoinnin.